Siili kengässä
Huhtasuontien omakotitalomme pihapiirissä oli parikymmentä neliömetriä mansikkamaata joka tuotti suhteellisen hyvin satoa aurinkoisina kesinä ahkeran ylläpidon seurauksena.
Mansikoitten kypsyessä tuli ongelmia läheisen luonnon kanssa, sillä sen edustajat pyrkivät osille saaliista eli harakat ja räkätit. Niitä varten piti levittää koko alueelle rastasverkot ja se taas tietysti haittasi marjojen poimintaa. Ennen poimintaa piti verkot kääriä pois ja sen jälkeen levittää takaisin.
Harmittava lisätyö tuokin, mutta sitten tuli uusi murhe, kun muutamana aamuna löytyi verkosta siili siihen takertuneena ja oli pirullinen työ irroitella piikikäs tuhahteleva ja hypähtelevä otus tiheästä rastasverkosta. Siinä oli itse kullakin helposti sormenpäät verillä siilin piikeistä. Erään kerran oli anoppini, Kaisa-Mummi, joutunut sitä irrottamaan ja sanoi puoli päivää menneen hommassa. Saattoi hän vähän liioitellakin, mutta sitten osui omalle kohdalleni vastaava ja jouduin lopulta leikkelemään osan verkostakin, että sain viimein siiliparan siitä irti. Siili oli kovasti uupuneen oloinen, kun oli ehkä parikin päivää ollut verkossa kiinni ja otin sen illansuussa sisään toipumaan, juomaan ja syömäänkin ehkä jotain.
Ei se perustanut nyt mistään tarjoiluista vaan linnoittautui verannan nurkkaan kenkäkasan viereen ja muutaman hetken päästä huomasimme sen kaivautuneen minun vanhaan lenkkariini. Siinä sitten kävi lapsia naapureistakin sitä katsomassa ja ihmettelemässä tossun asukkia. Otin valokuvankin.
Koko yön se siinä kyyhötti ja kun aamulla nostin tossun pihalle, lähti siili siitä ripeästi viipottamaan kotikolojaan kohti. Tuhahteli vielä mennessään. No, ymmärtäähän sen. Yksi yö aikuisen miehen hikisessä kengässä pistää kenet vaan tuhahtelemaan.
Muisteli, Heimo Kuukkanen
Siilinuorukainen lenkkarissa ihan vapaaehtoisesti.