Harrastelusarjassamme ”tussarit” oli ollut pieni tauko ja Rakettiremppalaisten kiinnostus oli suuntautunut uusiin kohteisiin. Kostia oli alkanut kiinnostaa tytöt (yök) ja Seppo prägäsi sähköpuolella Leydenpullojen ja plasmapurkausten kanssa suurjännite -induktorillaan. Minullakin oli menossa radio- ja sähkötekniset harrastukset, mutta niiden kohdalla tuli vastaan usein kiusallinen rahapula. Muistin sitten pari keskeneräistä tussaria ja laitoin ne kuntoon. Ne eivät sellaisenaan enää oikein innostaneet, joten mietin miten niitä parantelisin. Sitten keksin; niihin pitää tehdä liipasimet ja iskurit niinkuin revolvereissa lännenmiehillä. Kyselin Häkkisen Seppoa kehittelytiimiin, mutta ei hän innostunut ja arveli ettei se kumminkaan onnistuisi. Tuollainen suhtautuminen ideoihini oli kuin heittäisi bensaa liekkeihin, minähän tekisin sen itse. Ja teinkin. Parin viikon kuluttua minulla oli kaksi pitkäpiippuista tussari ”Coltia” vyölleni sidotuissa nahkaisissa polkupyörän kolmiomaisissa työkalutaskuissa, jotka mielestäni erehdyttävästi muistuttivat revolverikoteloita. (Tässä tarinassa olen 15-16v).
Lähdin iltahämärissä nahkarotsi päällä ja tussarit lonkilla Häkkisille näyttääkseni Sepolle, mutta se onneton ei päässyt ulos, kun oli läksyt tekemättä ja huomenna kokeet. Tiesi kuitenkin, että Kosa on jossain Friströmin ladolla tyttöjä vikittelemässä. Siis sinne. Päästyäni ladolle, sieltä kuuluikin tyttöjen kiherrystä ja muutaman pojankin ääni, josta päättelin, että porukkaa on enemmältikin. Mieleeni välähti pirullinen tuuma esitellä uusia tussareitani Kosalle ja vähän muillekin ja ampua pamautin molemmat piipulliset ladon päätyyn, johon oli matkaa noin 10m tieltä.
Ensin sieltä kuului kirkaisuja ja sitten oli hetken kuoleman hiljaista. Latailin tussarit ja kohta ilmestyi Heleniuksen Hekan pää varovasti nurkan takaa: ”Ai, se on Heiska, mitä h-ttiä sä täällä paukuttelet?” ”Esittelen uusia kuudestilaukeaviani”, sanoin ja ammuin taas molemmat piipulliset ladon päätyyn. ”Käske se Kosa tänne ulos katsomaan”, huusin perään, kun Hekan pää hävisi nurkalta. ”Ei tussari voi olla kuudestilaukeava”, huusi Heka nurkalta. ”Nää on” huusin takaisin ja ammuin taas. ”Hitto, sillä on kuudestilaukeavat tussarit” kähisi Heka ladon sisällä oleville. ”Joo, ja toi ladon pääty on kohta ihan seulana. Katulampun valo näkyy jo sisään”, kähisi joku isoon ääneen ladossa. No, tuo ei ollut mahdollista, sillä panokseni muutamalla pienellä lyijykokkareella eivät kunnolla lentäneet edes latoon asti.
Olin jo ladannut neljännet panokset piippuihin, kun naapuristossa alkoi ikkunoita avautua ja kuulua myös huutelua, että ”mikäs sota siellä on menossa ja pitääkö soittaa poliisit?”. Ei tarvinnut. Minä hävisin yöhön pitkin pellon ojia ja näytti siellä pinkovan edellä yksi ladossa olleista tyttölapsistakin, mutta annoin mennä, alamittainen oli. Ladon kuulin kaikkineenkin tyhjentyneen sekunneissa.
Kosa oli huomispäivänä vaisun oloinen, mutta kyseli kumminkin kohteliaana miehenä tussareitten kuudesti laukeamisesta. Kerroin, että tein yhdistelmälatauksen, jossa ruuti ja haulit oli yhtenäisessä paketissa ja ladatessa vain painoin ne putkeen, nauhanalli puoli senttiä eteen ja taas paukkui iskurin iskeytyessä sankkireikään. Latausaika alle kymmenen sekuntia. Kuudestilaukeavat ne oli siitä syystä, ettei mulla ollut valmiina enempää panoksia kuin ne 12. Kosa ihmetteli innostumatta hetken ja sanoi, että saat kuulemma nenäsi tosi kipeäksi muutamalta kylän pojalta, kun osuvat kohdalle. No, minä siihen, että ”kerro kavereille, että kuljen tässä muutaman ajan tussari povessa ladattuna terotetulla täyteisellä (= teräväpäinen umpiluoti eli ei siis haulipanos) ja parempi, kun väistävät”. En nähnyt Hekaa ja kumppaneita lähes vuoteen. Hyi minua!
Jonkinmoinen jatkumo tähän tarinaan on tuossa: https://www.heimovanhin.fi/kun-heiskaa-hukutettiin/
Kirjoitteli, Heiska
Viimeksi päivitetty 18.12.2013 19:38