Heimo-Vaijan tarinoita

  Lemmikkikanit 1965

  Olisiko ollut Käätypolun omakotitontillamme rajanaapuri Tirkkosten kanien poikasia, joita Jarille (2v.) hankittiin ”kavereiksi” v,-1965-67. Niitä oli alunperin yksi valko-ruskea ja pari harmaata. Ensimmäinen kanikoppi oli vanha jääkaapin peltikuori, johon laitettiin kanaverkkoa kanneksi. Seuraavat, vähän väljemmät olivat kokonaan kanaverkosta ja useammankin karkaamisen seurauksena ymmärsin asentaa myös pohjanverkon. Silti ne aika ajoin pääsivät jostain läpi. Parhaimmillaan kaneja oli puolekymmentä.
  Eräänä aamuna katsoimme ikkunasta Sirpan kanssa, kun harmaa kaniherra istui marjapensaan alla muina miehinä. Samassa pihaan tuli joku vieras ”Lassie”-koira. Kaniherra ryntäsi puskastaan suoraan kohti ja puraisi koiraa takajalkaan. ”Lassie” ulvaisi kovaa ja juoksi pakoon ulos portista.  Se ei varmaan tajunnut mitä tapahtui. ”Hullu paikka, kun kanitkin puree”. Sama kani puri myöhemmin yhtä pystykorvaa samoin seurauksin. Jäimme miettimään, että olivatko ne irrallan juoksevat pihakoirat niin ”urbaaneja” etteivät ymmärtäneet kummalle se pureminen oikeasti kuului. Silti tämä vahtikoiraksi kouluttautunut kanikin joutui Tirkkosten kanien tapaan ruokapöytään, mutta syötiin kananlihana, kun Jari-poikamme pari-kolmevuotiaana oli vielä huijattavissa. Kanien katoaminen ei niin kummallista ollut, karkailivathan ne vähän väliä muutenkin ja joskus sitten vain lopullisesti.

  Tarinoi, Heimo