Polkupyöräilyä   Polkupyöräily oli osa myös minun elämääni ja se alkoi Osmo-enomme raskaalla retkipyörällä joskus viiden- kuuden vanhana. Sitä pyörää piti pienikokoisena polkea rungon välistä ja vaikeusastetta lisäsi metallihammastetuissa polkimissa kiinni olevat metalliset kengänpitimet, jotka raapivat joskus pahastikin meitä paljasjalkaisia, kun lähti tai pysähtyi. Ensimmäinen oma pyöräni Vartiokylässä oli isäni tuoma Crescent 26″ suoraan…

  Vuonna -53- 54, kun olin 11-12v ja vanhempieni talon anturoita ja sokkelia valettiin,  pyöritin käsikärryrallia ympäri Käätypolku-Huntutie-Helytie-ympyrää joka oli noin 600- metrin pituinen. Tarkoituksena oli hakea ojista ja metsänreunoista kiviä betonin täytteeksi eli tehtiin siis “säästöbetonia”. Noin nyrkin kokoisista kivistä pään kokoisiin ja saviset tai multaiset piti lisäksi puhdistaa.   Vedin käsikärryjä kerran ympäri…

  Joskus ikivanhaan v.- 48, kun isäukko oli ostanut tontin sieltä Vartiokylän Käätypolulta, hiihdimme ekana talvena katselemaan paikkoja. Olin silloin siis seitsemän ikäinen eli iso mies ja kelvollinen hiihtämään mänttiremmisuksilla reilut kymmenen kilometriä Sörnäisistä Vartiokylään ja takaisin.  Ja hiihdinhän minä.  Tällä retkellä oli parasta se, että isä sitoi mänttiremmisukset apuhihnoilla jalkoihin kiinni, etteivät sukset koko…

  Kun lapsuus vaihtuu nuoruudeksi, olen tässä 11-16v.   Lasken eräältä kantilta lapsuuteni kääntyneen nuoruudeksi, kun pääsin tai jouduin omakotitalomme rakennukselle apupojaksi. Työ käsitti aivan alkuun lapiohommia, kun talon pohjaa ja salaojia alettiin kaivaa. Talon pohja oli noin sata neliötä plus anturan leveys eli ehkä satakaksikymmentä neliötä ja noin puolitoista metriä syvä. Koko monttu kaivettiin…

  Vuoden 1951 lopputalvesta olivat mäet jäätyneet vähän reippaammalle kelkkailulle sopiviksi.  Jäiset mäet antoivat Vesilinnan kallioilla kelkoille huiman vauhdin ja laskijoille mustelmia ympäri kehoa kelkan kaatuessa tai törmättyä esteisiin.  Kaikki lähimäet tuli taas kerran testattua ja kehuskelun alettua kilpailtiin siitä, kuka isoimmasta mäestä on laskenut. Kaikki olivat lopuksi sitä mieltä, että ei täällä kunnon mäkiä…

  Siinä v.1952, 11 vuotiaana, kun Vartiokylässä omakotitalomme kivijalkaa valettiin, olin apupoikana vähän joka hommassa. Vedin nauloja laudoista ja hakkasin niitä suoriksi, kärräsin hiekkaa betonimyllylle portilta, jonne kuorma oli kipattu tonttitien upottavuudesta johtuen. Varsinaisessa valussa hommiani oli toimia senaikaisena täryttimenä eli kävellä ja hyppiä seinän valumuottien välissä polkemassa betonivelliä tiiviiksi kivien väleihin. Saappaat piti olla…

  Vuosi 1956-57 on muistamani mukaan tuon kuunnelman ja Käätypolunlaakson pimeiden syysiltojen leikin vuodet. Voin muistaa väärinkin.  YLE:n arkiston ja Wikipedian  tiedot ovat vuodelta 1966 ja niiden täytyy olla uusintoja, koska olin silloin jo naimisissa ja kolmivuotiaan Jaripojan isä. Cox-kuunnelma alkoi vihelletyllä tunnusmusiikilla ja sanoilla : ”Hyvää iltaa – nimeni on Cox”.  Tuolla vihelletyllä kappaleella…

  Tämä leikki oli taas niitä poikain seikkailuleikkejä, mutta tyttöjä oli usein mukana ja muistan heidän joskus leikkineen sitä keskenäänkin. Tietysti siitä tuli tosi jännää vasta sitten, kun porukkaa oli paljon ja mukana myös meitä isompia poikia.  Silloin leikistä tulikin jo totinen kisa. Tässä tarinassa ollaan vuosien 1954-1955  tietämillä.   Leikin vetäjän eli johtajan piti…

  Kirstarilla 1955 -57, olen 14-16v. Kirstarilla eli nykyisellä Kirstinkujalla asui pitkäaikaisin kaverini Laakson Tauno eli Tane. Olimme tutustuneet lastenvaunuissa 1940- luvun alussa ja pysyneet jonkinlaisissa yhteyksissä elämän heitellessä kumpaakin eri kouluihin, maihin ja työpaikkoihin. Tämän tarinan vaiheessa olimme jo muuttaneet Helsingin liitosalueelle Vartiokylään ja kuljin sieltä bussilla tai fillarilla kouluun.   Sattui taas sellainen…

  Reviiriemme rajamaita:   Vallinkallio ja iso liidokki   Vallinkallio oli noina aikoina myös lähes “erämaata”. Sen ympäristössä oli hyvin harvassa asutusta ja kallio oli todella kiehtova kiipeilyharrastuksen kohde. Siellä oli jokaisen kyvyille sopivia kiipeilyseiniä ja korkeutta riittävästi, että kunnioitus ja vaarantunto säilyi. Suositelen poikkeamista vieläkin, vaikka ihan varta vasten.   Vakkalan Kosti muisti lennokkiharrastuksemme…

  Pihakaivon puhdistusta v.1956   Helsingin liitosalueilla ei alkuvuosina tietenkään ollut kunnallistekniikkaa eli ei tullut eikä mennyt vesi kaupungin putkistoissa.  Noilta vuosilta tuli mieleeni eräs tapaus, jossa jouduin Käätypolku 8:ssa kaivopuhdistushommiin, olisiko ollut v.-56. Olin 15v.   Kaivomme oli pikkuhiljaa täyttynyt mudasta ja hiesusta niin, että vesitila alkoi olla huolestuttavan pieni. Meillä oli alusta asti…

  Hyviäkin harrastuksia meillä   Vaikka me, Seppo, Kosti (Seppo Häkkinen, Kosti Vakkala) ja minä Heimo,  olimmekin naapuruston mielestä pääasiassa kelvottomia poikaviikareita, niin kenelläkään ei ollut pahaa sanottavaa, kun opetimme ja innostimme nuorempia perhosten keräilyyn. Haaveja tehtiin kulmakunnalla joka toisessa kodissa, ostettiin eetteriä apteekista, perhosneuloja kirjakaupasta ja tehtiin perhosten levityslautoja. Ne, joilla ei ollut varaa…

  Suurjännitettä Käätypolku 8:n kellarissa   Tapasimme Mäkisen Pasin, Alavan Soikan, Vakkalan Paulan ja Laakson Tanen kanssa jokasyksyisellä, Sirpa-vaimoni valmistamalla silakkalounaalla ja Pasi sattui muistelemaan käyntejään Käätypolku 8:ssa silloisessa kellariboxissani ja siitä sitten tämä tarina sai alkunsa:   Lapsuudenystäväni, nyt jo edesmennyt Pasi Mäkinen Kumpulasta, poikkesi aika ajoin fillaroidessaan meillä kylässä.  Alun perin vanhempamme olivat…

  Nummelan mastoissa 1957 – 1959   Eräs rankimpia antennikeikkoja olivat Nummelan AM-mastot, joissa korkeutta oli 120m ja tikasväli joku 40-50cm, ei hissiä. Tein sinne sen aikaisen nousunopeusennätyksenkin, mutta seuraavana vuonna silloinen PLH:n juoksupoika rikkoi sen kuulemani mukaan muutamalla sekunnilla.  Muistelen ajan olleen hieman alle kahden minuutin luokkaa eli keskinopeus alle 60m minuutissa. Alkumatkasta noustiin…

  Kasvien keräilyä.   Kouluaikanani innostuin kasvien keräämisestä ja niiden tunnistuksesta.  Tosin ammuin ehkä vähän yli siinäkin, sillä ensimmäisenä kouluvuonna keräsin kyllä nuo vaaditut 50 kasvia, mutta seuraavana innostuttuani jo 150.  Kolmantena vuotena kasviossa oli prässättynä ja nimettynä 350 kasvia eli reilusti kaksi kertaa enemmän kuin olisi ollut pakko kerätä. Meneillään oleva vuosi oli kutakuinkin…

  Vuosi lienee nyt 1958 ja vuodenaika loppusyksyä (olen 17v).   Mylliksen (Myllypuron) kaatis oli siis meille Käätypolun laakson ja ympäristön lapsille ja nuorille, jopa aikuisillekin, varsin tuttu paikka ja lukuisten tarvikehankintojen antoisa lähde. En siis voinut käsittää todeksi, kun sinne sitten kasan päälle alettiin myöhemmin rakentaa asuntoja. Arvelin kuitenkin, että varmaan ovat tutkineet ja…

  Omenavarkaissa -56   Omenavarkaudet olivat silloin ja kenties ovat vieläkin, lasten ja nuorten harrastuksia.  Nykyään omenien arvostus on melkolailla alemmalla tasolla kun tuolloin, 50-60- luvuilla, jolloin niillä oli aivan eri merkitys taloudelliselta kannalta. Ei ollut “etelän hedelmiä” saatavissa C-vitamiinilähteeksi, vaan se piti saada näistä kotimaisista lähteistä pimeän talven varalle.  Tavallisimmin talviomenat pakattiin yksin kappalein…

  Kesätienesteillä Kosan kanssa -56   Keväällä -56  Vakkalan Kosti (15v) oli saanut tietoonsa, että Riskutien ja Linnanherrantien välillä maatilan omistava, maanviljelijä Edvard Ingraeus, tarvitsisi pari koululaista kaalin istutuksiin. Meillä oli tietenkin alituinen rahapula harrastustemme vuoksi ja tässä tarjoutui ilmeinen konsti paikata tilannetta. Lähdimme siitä paikasta isännän puheille. Ingraeus syynäsi meitä pitkään ja kyseli sitten,…

  Moottoripyörät (Heimon) 1957 -62   Ammattikoulun jälkeen aloitin työt Posti- ja Lennätinlaitoksen Radiolaboratoriossa Helsingin Lauttasaaressa, sen Särkiniemessä sijaitsevassa pienteollisuustalossa.  Sinne oli olevinaan huonot ja hitaat bussiyhteydet Vartiokylästä, joten arvelin tarvitsevani moottoripyörän. Täytettyäni vuoden vaihteen 56-57 jälkeen 16 vuotta hain ja sain harjoitteluluvan moottoripyörää varten.   Työkavereista jollakin oli tietoa kukkarolleni sopivasta ajopelistä ja niin…

  En eläessäni ole nähnyt painajaisia pommeistani tai silmille tulleista raketeistani enkä vaarallisista kanoottiretkistäni, saati sitten auto-onnettomuuksistani, mutta eräästä antenniasennuskeikasta kylläkin.  Hannu-veli eräällä tarinallaan herätti ne taas henkiin.   Hannu-veljeni antenniasennustapaus herätti pari pahempaa muistoa minullekin noiden asennuskeikkojen tiimoilta.  Ensimmäinen ja ainoa painajaisia moneksi vuodeksi aiheuttanut sattui 1957  Albertinkadulla. Olin silloin PLH:n radiolaboratoriossa työkaverinani olevan,…

  Malkana isäni silmässä 1957   Tämä tarina kertoo eräästä työkomennuksestani Lauttasaaressa silloisen Posti- ja Lennätinhallituksen (PLH)  Radiolaboratorion alaisuudessa, johon isäni joutui tahtomattaan ja tietämättään todistajaksi. Hannu-veljeni toimi muistuttelijana tästäkin tarinasta.   Olin tehnyt tuolloin 1957, heti ammattikoulun jälkeen jo paljonkin erilaisia antenniasennuksia, niin TV:n kuin PLH:nkin puolella. Jälkimmäisellä 50 – 120 metrin korkuisissa VHF-…

  Sukelluskilpailussa 75m   Ollessani ensimmäisessä työpaikassani PLH:n radiolaboratoriossa kesällä -57 innostuivat työkaverini sukeltamaan kilpaa pituutta.  Laji sopi minulle hyvin, sillä olin suurimman osan ikääni ollut uimataidoton, mutta sensijaan pärjäsin hyvin veden alla sukelluksissa kaikissa sen ajan vesileikeissä. Olin ainakin 12-13- vuotias ennenkuin opin uimaan nenä pinnan yläpuolella, mutta sukelsin silloinkin mieluimmin.   Lauttasaaren kärjessä,…

  60- luvun arvet joista Varsika- sivuilla joskus kysyttiin. Tässä kommenttini sielusta ja ruumiista:   Mietin tuota Paulan juttua lukiessani Varsika.com- sivuilta, että en muista juuri mitään kummempia arpia Käätiksen ajaltani 60-luvulta, vaikka on suorastaan käsittämätöntä moukan tuuria, ettei pahempaa sattunut koheltaessa kohdalleni. En siis pudotessani puusta yli kolmen metrin korkeudesta louhikkoon loukkaantunut, koska osuin…