Kun lapsuus vaihtuu nuoruudeksi, olen tässä 11-13v Lasken eräältä kantilta lapsuuteni kääntyneen nuoruudeksi, kun pääsin tai jouduin omakotitalomme rakennukselle apupojaksi. Työ käsitti aivan alkuun lapiohommia, kun talon pohjaa ja salaojia alettiin kaivaa. Talon pohja oli noin sata neliötä plus anturan leveys eli ehkä satakaksikymmentä neliötä ja noin puolitoista metriä syvä. Koko monttu kaivettiin käsin lapiotyönä,…
Tanssit Kontion Majalla 1958-1961 (Olen näissä tarinoissa 17-20v) Kontion Majalla oli monipuolisen urheilutoiminnan lisäksi myös lähes yhtä monipuolista huvitoimintaa. Tuolloin 50-60-luvuillakin olisi ollut tietenkin pääasiassa tanssiaisia, mutta sodan jälkeen oli pitkälle 70- luvulle asti lakiasetus, jonka mukaan pääsymaksulliset tanssit olivat verovapaita vain silloin, kun illan aikana oli vähintään yksi tunti muuta ohjelmaa. Tämä tarkoitti Kontion…
Joulunäytelmät Kallion Yhteiskoulussa 1954 (olen 13v) Tuohon aikaan Kallion yhteiskoulussa oli tapana, että kolmannet luokat eli 3A ja 3B eli aamu- ja iltavuoro, järjestivät vuotuiseen joulujuhlaan ohjelman. Osa oli sooloesityksiä, kuten laulua ja lausuntaa, runojakin, mutta pääohjelman muodostivat näytelmät. Mistä sitä tietää vaikka olisi ollut jo pohjustavaa työtä nykymuotoiselle Kallion ilmaisutaidon lukiollekin? Satu tyttäremme kävi…
Nummelan mastoissa 1957 – 1959 Eräs rankimpia antennikeikkoja olivat Nummelan AM-mastot, joissa korkeutta oli 120m ja tikasväli joku 40-50cm, ei hissiä. Tein sinne sen aikaisen nousunopeusennätyksenkin, mutta seuraavana vuonna silloinen PLH:n juoksupoika rikkoi sen kuulemani mukaan muutamalla sekunnilla. Muistelen ajan olleen hieman alle kahden minuutin luokkaa eli keskinopeus alle 60m minuutissa. Alkumatkasta noustiin helposti nopeamminkin,…
PLH:n labrassa 1957 -1959 Isäukko järjesti minulle työpaikan heti ammattikoulusta päästyäni ja paikaksi osoittautui silloisen Posti- ja Lennätinlaitoksen Radiolaboratorio Lauttasaaren Särkiniemessä, olisiko ollut vitonen katunumeroltaan? Siellä oli päällikkönä tuolloin Di Kalevi Sappinen ja hänen toimistossaan ilmoittauduttuani minut ohjattiin asentamon puolelle, jossa silloin “oikeat työt” tehtiin. Seinän takanahan insinöörit “vain” suunnittelivat. No…ei se ihan niin ollut,…
Joskus ikivanhaan v.- 48, kun isäukko oli tontin ostanut sieltä Käätypolulta, hiihdimme ekana talvena katselemaan paikkoja. Olin silloin siis seitsemän ikäinen eli iso mies ja kelvollinen hiihtämään mänttiremmisuksilla reilut kymmenen kilsaa Sörnäisistä Vartiokylään ja takaisin. Ja hiihdinhän minä. Tällä retkellä oli parasta se, että isä sitoi mänttiremmisukset apuhihnoilla jalkoihin kiinni, etteivät sukset koko ajan irtoilleet….
