Heimoa taidettiin kiusata Vartsikan hulttiopoikien taholta eräänkin kerran mutta Heiska olikin kova “Sörkän kundi” joka oli keitetty jo useammassa liemessä Kalliossa,  Aleksis Kiven kansakoulun aikoihin. Noista taustoista varmaankin ne tussari-jututkin ovat pontta saaneet – itsepuolustusta nääs ja joskus ihan vaan takaisin kiusaa. Tähän juttuun tarvitsen apua  Heiskalta itseltään, mutta kerron sen niiltä osin,  kun itse muistan:
Lähdimme eräänä kauniina kesäpäivänä Heiskan kanssa Vartsikan uimarannalle uimaan, kuten niin monasti teimme. Tämä reissu oli sikäli poikkeuksellinen, että tällä kertaa Heiska “hukkui”.

Uin itse matalassa hiekkarannassa kun Heiska tuli luokseni ja sanoi, että nyt viet mun polkupyörän tuonne kaislikon taakse piiloon ja vaatteet myös. Kohta lähdetään kiireellä.
Vartsikan pojat olivat kiusanneet Heiskaa tönimällä laiturilta veteen ja Heiskalla oli kostotoimet mielessä.
Heiska käveli takasin laiturille ja kohta molskahti. Heimo sukelsi laiturin alle ja sieltä toiselle puolelle laituria sillä aikaa kun kiusanhenget kurkistelivat veteen, että mihin se jätkä oikein katosi. Heiska sukelsi sillä aikaa laiturin takana piilossa rantaa kohti ja sukelsi taas kaislikon reunaan josta sitten lähdettiin kiireen vilkkaa kotiin vähin äänin.
Pojat taisivat hermostua pahemman kerran siellä laiturin päässä.   Kertoi: Hannu

Ja Heiska jatkaa…
Joo, kuuluin varsinkin “lännenmies”- tapauksen jälkeen “erityishuomiota” saaviin Vartsikan kansalaisiin. Kävin siihen aikaan iltaisin muiden mukana tytteleitä katselemassa 41-bussin päätepysäkin kioskilla. Siellä oli myös näitä tussareillani peloteltuja kylän poikia ja useammankin illan mittaan “leikimme” kuurupiiloa pitkin ympäristön hämäriä pihoja ja teitä, kun pojat olisivat halunneet ottaa minulta mielellään senkan nenästä.  Se ei nyt haluttomuudestani johtuen onnistunut, mutta sitten tuli tilaustyönä kolme kovaa kundia Helsingin Sörnäisistä asti ja suurin niistä kysyi bussista astuttuaan, että sinäkö se olet se Kuukkanen?  Sanoin, että olen minä ja mitä sitten. Sen enempää selittelemättä kaveri pamautti minua nyrkillä leukaan.  Putosin tieltä penkalle, taju kankaalle muutamaksi sekunniksi ja hetken päätäni selvitettyäni päätin vetäytyä tuttuun maastoon eli tonttien orapihlaja-aitojen suojiin. Kolme kundia oli sentään liikaa “lännenmiehellekkin “, varsinkin ilman tussareita. Pari kolme tuntia juoksutin sitten tilaajia ja tilattuja senkan ottajia pitkin kioskin ympäristöä ja kävin kerran ostamassa pullon limsaakin. Siitäkös pikkupojat innostuivat ja huutelivat, että “Hei! Se on täällä ja ostelee limsaa kiskalta”. Ja taas mentiin pitkin pimeitä omakotitalojen pihoja ja läpi aitojen. Etuna minulla oli hyvä paikallistuntemus ja uskalsin mennä niihinkin pihoihin, joissa luki, että “Varokaa vihaista koiraa”.

