Tarinoita Laserhallit Oy:n ajalta

  Laserhallit 2012 – 2013 Kaasutintie

  Taas olevinaan töistä pulaa jossain välissä Valuraudantie 15- hallin vuokrauksen jälkeen ja aloin katsella hallien myynti-ilmoituksia lähikulmilta.

  Tattarisuolla,  Kaasutintiellä 23:ssa oli pienehkö halli myynnissä eli pohjaltaan n.250m2 plus toimistokerros 130m2. Hallissa oli valmiiksi jo vuokralaiset ja saimme sovittua, että voimme remontoida aina jokin osa kerrallaan. Hinta oli olevinaan edullinen, mutta muka huolellisen tarkastelumme jälkeenkin löytyi yllättävä määrä ylimääräistä remontoitavaa: Paikkailimme Jari-poikani (n.50v) kanssa taas seiniä ja vaihdoimme lamppuja ja valaisimia ja maaliakin kului runsaasti. Hallin lämmityksenä oli vain sähköpatterit, joten siihenkin piti saada fiksumpi ratkaisu. Asensimme ilmalämpöpumput seinustalle hallin osien lämmitykseen, mutta toimistot jäivät sähkölle. Katolta löytyi myös paikattavaa ja räystäät olivat taittuneet jään ja lumien painosta alas eli sadevesi valui valtoimenaan pitkin seiniä. Tuimme räystäät ja teimme vesikourut etupihan puolelle.  Uusi ongelma syntyi, kun ilmeni, että pihan salaojat olivat tukossa ja vesi jäi lillumaan isoiksi lätäköiksi. Ei muuta kuin kaivuuhommiin ja putket auki muutaman viikonlopun harjoituksena lapiotyönä, arkena kun ei työtä voitu tehdä häiritsemättä vuokralaisten toimintaa pihalla.  Pellitimme myös ikkunanpielet ja maalasimme ne valkoisiksi joka näytti kovasti piristävän ulkoista ilmettä … katso vaikka kuvat alta.  Tuo valkoinen palkki seinällä eli palotikkaat, piti asentaa palotarkastajan määräyksestä, sillä toimistosta ei ollut muuta pakotietä tulipalon sattuessa. Monta kymmentä vuotta oli kelvannut ilman.

  Tonttiin kuului myös pari isoa 12m:n merikonttia, jotka olivat vuokralaisten käytössä ja vuotivat katoistaan. Ensin painoin tunkilla ja lankuilla katon suoraksi painumistaan ja ehkä vähän ylöspäin kuperaksikin. Teräsharjalla lika ja roskat pois, epoksiliimalla peltipaikat reikiin ja uutta maalia pintaan, siinä se. Reilut kolme-neljä päivää siinä meni ja taas oli kuivaa säilytystilaa käytettävissä.

  Loppuvuodesta vuokralaiset alkoivat irtisanoutua yht’aikaa: vanhin firma lopetti toimintansa kokonaan ja toinen muutti Herttoniemeen isompaan halliin. Pistin hallin myyntiin.

  Ostaja ilmaantuikin melko nopeasti ja kaupat saatiin päätökseen melko huonolla hinnalla kannaltamme, sillä voittoa ei juuri kertynyt, mutta saadut vuokrat onneksi peittivät itsetehdyn remontoinnin palkat ja muut kulut.

  Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen