Tervanpolttoa 1947
Kaikkein kiinnostavin tuona kesänä mielestäni oli metsän reunaan hiekkakuopalle kohonnut suuri kantokasa. Jalmari-setä sitä pääasiassa oli kasaillut koko kesän, ehkä jo edellisenäkin, mutta nyt sitä peiteltiin paksuilla kosteilla turpeilla. Uteliaana poikana kyselin, että mikä tuosta tulee ja vähäpuheinen Jalmari- setä kertoi utelevalle 6-vuotiaalle tervaa aikovansa siinä polttaa. Näytti ja selitti, miten hän oli tehnyt urat kasan alle, joista tervan pitäisi valua ulos aikanaan. Maahan oli myös kaivettu paikka tynnyrille, johon terva päätyisi.
Eräänä päivänä tervahaudan suunnalta näkyi savua ja kiirehdin katsomaan joko tervaa näkyisi. Ei vielä, mutta ehkä parin päivän päästä. Nyt piti tilkitä koko ajan turvepeitteessä olevia reikiä joista liekit tuprahtelivat ulos. Sellaista ei saanut tapahtua. Polttoa piti koko ajan vahtia ja kastella keon pintaa yötä päivää ettei se pääsisi ilmiliekille, silloin kaikki olisi pilalla ja iso turha työ tehty. Keon kastelu tapahtui parempien välineitten puuttuessa heittämällä kauhalla vettä ämpäristä. Minäkin sain tilkitä liekin alkuja ja se oli jännää hommaa. Varsinkin kasan korkeimmalle kohtaa menin usein, kun Jalmari setä oli liian vanha ja painava sinne mennäkseen ja hän yritti vain seipäillä tökkiä sinne tukkeita. Setä kyllä kielteli, mutta ei ehtinyt hätiin, kun menin jo. Märkä turve ja märät heinätuppaat olivat hyviä tulppia tuossa työssä. Oli todella hienoa nähdä eräänä päivänä, kun paksu tervanoro hitaasti valui kasan alta kohti tynnyriä. Heimo 6v oli ollut tervanpoltossa apumiehenä. Kuinka moni muu on edes nähnyt sitä “livenä” ?
Tämä samainen Jalmari setä oli joskus Jysky hevosineen ihmetyksen aiheenani, kun näin parin keväällä kyntämässä. Suitset oli sedällä kaulallaan ja kädet tiukasti aatran kahvoissa, kun menivät pellon laidasta toiseen aivan suoria uria jättäen. Molemmissa päissä setä vain jotain murahti ja Jysky kääntyi aina oikein vasempaan tai oikeaan, peruutti pari askelta ja taas mentiin täsmälleen edellisten urien reunaa kuin automaattiohjauksella. Samat kuviot oli myös perunan istutuksessa ja syksyisin niiden korjuussa. Vuosia myöhemmin olin kerran heinäaikaan päässyt hevosmieheksi ja ohjasin vahingossa liian läheltä aitatolppaa; kärryt pysähtyivät, minä peruutin ja yritin uudestaan ja sama juttu. Pellolta huuteli isäntä: ”Peruuta vielä vähän enemmän, käske menemään, mutta älä koske ohjaksiin”. Niin se kävi, hevonen osasi portista ilman kaupunkilaiskuskia ihan itse.
Kertoili, Heimo Kuukkanen
Jalmari Hämäläinen tuvan portailla n.1960