Kaveri reppuselässä Hämiksellä
Muutimme 1952 alussa L.Brahenkadulta Sörkkään Hämeentie 36:een, kun isäukko sai sieltä Metallityöväenliiton työsuhdeasunnon vuokralle. “Canjonin taloksi” kutsuivat, kun Hämeentien puolella oli sen niminen ravintola. Käynti oli Sakarinkadun puolelta kakkosesta. Parasta paikassa oli isän työ vuoksi asiaan kuulunut puhelin joka tuohonkin aikaan oli vielä ylellisyyskapine.
Tähän isän toimeen kuului myös hillitön määrä sanomalehtiä jotka tulivat ympäri maata. Noin 20 eri lehteä tupsahti aamuisin postilaatikosta oven eteen arkipäivisin, Viikonloppuisin vähän vähemmän. Innokkaana lukumiehenä luin kaikista ainakin sarjakuvat, jos oli ja monasti myös tärkeimmät uutiset, jos ehdin ennen kouluun menoa. Olin 11-12v.
Kallion Yhteiskoulu oli nyt melkein vieressä eli matkaa vain n.300m ja tapani mukaan lähdin kotoa suurinpiirtein koulun kellon soidessa. Kuuluin koulun kiusattuihin ja tästä syystä tämä järjestely. Siitä oma tarinansa; https://www.heimovanhin.fi/koulukiusaamisia-oppikoulussa-1952-56/ ,mutta ongelmia tuli myös tässä uudessa asuintalossa.
En tietenkään tuntenut talosta ketään ikäistäni enkä muitakaan, joten yhteydenpitoa ei nopeasti syntynyt. Pääasiassa vietin vapaa-aikani entisillä asuinsijoillamme Kalliossa ja Alppilassa, mutta eräänä päivänä jouduin roskapussin viejäksi talon roska-astiaan pihan perälle ja huomasin pihan poikien leikkivän jotain “rosvoa ja pollaria” keskenään. Kun sain pussin käsistäni ja palasin porttikongin läpi kadun puolelle sain yht’äkkiä isohkon tukevan pojan selkäpuolelta kaulaani roikkumaan. Hän roikkui siellä tiukasti eikä hellittänyt vaikka rimpuilin kovasti vastaan. Lopulta keksin ottaa hänen jalkansa käsiini ja nostin hänet osittain reppuselkään eli vatsansa minun lonkkani kohdille. Sitten aloin hyppiä tasajalkaa pitkin porttikonkia ja tuupin tällä kaverilla syrjään muita apuun tulevia pienempiä. Kun “ratsastajan ” suusta alkoi kuulua yökkäyksiä lopetin hyppelyn ja kun voimani loppuivat, pudotin hänet asfaltille. Koko aikana ei kukaan puhunut sanaakaan, mutta lähtiessäni oli pakko uhota hieman: “jos vielä kerran koskette minuun, pätkin teitä pesäpallomailalla”. Eivät koskeneet ja parin vuoden päästähän me muutimme omakotitaloon Vartiokylään jossa sitten tulivatkin jo kovemmat koettelemukset. Katso esim: https://www.heimovanhin.fi/kun-heiskaa-hukutettiin/
Muisteli: Heimo Kuukkanen