Tämä Hannun aloittama juttu on siis jatkoa edellä olevaan ja siinä oli mukana tätä samaa paikallista porukkaa.  Sukellustemppuni perustui siihen, että olin Hannun lailla hyväkeuhkoinen sukeltelija. Mehän pystyimme pidättämään hengitystämme lähes kaksi ja puoli minuuttia. ( Hannu pahus voitti viimeisen kisan meidän saunassa.)  Olin vielä viisitoistakesäisenäkin melko huono uimari, mutta tosi hyvä sukeltaja. Yrjönkadun uimahallissa oli aina pakko sukeltaa ainakin keran edestakaisin se 25m eli yhteensä 50m. Lensin siis veteen neljän kaverin heittämänä ja sukelsin laiturin alta venerivin päähän asti noin 40m ja siellä viimeisten veneiden välissä hetken huohotettuani sukelsin pitkälle kaislikkoon liki saman verran metrejä.  Vesi oli laiturin nokassa uimareitten jäljiltä niin sameaa, etteivät pojat voineet nähdä minne hävisin.  Hyvä juttu meni hieman pilalle, kun yksi porukasta lähti hädissään fillarilla karkuun vaiko ihan apua hakemaan ja näki Hannun ja minut matkalla ja palasi takaisin kertomaan havaintonsa.  Yksin kappalein vastaan tullessaan heillä ei koskaan ollut tappeluhaluja eikä paljon asiaakaan, en ymmärrä … väliin tuntuu, että ressukoita ovatkin nämä kiusaajat emmekä me kiusatut …
… tarkenteli, Heimo

Seuraava “kiusaajieni” kohtaaminen tapahtui Riskutiellä, kun olin tulossa koulusta.  Sillä kuraisella oikopolulla, joka oli siihen aikaan Riskutien ja Vartiokyläntien risteyksessä, tuli vastaan huonomaineinen kolmikko Vehkalahdentieltä: Jallu, Pilli ja Pulla (haukkuma- tai lempinimet olivat peräisin Pekka Töpöhäntä- kirjoista ja ihan syystä).  Jallu oli minua lähes päätä pidempi hongankolistaja ja loput kaksi sitten omaa kokoluokkaani.  Kosa (Kosti Vakkala) oli taas toiminut varoittajana ja olin varannut nahkatakkini taskuun “ruoskan” eli sähköjohdosta tehdyn U-lenkin, jossa oli eristysnauhasta tehty kädensija. Jallun ilmoitettua yks’kantaan, että “nyt tulee turpaan Kuukkanen”, vaihdoin kiireesti koululaukun vasempaan käteeni ja hivutin lenkin pään taskussa oikeaan käteeni. Juuri kohdalle tullessani löin heti Jallua johdolla poskelle voimieni takaa ja poispäinkääntyvää Pilliä osuin vielä vihaisesti hartiaan.  Jallu kirosi ja huusi suoraa huutoa vielä, kun painelin oikealle metsän suojaan Valtin hyppyrin puoleiseen mäkeen.  Pullaa en nähnyt enää missään. Kiertelin metsien läpi Linnanherantielle ja sieltä  Huntutielle ja kotiin.  Nämä kaverit olivat ne samat, jotka sitten muutaman viikon päästä irrottivat kilpafillaristani etupyörän siipimutterit ja lensin niidet lukkiuduttua stongan (ohjaustangon) yli Shellin pihassa.  Mutta sen tapahtuman jälkeen  minut jätettiin rauhaan. Jallulla oli kuuleman mukaan johdon jälki näkynyt poskessa pari- kolme  viikkoa.  Moikkailtiin myöhemmin ohi mennessä kylällä niinkuin hyvätkin tutut, kun olin kasvanut sen pituuseronkin kiinni. ( Kasvoin yhdessä vuodessa 14 senttiä ja aikuisiän selkävaivani johtuvat lääkärien mukaan osittain siitä ja osittain painavien telkkarien ja kodinkoneitten kantamisesta. Ne painoivat siihen aikaan 30 – 100 kg. Tuo 100kg oli mm. automaattipesukone neljänteen kerrokseen Siilitien hissittömissä taloissa.)

Heiska se taas kirjoitteli, mutta tällä kertaa Hanskin yllyttämänä