Kun putosin puusta kivikasaan
Vuosi oli 1953, kun isäukko oli juuri aloittanut omakotirakentamisen Vartiokylän Käätypolulle. Minä olin 12v. ja osallistunut tässä vaiheessa talon montun kaivuutöihin ja käytettyjen rakennuslautojen puhdistamiseen nauloista ja rappauksesta, mutta erityinen tehtäväni oli salaojaputken kaivuu läpi tontin, sen alareunan laskuojaan. Rahanpuutteessa putkitus tehtiin tiiliputkilla eli punaisilla, noin viiden sentin reikäisillä putkilla joissa ei ollut mitään kaulusta liitoksissa, vaan liitoskohdat suojattiin rätein ja risuin.
Jossain vaiheessa urakkaani sitä tuli ihmettelemään tuttu tyttö naapurista, Soikka eli Karin Soili. Olimme neljänä viime kesänä naapureina tutustuneet, kun oikotieni lähiseudun lasten mielipaikalle, ”Soikan kaltseille”, kulki heidän pihansa läpi. Urheilullinen Soikka oli myös alueen nuorempien urheiluinnostaja ja veti monia erilaisia kilpailuja tai harjoituksia. Järjestimme jotain välillä myös yhdessä.
Nyt hänelllä oli asiaa tuon tiimoilta ja kysyi minulta, mikä urheilulaji minua kiinnostaisi? Arvelin, ettei oikein mikään. Jos jotain urheilen, niin ehkä sukeltelen tai kiipeilen.
– Missä täällä muka voit kiipeillä tai sukellella, kysyi Soili?
– Mattorannassa ja Kallvikin Tolppiksella olen ainakin käynnyt muutaman kerran ja kiipeillä voin vaikka noissa takapihan koivuissa, sanoin minä.
– Ja hah! Näytä miten muka kiipeät noihin alaoksattomiin koivuihin, sanoi Soili.
Sitten mentiin takapihan tiheähköön koivikkoon jossa oli parisenkymmentä paksuudeltaan noin viisisenttistä koivua.
Kiipesin lähimpään koivuun helposti vuosien kokemuksella Brahenkentän puistojen pensaikoista ja Savon sukulaisissa haittalintujen pesänhävitystalkoissa. Sitten siirryin ylhäällä 3-4-metrin korkeudessa puita taivuttamalla aina puusta toiseen, kun niitä oli siellä mukavan tiheässä.
”Näytöksen” päättyessä tein juuri viimeistä siirtymistäni, kun tartuin liian ohueen oksaan ja se irtosi käteeni ja putosin. Alla aivan kohdalla oli talonpohjan louhintatöiden jäljiltä metrinen kasa isoja teräviä kivenlohkareita ja putosin juuri siihen kohtaan. Soili kiljaisi pelästyksestä tosi kovaa.
Minulla oli kerran aikaisemmin, yhden vaarallisen kelkkailun aikana, tullut samanlainen tilanne eli näin sen hetken kuin hidastettuna. Nyt taas ehdin pudotessani nähdä parin kiven tasaiset pinnat ja kohdistaa jalkani niille. Jalkavoimatkin riittivät juuri ja juuri siihen, etten iskeytynyt viereisiin teräviin kiviin ja käsilläkin sain vähän tuettua. Eikä naarmun naarmua taaskaan!
Soili oli kauhuissaan. Hän oli ollut muutaman sekunnin ajan varma, että tuon putoamisen seurauksena tarvitaan pikaisesti ambulanssia. Pitkään päivittelimme tapausta keskenämme. Minä näin siitä joskus painajaisia.
Muisteli, Heimo
P.S. Tuo Kallvikin Tolppis oli silloinen hiekkakuoppalammikko nykyisessä Vuosaaressa ehkä Merikorttitien kohdilla. Toinen moinen oli nimeltään Lokki ja se oli nyk. Paulingin tehtaitten kohdalla nyk. Kallahdessa.