Vuoden 1951 lopputalvesta olivat mäet jäätyneet vähän reippaammalle kelkkailulle sopiviksi. Jäiset mäet antoivat Vesilinnan kallioilla kelkoille huiman vauhdin ja laskijoille mustelmia ympäri kehoa kelkan kaatuessa tai törmättyä esteisiin. Kaikki lähimäet tuli taas kerran testattua ja kehuskelun alettua kilpailtiin siitä, kuka isoimmasta mäestä on laskenut. Kaikki olivat lopuksi sitä mieltä, että ei täällä kunnon mäkiä oikein…
Siinä v.1952, 11 vuotiaana, kun Vartiokylässä omakotitalomme kivijalkaa valettiin, olin apupoikana vähän joka hommassa. Vedin nauloja laudoista ja hakkasin niitä suoriksi, kärräsin hiekkaa betonimyllylle portilta, jonne kuorma oli kipattu tonttitien upottavuudesta johtuen. Varsinaisessa valussa hommiani oli toimia senaikaisena täryttimenä eli kävellä ja hyppiä seinän valumuottien välissä polkemassa betonia tiiviiksi kivien väleihin. Saappaat piti olla jaloissa,…
Reviiriemme rajamaita: Vallinkallio ja iso liidokki Vallinkallio oli noina aikoina myös lähes “erämaata”. Sen ympäristössä oli hyvin harvassa asutusta ja kallio oli todella kiehtova kiipeilyharrastuksen kohde. Siellä oli jokaisen kyvyille sopivia kiipeilyseiniä ja korkeutta riittävästi, että kunnioitus ja vaarantunto säilyi. Suositelen poikkeamista vieläkin, vaikka ihan varta vasten. Vakkalan Kosti muisti lennokkiharrastuksemme herättyä, että veljellään Paavolla…
Tämä leikki oli taas niitä poikain seikkailuleikkejä, mutta tyttöjä oli usein mukana ja muistan heidän joskus leikkineen sitä keskenäänkin. Tietysti siitä tuli tosi jännää vasta sitten, kun porukkaa oli paljon ja mukana myös meitä isompia poikia. Silloin leikistä tulikin jo totinen kisa. Tässä tarinassa ollaan vuosien 1954-1955 tietämillä. Leikin vetäjän eli johtajan piti kulkea alussa…
Vuosi 1955-57 on muistamani mukaan tuon kuunnelman ja Käätypolunlaakson pimeiden syysiltojen leikin vuodet. Voin muistaa väärinkin. YLEn arkiston ja Wikipedian tiedot ovat vuodelta 1966 ja niiden täytyy olla uusintoja, koska olin silloin jo naimisissa ja kolmivuotiaan Jaripojan isä. Cox-kuunnelma alkoi vihelletyllä tunnusmusiikilla ja sanoilla : “Hyvää iltaa – nimeni on Cox”. Tuolla vihelletyllä kappaleella oli…
Hyviäkin harrastuksia meillä Vaikka me, Seppo, Kosti (Seppo Häkkinen, Kosti Vakkala) ja Heimo, olimmekin naapuruston mielestä pääasiassa kelvottomia poikaviikareita, niin kenelläkään ei ollut pahaa sanottavaa, kun opetimme ja innostimme nuorempia perhosten keräilyyn. Haaveja tehtiin kulmakunnalla joka toisessa kodissa, ostettiin eetteriä apteekista, perhosneuloja kirjakaupasta ja tehtiin perhosten levityslautoja. Ne, joilla ei ollut varaa tai muuten mahdollisuutta…
Vuosi lienee nyt 1958 ja vuodenaika loppusyksyä. Mylliksen (Myllypuron) kaatis oli siis meille Käätypolun laakson ja ympäristön lapsille ja nuorille, jopa aikuisillekin, varsin tuttu paikka ja lukuisten tarvikehankintojen antoisa lähde. En siis voinut käsittää todeksi, kun sinne sitten kasan päälle alettiin myöhemmin rakentaa asuntoja. Arvelin kuitenkin, että kaippa ovat tutkineet ja pahimmat syvälle peittäneet, kun…
