Kirstarilla 1944-47, olen 3-6 vuotias. Lahja-äitini kävi töissä ompelijana rouva Kurton ompelimossa ja heitti minut aina aamusta päivähoitoon mummolaan Kirstarille. Joskus kolmen vanhasta eteenpäin, siis sodan loputtua, kuljin matkan yksin. Reitti kulki Läntisen Brahenkadun päähän, talon numero 12 ja silloisen Shellin bensa-aseman (nykyään Työläisäiti-puisto ja veistos) välistä, yli Sturenkadun, yli kallioiden, joilla nyt…
Tämä tarina kertoo ensimmäisistä “ sankariteoistani” joita pentuna piti tehdä vain näyttääkseen kavereille, että on “ kova kundi” ja joskus kenties hieman yllytyshullukin. Yllytykseksi yleensä riitti kaverin sanomana, että jotain tota ei sitten kukaan uskaltaisi tehdä. Erilainen nokittelu tai suoranaiset tappelut kuuluivat silloisen Stadin kaupunkiympäristön pihapiireissä, kortteleissa ja kaupunginosissa “pelin henkeen” ihan niinkuin erilaiset…
Näinä sotienjälkeisinä vuosina lapsilla oli leluja hyvin vähän nykyaikaan verrattuna ja jos oikein tosissaan vertaillaan, niin ei juuri mitään. Ne vähät lelut joita oli, pidettiin visusti sisätiloissa eikä viety ulos, koska ne olivat omistajilleen arvotavaraa. Oli myös aina mahdollisuus, että joku omii ne itselleen, kun silmä vähänkin vältti. Kyllä saatettiin ottaa ulos uusi leikkiauto…