Uusi Vaijala Fisträskillä v.2001
Sipoon Kalkkirannan kesämökkimme tontin hallintaan kuuluva ranta ja laituri olivat alun alkaen hieman pettymys, sillä vesien lämmittyä uimalämpöihin ne saman tien vihertyivät ikävästi, koska paikallinen Ingmannin tehdas laski sinne ravinteikkaita jätevesiään. Vaikka paikka ja mökki olivat mukavat, niin myös ympäristön lisääntyvä asutus alkoi häiritä meitä kesämökkiläisiä, kun alue alkoi vaikuttaa pikemminkin omakotialueelta.
Ryhdyimme katselemaan kirkkaampia vesiä lähialueilta ja jossain välissä silmiimme osui ilmoitus kesämökistä Sipoon Fiskträskillä. Järvi oli minulle nimeltään tuttu nuoruudesta, kun kävimme kaverini Häkkisen Sepon kanssa siellä kalassa … ei tosin saatu mitään, mutta paikka oli kaunis. Yritimme heti tavoittaa välittäjää, mutta hän oli kesälomalla. Meitä kiinnosti paikka kuitenkin niin paljon, että lähdimme ajelemaan Sipooseen, ihan vaan katsomaan, jospa löytäisimme oikean mökin.
Tulimme sitten paikallisen tilanomistaja Lindströmin pihaan ja hän sattui olemaan paikalla. Hän myös tiesi, mikä mökki todennäköisesti on se myynnissä oleva ja neuvoi, miten löytäisimme sinne rannalta lähtevää, liki kilometrin pituista polkua seuraamalla. Ja löytyihän se. Meitä nauratti jo matkalla melko haastavissa maaston muodoissa kulkevalla polulla puikkelehtiessamme, että jos saadaan ostettua, niin olis’ se kiva nähdä, ketkä kaikki tutut tätä polkua pitkin selviäisivät mökille ”yllätysvierailulle”. Veneellä kuulemma nämä edelliset omistajatkin kulkivat sinne.
Kun sitten viimein pääsimme perille, niin jo loppumatkasta ihastuimme siihen, että sateisen kesän jäljiltä pitkin polun vierustoja, ihan mökille asti, kasvoi kanttarelleja keltaisenaan. ”Tämä meidän pitää saada”, oli Sirpankin ensikommentti, kun mökki oli ulkoa päin kierretty ja kelvolliseksi havaittu. Nyt vaan patistamaan välittäjää töihin ja näyttämään sitä sisältäkin.
Sitten tuli odotettu puhelu ja välittäjä antoi osoitteen, jossa hänet tapasimme ja josta hän opasti meidät mökille. Yllätykseksemme hän kertoi, että edelliskesän turhien myyntiyritysten jälkeen omistajat olivat teettäneet mökille tien ja niin pääsimme autolla nyt sadan metrin päähän mökistä. Tonttia kuului olevan noin 3000 neliömetriä ja koko niemennokka kuului tonttiin.
Kiertelimme sitten tätä hirsirakenteista mökkiä hartaasti ja kovasti näytti löytyvän korjattavaa. Portaat olivat melko lahot ja rannalla oleva laiturikin vakavasti huollon tarpeessa. Myös kalusteita ja kaikenlaista irtotavaraa oli runsaasti. Ulkopuolelta havaitsin kovasti repsottavia kohtia ja varsinkin ikkunanpokat alkoivat olla huonossa kunnossa ja molemmat piiput katolla olivat murentuneet pahasti. Välittäjä vitsailikin, että rakennetaan sitten miten tahansa, niin aina tuntuvat rahat loppuvan juuri piipunhattujen kohdalla. Sisäpuolen katselmuksen jälkeen päätimme tehdä tarjouksen ja välittäjä kertoi välittävänsä tiedon myyjille. Myyjinä oli neljä veljestä ja kaikki vähän eri suunnilta Etelä-Suomea, pisimmillään Tampereelta.
Hintaneuvottelut kestivät viikon päivät ja myyjät olivat tiukkoina omissa vaatimuksissaan ennen kauppakirjan allekirjoitusta. Kun sitten ilmeni, että viereinen, rantaan rajoittuva reilun hehtaarin kokoinen metsämaa oli myös heidän omistuksessaan, vaadimme sen sisältyvän pyydettyyn kauppahintaan. Sitten keskusteltiin mökin ja liiterin tavaroitten tyhjentämisestä ja lopuksi sovittiin, että kahden viikon sisällä tästä päivästä he vievät tarvitsemansa ja loput saavat jäädä meidän ”vaivoiksemme”. Kauppa oli nyt tehty ja mökki meidän, ei muuta kun remontoimaan.
Hinta jäi sen verran korkeaksi, että jouduimme turvautumaan pankkilainaan. Pankinjohtajan kanssa neuvottelu sisälsi epäilyn tontin arvosta vakuutena, mutta kun kerroin, että se on 20-kilometriä Helsingin keskustasta, järven rannalla ja tonteilla on 400-metriä rantaviivaa, niin se riitti vakuudeksi.
Muisteli, Heimo Kuukkanen