Heimo-Vaijan tarinoita

  Näinä vuosina lapsilla oli leluja hyvin vähän nykyaikaan verrattuna ja jos oikein tosissaan vertaillaan, niin ei juuri mitään. Ne vähät lelut joita oli, pidettiin visusti sisätiloissa eikä viety ulos, koska ne olivat arvotavaraa. Oli myös aina mahdollisuus, että joku omii ne itselleen, kun silmä vähänkin vältti. Kyllä saatettiin ottaa ulos uusi leikkiauto tai uusi nukke, mutta sitä pidettiin kuin arvoesinettä, mikä se monissa tapauksissa olikin.  Kun uusi lelu oli kavereille ja vähän vieraammillekin kateellisille näytetty, se vietiin kiireesti takaisin kotiin. Vähän vanhennuttuaan lelu saattoi päästä ulos useamminkin. Lapset olivat samoina vuosina myös huomattavasti nykyistä enemmän ulkona leikkimässä ja ulkonaoloaika saattoi päivän mittaan venyä 8 – 10 tuntiin, koska asunnot olivat pieniä ja lapsia usein paljon perheissä asunnon kokoon nähden. Pihoilla leikittiin useimmiten ihan tavallisia sen ajan leikkejä. Niitä oli natsku eli hippaleikki, mustamies, viimeinen pari uunista ulos, erilaiset naruhypyt, ruutuhypyt ja peffis, joka oli pallopeli. Erilaiset urheilulajit olivat myös leikeissä edustettuna ja kaikenmoista juoksu- ja hyppykilpailua oli menossa pihoilla pitkin kesää. Isommilla pojilla ja joskus myös miehillä oli erilaisia rahapelejä. Niistä tavallisimmat olivat skrubu eli kuoppa, seinis eli seinä ja kilkkis, mikä se nyt sitten olisikaan yleiskielellä. Talvella oli sitten omat leikkinsä. Silloin tehtiin lumilinnoja, lumikoijia, lumitunneleita, lumiukkoja, lumilyhtyjä, jäämäkiä ja hyppyreitä mäenlaskuun. Kun lumilinnat oli tehty alkoi tavallisesti lumisota linnojen välillä. Suksilla hiihdettiin, laskettiin mäkeä, kilpailtiin, hypättiin itsetehdyistä hyppyreistä. Oli meillä tietysti joillakin myös luistimia, mutta itselläni oli esimerkiksi varsin yleiset nurmikset eli luistimet, jotka olivat vain terät ja jotka kiinnitettiin ruuvein kiristämällä monoon kiinni ja sitten vaan menoksi. Luistelu oli niillä melko notkuvaa, mutta luistelua kuitenkin. Kateellisina osa meistä nurmisluistelijoista katseli parempiosaisia, joilla oli oikein hokkarit tai tytöillä vallan kaunoluistimet. Tietysti kaikissa mahdollisissa ja joskus hieman mahdottomissakin lajeissa kilpailtiin.

  Kaupungin jätehuolto oli silloin hieman huonommissa kantimissa kuin nykyään ja siitä seurasi, että asuntojen ympäristöissä oli melko paljon rottia. Rottien vähentäminen oli tietysti ensisijaisesti taloyhtiöitten ja kaupungin vastuulla, mutta kyllä me lapset siihen oman merkittävän panoksen annoimme. Vaihtelu virkisti meitä ja varsinkin poikia. Kuumana kesäpäivänä, kun isompia poikia tuli Kirstarilla pihaan oli heillä tapana muun aktiviteetin puutteessa kallistaa pohjistaan risoja, sinkkipeltisiä  roskapönttöjä ja kolistella niiden alta rotat pakosalle. Kaikki kynnelle kykenevät pikkupojat niitä erilaisilla laudan- tai oksanpätkillä sitten mätkivät kuoliaiksi. Rotilla oli joskus tapana ahdistettuina hyökätä ahdistelijansa kimppuun, mutta me ammattilaiset osasimme sen ennakoida ja harvoin tuli puremia.

  Eräänä syyskesän iltapäivänä olimme Brahiksella eli Brahen urheilukentällä jalkapalloa pelaamassa. Porukka oli pienenpuoleinen, ehkä viisi-kuusi poikaa. Peli kulki mitenkuten, kun porukka oli vielä erittäin eri-ikäistä ja -kokoista. Ilta-auringon painuessa mailleen aloimme valua kotinurkkia kohden, mutta äkkiä, aivan keskellä kenttää, juoksee meitä kohti oikein tosi suuri rotta. Tosi suuri rotta oli siis noin kolmekymmentä senttiä pitkä plus häntä. Nyt ei ollut mitään keppejä aseina, mutta rotta oli saatava hengiltä. Se oli selvä se.  Näin suuren pedon kanssa harva meistä oli joutunut aiemmin tekemisiin, mutta saalistajien vaistot heräsivät heti ja adrenaliini virtasi koko porukalla. Joukon isokokoisin poika, varmaankin yli kymmenen ikäinen, potkaisi juoksevaa rottaa kylkeen. Rotta syöksyi heti kohti ja poika pakoon. Seuraava kohdalle osunut potkaisi sitten oman osuutensa ja kääntyi saman tien pakoon arvaten rotan reagoinnin. Ehdin siihen minäkin vähäisimpänä, mutten hitaimpana muutaman kerran potkaista ennenkuin rotta saatiin hengiltä ja kannettiin juhlakulkueessa Brahis 10:n roskikseen. Muistettiin kehuskella monta päivää tuota urotyötämme ja kyllä rotan koko sinä aikana ainakin kaksinkertaistui.

  Kirjoitteli,  Heimo Kuukkanen