Kasvien keräilyä Kouluaikanani innostuin kasvien keräämisestä ja niiden tunnistuksesta. Tosin ammuin ehkä vähän yli siinäkin, sillä ensimmäisenä kouluvuonna keräsin kyllä nuo vaaditut 50 kasvia, mutta seuraavana jo innostuttuani 150. Kolmantena vuotena kasviossa oli prässättynä ja nimettynä 350 kasvia eli reilusti kaksi kertaa enemmän kuin olisi ollut pakko kerätä. Meneillään oleva vuosi oli kutakuinkin 1955 ja…
Omenavarkaissa -56 Omenavarkaudet olivat silloin ja kenties ovat vieläkin, lasten ja nuorten harrastuksia. Nykyään omenien arvostus on melkolailla alemmalla tasolla kun tuolloin, 50-60- luvuilla, jolloin niillä oli aivan eri merkitys taloudelliselta kannalta. Ei ollut “etelän hedelmiä” saatavissa C-vitamiinilähteeksi, vaan se piti saada näistä kotimaisista lähteistä pimeän talven varalle. Tavallisimmin talviomenat pakattiin yksin kappalein paperiin tai…
Kesätienesteillä Kosan kanssa -56 Keväällä -56 Vakkalan Kosti (15v) oli saanut tietoonsa, että Riskutien ja Linnanherrantien välillä maatilan omistava, maanviljelijä Edvard Ingraeus, tarvitsisi pari koululaista kaalin istutuksiin. Meillä oli tietenkin alituinen rahapula harrastustemme vuoksi ja tässä tarjoutui ilmeinen konsti paikata tilannetta. Lähdimme siitä paikasta isännän puheille. Ingraeus syynäsi meitä pitkään ja kyseli sitten, tekisimmekö mieluimmin…
Moottoripyörät (Heimon) 1957 -62 Ammattikoulun jälkeen aloitin työt Posti- ja Lennätinlaitoksen Radiolaboratoriossa Helsingin Lauttasaaressa, sen Särkiniemessä sijaitsevassa pienteollisuustalossa. Sinne oli olevinaan huonot ja hitaat bussiyhteydet Vartiokylästä, joten arvelin tarvitsevani moottoripyörän. Täytettyäni vuoden vaihteen 57-58 jälkeen 16 vuotta hain ja sain harjoitteluluvan moottoripyörää varten. Työkavereista jollakin oli tietoa kukkarolleni sopivasta ajopelistä ja niin lähdimme katsomaan sellaista. …
En eläessäni ole nähnyt painajaisia pommeistani tai silmille tulleista raketeista enkä vaarallisista kanoottiretkistäni, saati sitten auto-onnettomuuksistani, mutta eräästä antenniasennuskeikasta kylläkin. Hannu-veli eräällä tarinallaan herätti ne taas henkiin. Tuo Hannu-veljen antenniasennustapaus herätti pari pahempaa muistoa minullekin noiden asennuskeikkojen tiimoilta. Ensimmäinen ja ainoa painajaisia moneksi vuodeksi aiheuttanut sattui 1957 Albertinkadulla. Olin silloin PLH:n radiolaboratoriossa työkaverinani olevan, Eki…
Sukelluskilpailussa 75m Ollessani ensimmäisessä työpaikassani PLH:n radiolaboratoriossa kesällä -57 innostuivat työkaverini sukeltamaan kilpaa pituutta. Laji sopi minulle hyvin, sillä olin suurimman osan ikääni ollut uimataidoton, mutta sensijaan pärjäsin hyvin veden alla sukelluksissa kaikissa sen ajan vesileikeissä. Olin ainakin 12-13- vuotias ennenkuin opin uimaan nenä pinnan yläpuolella, mutta sukelsin silloinkin mieluimmin. Lauttasaaren kärjessä, olisiko ollut Ryssänniemi…
