Vihainen vahtikoira eli
Yksi surullisempi koiratarina
Eräs ystäväni asui avioiduttuaan jonkin aikaa entisen kotitalonsa yläkerrassa väliaikaisesti, ennenkuin saavat hankittua oman talon. Sellainen löytyikin pian samalta kylältä ja ystäväni pääsi asuntoa remontoimaan. Kaupan yhteydessä tuli tilaisuus saada taloon myös vahtikoira joka oli myyjän mukaan hyvin koulutettu ja vahtikoiraksi sopiva. Näin tämän schäferin tai saksanpaimenkoiran muutaman kerran pihalla siellä käydessäni. Se oli kettingissä pihalla ja oli ihan rauhallinen, ainakin kun talon väkeä oli paikalla.
Eräänä päivänä ystäväni vanha isä oli joutunut koiran ulkoiluttajaksi ja käveli meidän omakotitonttimme ohi. Koira veti häntä tien laidasta toiseen ees ja taas, hyvin rauhattomasti. Puhelin tämän isäpapan kanssa muutaman sanan ja kysyin myös, että ”eikö tuon pitänyt olla koulutettu koira?” Juu, niin piti, mutta ei tämä tottele yhtään, sanoi vanha-isä. Pyysin hihnan päätä käteeni ja käskin koiraa: ”istu” ja koira istui. Käskin, ”seuraa” ja kävelimme koulukoirakäyntiä tonttikäytävämme päästä päähän n.40 metriä ja takaisin. Puhdas käännöskin onnistui käytävän päässä. ”Kyllä se osaa”, sanoin tälle isäpapalle ja luovutin hihnan hänelle ja sitten alkoi heti koiran komento ja taas menivät laidasta laitaan pitkin tietä vanhan miehen huudellessa turhaan omia komentojaan.
Paria vuotta myöhemmin ystäväni kyseli, että voisinko toimittaa koiran uudelle omistajalle Hämeenlinnaan, kun yritykseni on siellä päin? Koira oli osoittautunut turhan vihaiseksi ja äänekkääksikin haukkuen kaikkia mahdollisia ohikukijoita. Suostuin kaverini mieliksi ja koira pantiin takakonttiin ja hihna rakenteisiin kiinni. Perillä firmassani koiraa piti pitää päivän verran pitää sisätiloissa, koska vasta työpäivän päätyttyä voisin viedä sen uudelle omistajalle. Koira oli aivan hermona ja ryntäili lyhyestä hihnasta huolimatta työntekijöitämme kohti haukkuen ja jouduin pistämään sen saunakamariin loppupäiväksi. Illan suussa pääsimme matkaan ja tavoitin uuden omistajan. Hän sanoi olevansa tietoinen koiran vihaisuudesta ja kertoi ostaneensa sen vartiokoiraksi yritykseensä. Jätin yhteystietoni ja parin päivän päästä tämä mies soitti ja sanoi koiran käyneen erään hänen työntekijänsä kimppuun ja että hän haluaa palauttaa sen.
Ystäväni oli saanut myös erään toisen ostajaehdokkaan tälle koiralle ja vähän samaan tarkoitukseen eli vahtikoiraksi tilalle. Siellä kävi sitten vielä huonommin, sillä koira heti seuraavana päivänä puri talon pikkupoikaa päähän melko pahasti. Tämä isäntä kysyi minulta kohteliaasti, että voiko hän viedä koiran lopetettavaksi ja vastasin ystäväni puolesta myöntävästi.
Erikoista tässä tapauksessa oli omalta kohdaltani se, että vaikka tuskin tunsin koiraa, se ei missään vaiheessa yrittänyt purra minua ja totteli aivan ehdoitta pelkillä käskyillä. Samahan oli näiden ostajakandidaattien kohdalla eli koira ei purrut heitä, vaan ensimmäisen työntekijää ja toisen pientä lasta.
Kertoili, Heimo Kuukkanen