Ruutanoita pommilampeen, vuodet 1954-55.
Heiskan pommit -tarinassa kerroinkin, kuinka isolla forsiittipommilla syvensimme Vakkaloiden ja Elgin alapuolella (Huntutien varrella) olevassa lampiketjussa ollutta suurinta lampea. Siihen oli perusteltu syy, sillä lampihan oli selvästi liian matala ruutanoille, joita aioimme sinne istuttaa. Paukun jälkeen lampi olikin syventynyt merkittävästi ja nyt tarvittiin ne ruutanat.
Tarina: https://www.heimovanhin.fi/heiska-ja-kantopommit/ (pommi nro 2)
Ruutanoita tiesimme olevan ainakin kahdessa paikassa. Toinen oli Kalvikissa, nyk. Vuosaari, oleva syvä suolampi, joka nykyäänkin reilusti perattuna toimii koristeena siinä Pohjoisen ostarin edessä. Olisikohan siinä vielä ruutanoita? Toinen oli erään omakotitalon pihassa.
50- luvulla se Vuosaaren suolampi oli synkän metsän keskellä ja reunoilla joka puolella siinä oli reilut kymmenen metriä leveälti kelluvaa suoturvetta. Ruutanoita pyydystettäessä menimme kolmen neljän kaveruksen painolla seisomaan turpeessa olevan suosilmäkkeen reunoille. Turve alkoi nopeasti painua ja vesi nousi sen päälle nostaen pieniä ruutanoita mukanaan. Siitä sitten peruuteltiin taaksepäin ja poimittiin nopsasti räpistelevä saalis ämpäriin tai muuhun astiaan, joka mukaan oli sattunut. Temppu toistettiin useamman kerran, kunnes astiat tai oleskeluaikamme tuli täyteen. Yksin niitä ei juuri saanut pyydettyä, kun yhden poikasen paino ei riittänyt turpeen nopeaan upottamiseen. Yksin ollessa myös riski vakavaan vahinkoon kasvoi, sillä noihin suonsilmiin todellakin välillä pudottiin. Tavallisesti kädet pysäyttivät reunoista haraamalla, mutta jos siitä olisi mennyt läpi, niin turpeen alta poispääsy olisi voinut olla vaikeaa huonosti uimataitoiselle porukan osalle. Vesi oli myös siellä syvemmällä aina hyytävän kylmää.
Paluumatkalla sitten poikettiin “kotilammen” rannalle laskemaan ruutanat uuteen kotiinsa.
Syksymmällä, iltojen pimetessä, pääsimme hakemaan ruutanoita toisesta tietämästämme paikasta ja se oli paljon jännempää. Ruutanat haettiin nimittäin erään Kontulalaisen omakotitalon pihassa olevasta louhoslammesta.
Kosan ja Sepen kanssa hiivimme iltayön hämärissä tämän omakotitontin rajamailla selvittääksemme, ettei ketään talon väestä ole enää ulkona. Kun talossa oli vielä valot, oli paras aika pyydystyksellemme, sillä silloin sisältä ei nähty ulos pimeälle lammelle. Meillä oli jokaisella perhoshaavit kalastusta varten ja muovikassit kalojen kuljetukseen. Lisäksi oli useampi pala ranskanleipää, joita heitettiin veden pinnalle syötiksi. Tämän jälkeen peräännyimme varjoihin odottamaan.
Kun sitten leivänpalat alkoivat pyöriä lammen pinnalla sieppasimme kohdalla olevat ruutanat haaviin. Sitten takaisin puskiin tyhjentämään haavia ja uusi mies asialle. Tätä jatkui, kunnes valot alkoivat sammua talosta ja silloin oli mielestämme parasta lähteä paikalta. Emme päässeet vielä ajatusta pidemmälle, kun talon ulkovalo syttyi, ulko-ovi aukesi. ja miehen hahmo asteli pihalle. Taisimme hetkeksi unohtaa hengittämisen, sillä olimme vain vähäisten koristepensaitten takana ja valo tuntui osuvan suoraan meihin. Mies ei kuitenkaan tullut kohti, vaan asteli hetken pihalla, koetteli varastojen ovet ja nosti maasta pihaharjan pystyyn seinälle. Käveli sitten rauhallisesti takaisin sisään ja sammutti ulkovalon. Ryömimme aivan nelinkontin monta kymmentä metriä ennenkuin uskaltauduimme pystyyn ja pääsimme tielle. Olisihan sieltä voinut juostakin, eikä meitä olisi tunnettu tai saatu kiinni, mutta ajattelimme mennä toisenkin kerran ja silloin olisi ollut haittaa, jos talonväki olisi jo nyt keksinyt meidät. Tällä toisellakaan kerralla meitä ei huomattu, mutta saaliimme jäi edellistä huomattavasti pienemmäksi.
Veimme kaiken saamamme saaliin tuohon “pommilampeen”, mutta en kuullut kenenkään niitä sen koommin nähneen. Yksi mahdollisuus on, että ne hajaantuivat tuolle lutakkoalueelle hyvin harvaan tai sitten kuolivat sinne laskevien ojien epäpuhtauksiin.
Nykytila on sellainen, että tuo lampialue on täynnä rivitaloja, nrot 1-7 Huntutien alkupäätä?
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen