Malkana isäni silmässä 1957

  Tämä tarina kertoo eräästä työkomennuksestani Lauttasaaressa silloisen Posti- ja Lennätinhallituksen (PLH)  Radiolaboratorion alaisuudessa, johon isäni joutui tahtomattaan ja tietämättään todistajaksi. Hannu-veljeni toimi muistuttelijana tästäkin tarinasta.
  Olin tehnyt tuolloin 1957, heti ammattikoulun jälkeen jo paljonkin erilaisia antenniasennuksia, niin TV:n kuin PLH:nkin puolella. Jälkimmäisellä 50 – 120 metrin korkuisissa VHF- ja radiomastoissa. Edelliset olivat yksityisiä “firaabelikeikkoja” radioasentaja Erik Willbergin kanssa.  Olin siis automaattisesti vapaaehtoinen, kun “antenniryhmä” määrättiin saman firman toiseen kiinteistöön Itälahdenkadulle antennikaapelia asentamaan.  Itse antennimasto oli jo käytössä, mutta nyt siihen lisättiin joku uusi antennielementti. Kaikki sujuikin totutulla tyylillä siihen asti, kunnes piti vetää pitkähkö kaapeli pitkin talon ulkoseinää sen toiseen päähän.
Seinä oli rapattu tiiliseinä kolmikerroksisessa talossa eikä telineistä tietoakaan. Onneksi oli leveähköt räystäät joiden alle puurakenteisiin saatoimme kiinnikkeet vasaroida. Kehitimme vauhdissa menetelmän, jossa minä nuorimpana ja keveimpänä roikuin pää alaspäin katolta ja kaverina olleet Lehtosen Keijo ja Willbergin Erik istuivat vuoron perään jalkojeni päällä painoina. Vuorovapaalla ollut ohjasi katon reunalla edempänä kaapelia oikealle kohdalle.
  Siinä sitten paukuttelin kaapelia kiinni, kun isäni jonkun nuorisotyö- ja ammattioppilas- lautakunnan delegaation kanssa ajeli Metallityöväenliiton edustusautolla talon ohi. He olivat matkalla samassa talossa olevan PLH:n puhelinjaoston vieraiksi. Herrojen silmään pisti heti vaaralliselta vaikuttava työtapa, varsinkin kun jaloista pitelijää ei näkynyt kadulle. Auto pysäytettiin ja noustiin joukolla ihmettelemään tuota hurjuutta. Isäni kannalta harmillisinta oli se, että joku herroista tunsi minut ja hihkaisi, että Vili, eikös se ole sinun poikasi Heimo, joka tuolla roikkuu”.  Huutokuulustelun jälkeen lupasimme tehdä homman huomenna “joiltain telineiltä” loppuun, mutta emme sitten tehneet, vaan delegaation hävittyä naputtelin loput kaapelista kiinni ja poistuimme vähin äänin paikalta. Eihän telineiltä työskentelystä mitään antennityölisiä olisi saanut. Työnantajan plussaksi pitänee kuitenkin mainita, että telineet toimitettiin paikalle heti seuraavalla viikolla vaikkei niitä enää tarvittukaan.  No, selittelimme sitten jälkeenpäinkin tuota työtapaamme ja että se oli oma keksintömme, sillä muutoin esimiehemme olisi joutunut lujille.  Isäni sai myöhemmin useammassa yhteydessä kuulla virnuilua tuosta työkeikastamme, kun työturvallisuusasioista tuli puhetta.

  Muisteli, Heimo Kuukkanen