Salaravustamassa poliisien kanssa
Tämän tarinan tapahtumat ovat syyspuolelta ja vuosilta -67 tai -68 eli reilusti ennenkuin muutimme Käätypolulta Huhtasuontielle (Helsingissä). Tällä kerralla päätimme samaistua ”parempiin piireihin” ja pitää rapujuhlat. Aika oli tietenkin sitä syksyn ravustusaikaa.
Olimme viettämässä iltaa ystäviemme, Vakkalan Kostin ja Paulan, Kauppilan Arin ja Järvisen Piven kanssa siellä Käätypolku 11:n mökissämme, kun jostain telkkariohjelmasta saimme älynväläyksen viettää jossain välissä rapujuhlat, niin kuin paremmissakin piireissä näytti olevan tapana. Talousihmisenä kunnostautunut Sirpa kauhisteli välittömästi rapujen kappalehintaa ja että kuinka vähän niitä kehtaisi edes ostaa torilta. Mutta ei hätiä mitiä. Minä ja Ari muistimme heti, että Pilvijärven laskuojassa niitä ainakin oli Kontion retkillä kuultujen kuulopuheitten perusteella. Ongelma tietenkin oli, että alue oli rauhoitettu, mutta urheiluhenkeä löytyi heti kohtuullisesti.
Kostin vanhempien vintiltä Huntutieltä löytyi muutama vanha merta ja meillä oli liikkeessä (Sähköpuoti) kalastustarvikkeissa myös muutama. Saimme kasaan seitsemän – kahdeksan mertaa. Mistä sitten syötit? Naapurin kissat olivat tarinoitten mukaan parhaita syöttejä, mutta ei niitäkään nyt heti ollut tarjouksessa, joten Sirpan torilta pyytämät silakat saivat välttää tällä kertaa.
Ilta oli myöhäinen eli aurinko jo ajat sitten laskenut, kun Piven Skoda Octavia kyytipelinä parkkeerasimme syrjäiseen metsänreunaan Sipoon Målnträskin (Pilvijärvi) välittömään läheisyyteen. Keräilimme mertamme ja silakkamme ja lähdimme vaivihkaa hipsimään kohti pyyntiapajia himmeän taskulampun ja nenämme opastamina. Polku oli aivan näkymätön pusikoitten peittäessä vähäisenkin taivaan valon. Kompuroinnin ja kolistelun vaara oli suuri. Kaiken aikaa piti pysähdellä ja kuulostella ettei vain paikallisia ihmisiä tai vahteja olisi liikkeellä. Asettelimme sitten merrat puroon syötteineen ja siirryimme sivummalle odottamaan saaliin liikkeitä. Kosti ja Ari siinä sitten jossain välissä loihe lausumaan yhteisen ajatuksensa, että ”ollaan me aika hulluja: Toinen on rikospoliisin nuorempi etsivä ja toinen nuorempi konstaapeli ja täällä sitä ollaan salakalassa (salaravussa) luonnonsuojelualueella”. Lohdutin heitä sopimuksestamme, että kummallakaan ei ole henkilöllisyystodistukset mukanaan ja että minä ainoana kunnon kansalaisena maksaisin sakot, jos kiinni jäisimme. Pive ei siihen aikaan ollut vielä kunnan virassa, joten hän ei vielä hermoillut siitä syystä. Korkeintaan sitä, että jos ajoneuvo menee valtiolle rikoksentekovälineenä.
Puolen yön maissa olimme kokeneet merrat muutamaan kertaan ja yhteen mennessä into laantui. Nostimme pyydykset ja keräsimme saaliimme. Kaiken kaikkiaan saimme saaliiksemme reilut kymmenkunta rapua. Seuraavana eli lauantai-iltana vietimme sitten varsinaiset rapujuhlat ja hieman aneemisethan niistä olisi tulleet pyytämiemme rapujen kanssa. Sirpa pelasti juhlat ja osti varmuuden vuoksi torilta pari-kolme kappaletta ” herrasväen herkkua” per nenä. Rapujen makuun pääsimme kera kohtuuhintaisen valkoviinin. Illan hauskin puheenaihe oli tietenkin kahden virkavallan edustajan visiot tulevaisuudestaan, jos olisivat jääneet kiinni kolttosestaan. Molemmat olivat olleet valmiit juoksemaan pimeään umpimetsään ja tulleet ihmisten ilmoille ehkä vasta aamun valjettua, jos joku vahti olisi ilmaantunut paikalle.
Vieraittemme saapuessa olimme Sirpan kanssa virittäneet omenapuiden muodostamalle kujallemme puolen tusinaa kiinalaista paperilyhtyä joissa oli sisällä kynttilät. En muista millä ilveellä saimme ne toimimaan ilman, että olisivat roihahtaneet tuleen kynntilän kaatuessa tai liekin pidentyessä. Ehkä aitojen joulukuusenkynttilöitten ja kuivan joulukuusen kanssa askartelu jouluisin siihen aikaan oli koulinut tarkaksi noissa asioissa.
Rapujen valmistaminen oli minulle tuttua puuhaa kodistamme, sillä muutamina viime vuosina oli vanhemmillani ollut tapana järjestää tutuille tai sukulaisille pienimuotoiset rapujuhlat. Niiden valmisteluissa olin tapani mukaan ollut ”nokkineni” mukana rapuja keittämässä ja jopa yhtenä vuotena torilta niitä ostamassa isäukon apulaisena.
Näitä ravustusreissuja teimme ainakin vielä pari kappaletta seuraavina vuosina ja Sirpan serkkupoika Heikki Leväharju muisteli puhelimessa kuultuna olleensa ainakin toisella niistä mukana, Arin lisäksi. Myös Louhiston Pyry tunnusti olleensa mukanamme samaisilla rikoksen teillä. Sillä nimenomaisella rapureissulla taisi myös olla ainut kerta, kun näimme vahdin tapaisen kulkevan polulla lyhtyineen. Siis tosiaan, myrskylyhdyn kanssa! Olimme puskissa piilossa ja pelkäsimme, että vahti näkee mertamme purossa, mutta niin ei onneksemme käynyt.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen