Puukoira Taru seikkailee tässä tarinassa 8:n kilon kilon lekan kanssa.
Tässä tarinassa olemme Janakkalan Leppäkoskella reilu vuosi Janavalo Oy:n perustamisesta. Taru on pysyvästi muuttanut yhtiökumppani Kestin Timon ruokakuntaan jo vuosi-pari sitten, sillä Jari- pojallamme oli alkanut esiintyä allergisia oireita ja lääkäri ilmoitti sen syyksi koiran. Taru kulki siis Timpan mukana aamuisin tehtaalle ja illalla hänen kämpälleen. Minä asuin useimmiten viikot tehtaalla, kun en jaksanut ajaa Helsingin väliä päivittäin yli 85km ja ajassa tunti ja vartti suuntaansa. Vuosi on 1974 … muistelen.
Eräänä päivänä tehtaan pihalla kulkiessani näin ison kuusen juurella 8- kiloa painavan lekan pään eli rautaisen ison mötikän ilma vartta. Sitä oli käytetty muistaakseni pistehitsillä jonain vastapainona ja hetken ihmeteltyäni vein sen takaisin hitsauskoneen alle tehdassaliin. Pari päivää myöhemmin leka oli taas kuusen juurella samassa hiekkakasassa. Arvelin tehtaalla työskentelevien poikien heitelleen huvikseen sitä kuulana tai muuten vaan ja kannoin sen taas paikalleen. Kolmannella kerralla kantaessani lekan pään saliin kyselin jo pojilta, että kuka teistä heittelee tätä lekaa tuonne kuusen alle? Kukaan ei tunnustanut.
Muutamaa päivää myöhemmin, Timpan tultua aamulla töihin Tarun kanssa, kävin tien varresta postia hakemassa ja palatessani näin Tarun taituroimassa ulkoportaitten ylätasanteella tuo lekan pää suussaan. Jäin muutaman puskan taakse tapahtumaa ihmettelemään.
Leka oli lähes yhtä painava kuin Taru, joten sen piti pitää päätään takakenossa ettei takajalat nousseet ilmaan ja kerran pari nousivatkin, mutta pään kallistuksella tasapaino korjaantui. Se oli työntänyt alaleukansa lekan varren reijästä läpi siten, että leka pysyi jotenkuten kulmahampaitten takana putoamatta suusta. Suu oli niin auki ettei hampailla voinut puristaa yhtään, mutta pää takakenossa leka pysyi mukana. Etuperin portaissa tilanne olisi päättynyt molempien pyörimiseen alas portaita, mutta neuvokas Taru selvitti homman peruuttamalla takaperin alas. Pää pystyssä, leka suussa ja takajalat vatkaten askelman kerrallaan se tuli alas ja köpötti sitten pää edelleen pytyssä kuusen alle hiekkakasaan saaliineen, nuoleskeli ja pyöritteli sitä siinä hetken ja lähti sitten kohti uusia haasteita talon taakse, ehkä hiirijahtiin. Minä korjasin taas lekanpään saliin, mutta nyt hitsin päälle hyllyyn josta Taru ei sitä enää saa.
Kesti hetken selittää Timpalle ja muullekin porukalle, miten lekamysteerio oli selvinnyt ja koko porukka ihmetteli miten Taru jaksoi kantaa tuon lähes omanpainoisensa lekan portaat alas ja pihalle. Koskaan en nähnyt, miten se sai lekan alunperin lattialta suuhunsa, mutta arvelimme sen käyneen jotenkin etutassujen avulla. Kokeillakaan emme sitä halunneet, sillä aivan ilmeisesti se jossain välissä olisi päättynyt Tarun hampaitten kohdalta huonosti.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen
Tässä kuvassa Puukoira Taru on vielä Jari-poikamme kanssa leikkimässä kotonamme Helsingin Vartiokylässä ja niinkuin näette, koira on puussa kuin kotonaan. Tuohon kohtaan se kiipesi noin 10-sekunnissa.
Varokaa kissat!