Malkana isäni silmässä 1957 Tämä tarina kertoo eräästä työkomennuksestani Lauttasaaressa silloisen Posti- ja Lennätinhallituksen (PLH) Radiolaboratorion alaisuudessa, johon isäni joutui tahtomattaan ja tietämättään todistajaksi. Hannu-veljeni toimi muistuttelijana tästäkin tarinasta. Olin tehnyt tuolloin 1957, heti ammattikoulun jälkeen jo paljonkin erilaisia antenniasennuksia, niin TV:n kuin PLH:nkin puolella. Jälkimmäisellä 50 – 120 metrin korkuisissa VHF- ja radiomastoissa. Edelliset…
Armeijan harmaissa, osa 1 Suomen armeijaan alokkaaksi. Vartsika.com- sivuilla ei kukaan meistä pojista ole kajonnut armeijan aikaisiin kokemuksiinsa, mutta nyt se korjaantuu. Siirsin tarinat myös tänne henkilökohtaisiin tarinoihin. En päässyt lapsuusvuosinani lastentarhaan tai leikkikouluun vaan kurkin kateellisena Sturenkadulla sijainneen ruotsalaisen leikkikoulun menoa. Otin sitten armeija-ajasta kaiken ilon irti. Pohjustan tähän ensimmäiseen osaan hieman näiden tarinoitteni…
Armeijan harmaissa, osa 2 Alokkaana Suomen Turussa Viestikomppaniassa alkoi nyt arki, jossa alokkaista alettiin valmistaa murhaavan tehokkaita puhelinkaapelinvetäjiä ja tappokoneita viestivälinevaraston ja -huolto-osaston käyttöön … mahdollisen konfliktin varalle ulkomaalaisten kanssa. Alokasajan kesto oli kaksi kuukautta, jonka jälkeen oli sotilasvala, jonka jälkeen taas sotaväen rikoslaki astuisi voimaan kaikessa mahdollisessa ankaruudessaan. Ensimmäinen herätyksemme kello 6:lta aamulla oli…
Armeijan harmaissa, osa 3 Viestiasentaja- aliupseerikurssi 3/61 Olin 10.4.-61 Riihimäen Viestikouluun tullessani viestimies, mutta jo samana päivänä aliupseerioppilas ja ompelin valkoisia poletteja olkapäille ja kauluksiin. Meitä oli täällä kolmisenkymmentä, mutta vain kaksi pomomiestä: Edelliseltä kurssilta jäänyt kouluttaja-alikersantti eli “santsari” ja kersantin arvoinen komppanian päällikkö. Isompia arvomerkkejä näin pääasiassa vain pehmeän leivän korttiani esitellessäni päälliköitten pöydässä…
Armeijan harmaissa, osa 4 Viestiasentaja-alikersanttina Turussa Palailin arjen alkaessa Turkuun ja Sirkkalan viestikomppaniaan asentaja- aliupseerina. Samaan aikaan me kaikki kolme tuon kurssin käyneet ilmoittauduimme vääpelin kansliassa. Meidät opastettiin ilmoittautumaan alimmassa kerroksessa sijaitsevaan viestivälinekorjaamoon, joka tulisi olemaan lopun ajan työpaikkamme. Minun kohdallani kävi kuitenkin toisin. Osaksi aikaa pääsin tai jouduin muutaman kilometrin päässä olevalle kiinteälle suuntaradioasemalle…
Heimon lemmikkieläimet, vuodet 1954 -1957 Ensimmäinen oli tuulihaukka Ville. Sen näkivät Seppo ja Reima perhostenkeräilymatkallaan Rantakartanontiellä Puotilassa. Tosiasiassa kävi niin, että Seppo kertoi minulle haavoittuneesta räkättirastaasta, jonka varikset olivat murjoneet. Ihmettelin asiaa vähän ääneen ja sanoin, etten ole ikinä nähnyt varisten hyökkäävän räksyjen kimppuun joukolla. Seppo otti epäilystäni vähän itseensä ja sanoi, että lähdetään katsomaan,…