Ukkosmyrsky Kekräsalmella 1947
Tuona kesänä Savon sydänmailla sai 6-vuotias helsinkiläispoika oppia soutamaan verkon nostossa, näki miten tervaa tehtiin ja oli järvihädässä ukkosmyrskyllä .
Verkonnostoon jouduin yllättäen ja pyytämättä, kun Mari- täti päätti lähteä kokemaan verkot ja muu talonväki oli pelloilla askareissaan eikä kukaan joutanut soutajaksi. Minut täti otti mukaan vain varmuuden vuoksi, etten yksin jäädessäni olisi keksinyt mitään pahojani ja olihan siellä pihassa se vihainen kukkokin.
Mari- täti souti verkoille ja yritti veneessä vuoroin istuen ja seisten nostella niitä katsoakseen oliko mitään tarttunut. Tuuli kuitenkin painoi ja pyöritti venettä huonoihin asentoihin ja täti keksi pyytää minua soutamaan ohjeittensa mukaan oikealla tai vasemmalla airolla ja niin homma alkoi sujua. Saimme kalat veneeseen ja täti souti meidät takaisin laituriin. Täti kiitteli vielä iltasella ruokapöydässäkin uutta soutajaansa ja minä röyhistelin tietysti.
Päivänä muutamana pikkuserkkuni Aarne, pari vuotta minua vanhempi huomasi, että minulle häneltä jäänyt hiekkakasa talon nurkalla oli huvennut olemattomiin ja päätimme lähteä veneellä järven yli vastarannalta lisää hiekkaa hakemaan. Kaikki talon liikenevät ämpärit, pari lapiota ja soikot saunalta rahdattiin veneeseen ja eikun matkaan. Minäkin sain soutaa osan matkaa ja Aarne opasti perätuhdolta perämelan varresta. Matkaa oli reilut kolmesataa metriä ja pian pääsimme tuolle hiekkarannalle lapiohommiin.
Kohta oli ämpärit ja soikot täynnä ja Aarne nosteli niitä veneeseen. Ahneuksissamme täytimme ne veneessä vielä kukkurapäisiksi ja sitten matkaan. Vene oli nyt todella raskas ja saimme tosissamme reuhtoa ennenkuin saimme sen edes vesille rannasta. Aarne ryhtyi nyt soutajaksi, kun vene kulki jo melko syvällä vaikka iso vene olikin olevinaan.
Puolivälissä matkaa taivas yht’äkkiä pimeni, tuuli yltyi navakaksi ja raju ukkosmyrsky salamoineen iski hetkessä niskaamme. Parissa minuutissa äsken lähes tyyni järvenpinta nostatti laineita ja kohta jo vaahtopäitäkin läiski veneen kylkeen. Vene alkoi sivulaineissa keikkua uhkaavasti, mutta kokenut järvenkävijä Aarne alkoi soutaa vinosti aallokkoa kohden. Laineet löivät silti nyt jo yli veneen laitojen. Aarne komensi minut lappoamaan vettä pois enkä kahta käskyä tarvinnut. Aarne souti, minä lappasin vettä ulos ja pärskeistä tuli koko ajan veneeseen saman verran takaisin. Kova sadekuuro lisäsi vielä veden määrää veneessä. Ukkonen jyrisi lähes tauotta.
Nyt meitä alkoi pelottaa tosissaan. Jospa salama iskee veneeseen? Aarne souti siksakkia, niinkuin purjeveneellä luovittaessa, että pääsisimme laituriin ilman että sivulaine vyöryy suoraan sisään ja vene uppoaa. Aina käännösten kohdalla vene keikkui hurjasti ja aallot löivät suoraan yli laidan. Kun aallot tulivat vinosti takaa tai edestä, niin veneeseen tuli pääasiassa vain isoja roiskeita. Lopulta pääsimme onnellisesti rantaan ja juoksimme ensin saunalle ja sitten vettävaluvina tupaan, kun sade hieman hellitti. Ei uskallettu kertoa mitä olimme puuhailleet ja sateen tauottua menimme kiireesti tyhjentämään venettä hiekasta ja vedestä. Kärryillä raahasimme hiekat kasaansa ja huuhtelimme ämpärit ja soikot rannassa puhtaiksi hiekasta. Selityksiä alettiin vaatia vasta muutaman päivän päästä, kun hiekka veneen pohjalla herätti ihmetystä. Sanoimme hakeneemme hiekkaa vastarannalta hiekkakasaan eikä kukaan huomannut kysyä, minä päivänä olimme reissun tehneet, joten säästyimme päivittelyiltä.
Syksyn tullen tuli hallaöitä ja hallatulia piti polttaa muutamana yönä. Hallatulilla paksu peltojen yläpuolella leijuva savu esti viljaa tai muita kasveja paleltumasta soisilla mailla syyskylmien alettua. Tulia piti sytyttää monia pitkin pellon laitoja. Siellä lastenkin apu oli joskus tarpeen, etteivät savut päässet sammumaan. Aikuiset valvoivat loppuyön kunnes aamusta hieman lämpeni.
Muisteli, Heimo
Tuossa linkki tervanpolttoon: https://www.heimovanhin.fi/tervanpolttoa-1947/