Radionkorjausta Soikalla 1957
Keväällä -57 (olen 16v), tuon ”salamoiva puhelinlinja”- episodin jälkeen, kehitimme Häkkisen Sepon kanssa uuden projektin, jossa ideana oli päästä eroon tuosta lankapuhelimesta jonka riesana olivat naapuruston kateelliset kakarat lankaa katkomassa ja niin rakensimme samaisen ”Poikien Askartelukirjan” ohjeiden mukaan langattoman puhelimen. Se toimi sillä pienemmällä kipinäinduktorilla minulta päin ja isommalla Sepolta. Suunta-antennit olivat noin neliömetrin kokoisia puisia häkkyröitä puisella jalustalla, joissa kiertyi useampi kymmenen metriä kuparilankaa. Puhe kuului mainiosti ja käytimme onneksemme jonkinlaista salakieltä, sillä muutaman päivän kuluttua naapurintyttö, Karin Soili, kyseli sattumalta ohi mennessäni, että tulisitko vilkaisemaan tuota heidän radiotaan, kun sieltä kuuluu välillä ihan kuin joittenkin puheluita. No, minä vilkaisin ja tutkin värkkiä asiantuntevasti ja säätelin hetken asemia. ”Joo, vähän oli viritykset pielessä, mutta luulen tällä korjaantuneen”, sanoin ja jatkoin matkaani Häkkisille. Sepon kanssa pidimme sitten viiden minuutin pikapalaverin ja hyvin pitkin hampain purimme laitteet pois käytöstä. Arvelimme, että Soikan perhe ei taatusti ollut ainoa, joka kuuli puhelumme ja jossain vaiheessa saattaisi olla peräti poliisi tyhmiä kyselemässä oviemme takana. Heitä kun oli tarjolla omalla kylälläkin ja varmasti olisimme olleet ensimmäisiä epäiltyjä, jos kyselyjä olisi tullut. Kaikilla naapureilla oli tiedossa puhelinharrastuksemme, kideradiomme ja muut sähkötekniset harrastuksemme, joten perusteita olisi ollut.
Kerran osuin Soikkaa auttamaan toisessakin vähän kyseenalaisessa hommassa, hän kun oli jäänyt kotinsa oven taakse jostain syystä. Kävin pikaisesti kurkkaamassa, että minkälainen lukko siellä olikaan ja onneksi oli aika vanhanaikainen. Olin jonkun samantapaisen hylätyn purkanutkin joskus ajankulukseni ja nyt oli helppo homma näyttää osaamistani. Taivutin kellariverstaassamme sopivan koukun ja kävin ”tiirikoimassa” lukon auki. Soikka oli ihmeissään ja hyvillään moisesta työnäytöksestä. Varoittelin kyllä, että älä nyt ihmeessä kerro naapurustolle noista taidoistani eikä hän sitten ilmeisesti kertonut, kun ei ”perästä kuulunut”. Tosiasiassa noihin aikoihin oli ainakin meidän nurkillamme Vartiokylässä rikollisuus aivan olematonta.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen