Puusta kivikasaan 1953

no image

  Kun putosin puusta kivikasaan   Vuosi oli 1953, kun isäukko oli juuri aloittanut omakotirakentamisen Vartiokylän Käätypolulle. Minä olin 12v. ja osallistunut tässä vaiheessa talon montun kaivuutöihin ja käytettyjen rakennuslautojen puhdistamiseen nauloista ja rappauksesta, mutta erityinen tehtäväni oli salaojaputken kaivuu läpi tontin, sen alareunan laskuojaan. Rahanpuutteessa putkitus tehtiin tiiliputkilla eli punaisilla, noin viiden sentin reikäisillä…

Sammakonsyöntiä 1947

no image

  Tässä tarinassa valotan lapsuuteni monipuolista ruokalistaa.   Vuoden -47 keväällä olivat  Viljo-isä ja äiti saaneet ostaa kaupungilta valtion subventoiman rintamamiestontin kaukaa Helsingin liitosalueilta Vartiokylästä.  Puotinkylän nimellä se taisi vielä silloin kulkea.  Tontti oli turpeista peltoa, entistä merenpohjaa sanoivat, mutta multaa oli paksulti ja loppu hapanta suoturvetta. Pinta-alaa oli noin 1500m2 eli 30m x 50m….

Pia-koira 1

no image

  Pia-koira 1.   ”Nyt voitasi saada mukavasti koira”, sanoi isä-Viljo eräänä perjantai päivänä kotiin tultuaan. ”Työkaverilla, Närväsellä Rajakylässä, on pentue newfoundlandinkoiria ja niitä voisi käydä huomenna katsomassa.”  ( Vuosi saattoi olla 1955. )   Huomenna käytiin katsomassa koiraa ja otettiin kaikkein pienin ja surkein, kun halvalla saatiin. Närvänen kyllä varoitteli, ettei siitä ehkä näyttelykoiraa…

Ruosteiset rautanaulat

no image

  Ruosteiset rautanaulat   Hannu-veljeni lupaili joskus, aikapäiviä sitten, kertoa tarinan isäukkomme säästäväisyydestä vaiko jo aivan saituudesta. Ei ole näkynyt, mutta säästäväisyys oli siihen aikaan eli 40-50-luvuilla joskus ihan elinehto.  Ei siitä ehkä tänäkään päivänä haittaa olisi.   Oli miten oli, niin meillä kuitenkin omakotitalon työmaalle v.1952-54 ostettiin sekä saatavuus että säästösyistä käytettyjä lautoja rakennustyömailta. …