Sirpan silakat vm.1962

Avioliiton alku voi joskus olla hyvinkin opettavaista aikaa molemmin puolin.  Vähävaraisina myös piti katsoa talouden kustannusten perään. Siihen maailman aikaan paistetut silakat olivat todella edullinen, terveellinen, ravitseva ja pidettykin ruokalaji.  Eikä maailma siltä osin ole mielestäni huonommaksi muuttunut. Kalliimmaksi ehkä.

Olimme Sirpa-vaimoni kanssa juuri avioituneet ja samalla muuttaneet yhteiseen osoitteeseen minun entiseen boxiini, vanhempieni taloon,  Käätypolku 8:n yläkertaan.  Pikavauhtia oli entisestä makuusopesta tehty minikeittiö ja yksi katon lape oli jo aiemmin avattu hyötykäyttöön uudeksi makuutilaksi, jossa aina alkuaikoina ja joskus myöhemminkin löin pääni vinolaipion kattoon ylös noustessani.  Aivan näiden rakentelujen ja viimeistelyjen loppuvaiheissa olimme ruokailleet muutaman kerran vanhempieni keittiössä ja tarjoiluissa, mutta nyt oli aika siirtyä tässäkin suhteessa omavaraiseksi ja oman pöydän ääreen.  Itselläni ei ollut juuri minkäänlaisia taitoja keittiön puolella, jos niiksi ei lasketa teen ja kahvin valmistusta. No, jaa, osasin tehdä valmiista hiekkaleipäsistä, banaaneista, marenkitangoista, mansikoista ja äidin mansikkamehusta tosi maukkaan kakun kotihippoihini ja merkkipäiviini:  Kermavaahtoa rutosti päälle ja appelsiinilohkoja, jos sattui saamaan. Banaaniviipaleet kävivät niiden puuttuessa koristeiksikin.  Näillä perusteilla Sirpa aivan vapaaehtoisesti ilmoittautui ruokatalouden hoitajaksi. Johtui se myös siitä käytännön syystä, että TV-huoltomiehen työni oli painottunut kovasti iltatyöksi, sillä iltaisinhan TV:t menivät rikki ja parhaat ohjelmat tulivat.  Huoltomiehet kotikäynnein huolsivat niitä, minä muiden muassa. Yhteisetkään ansiomme pelkästä päivätyöstä eivät myöskään olisi riittäneet alkuunkaan, kun havittelimme myös ihan omaa asuntoa, vaikka vain vuokrasellaista.

Sitten eräänä iltana Sirpa kattoi pienen pöydänkulman pienen pieneen keittiöömme.  Tarjolla tänään olisi paistettuja silakoita, minunkin herkkuani.  Sirpa mietti siinä ruokaa tarjolle laittaessaan, että mikähän se oli valmistusvaihe,  jonka äitinsä vielä teki tämän ruokalajin yhteydessä, mutta ei sitten heti tullut mieleensä.  Ensimmäistä silakkaa haukatessa se selvisi.  Ne olisi pitänyt suolistaa ensin.  Mutta eipä hätiä, kyllä ne sai suolistettua siinä lautasellakin ja hyviä olivat maultaan nuo Sirpan ensimmäiset silakat.  Eikä hänelle tullut tuosta pienestä epäonnistumisesta kovin suurta traumaa ellei sellaisen aiheuttamaksi lasketa, että hän viime vuosina joka syksy tarjoaa 7-8:n hengen seurueellemme Sirpan, noin “seitsemän sortin silakat”, joista pääosa kylminä ja loput lämpiminä ruokina. Syksyllä 2009 hän osallistui toisena maallikkotuomareista Helsingin silakkamarkkinoitten silakkaraatiin. Kyllä minutkin on jo pois pilattu ruoan laadun suhteen, en mielelläni käy ulkona syömässä. En silakoitakaan.

Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen