Kesämökkihistoriaa Kalkkirannasta
Viljo-isäni osti jossain vaiheessa 80-lukua mökkitontin Sipoon Kalkkirannasta ja sitä kauppaa hieroessaan hän näytti minulle ohimennen kauppakirjan luonnosta. Olin aiemmin kuullut Sipoossa vaikeuksista saada rakennuslupia suomenkielisille rakentajille ja siksi vinkkasin, että ”laita siihen ehto, että kauppa purkautuu, jos rakennuslupaa ei saa”. Hän laittoi ja muutaman kuukauden päästä tulikin kielteinen päätös rakennusluvalle.
Nyt tuli myyjälle hätä, sillä hänellä oli ollut jo kova tarve kauppahinnalle. Hän haki lupaa nyt omissa nimisään ja lupa tuli viikoissa ja isäukko pääsi kaupan toteuduttua mökin tekoon. Käytännössä se tarkoitti, että hän ajatti paikalle jonkun vanhan työmaakopin ja asustelikin siinä muutaman vuoden kesät. Lisärakennuksena ilmestyi jossain välissä tontin reunalle toinenkin työmaakoppi, nyt varastoksi ja työkalukopiksi.
Tontilla oli rantaoikeus alueen länsipuolen lahdella, johon Sipoon joki laskee vetensä. Siellä oli isäukolla vene ja mukava oli kalastella laituriltakin. Syksyllä metsissä oli runsaasti marjoja ja sieniä. Me veljekset saimme useampana jouluna tältä ”joulupukilta” runsaat paketit kuivattuja sieniä pitkillä hupaisilla saatekirjeillä varustettuina.
Seuraava vaihe tuolla tontilla oli sellainen, että isä toivoi sinne mukavampaa kesäasuntoa. Olin Lopella Janavalon tehtaan rakentamisen yhteydessä joutunut rakennuttamaan sinne asunnon rakennusmiehille ja myöhemmin sitä tarvitsi osa henkilökuntaakin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan sen piti olla vain 24m2:n mökki, mutta hallin rakennusmestari teetti siitä omin luvin 56-neliöisen.
Nyt oli Janavalon tontti myyty takaisin kunnalle ja sieltä vaadittiin mökkiä poistettavaksi. Vuosi oli 1990. Olin yrittänyt useita kertoja myydä sitä huonolla menestyksellä, kun ostajat arvelivat kuljetuksen maksavan enemmänkuin mökin edullinen hintapyynti oli. Lopulta kunnansihteeri Saraneva lupasi sen minulle rakennustarpeitten hinnalla ja suostuin pitkin hampain, koska tiesin sen purkamisen isotöiseksi urakaksi vaikka se olikin paloiteltavaksi suunniteltu. (kts. Janavalo osa 24 Laman oireet 1990 ) Melkoisen rumban lopuksi mökki saatin tontille ja kasattuakin, mutta sitten tuli tilanne, jossa Viljo-isäni oli joutunut kahden asunnon loukkuun.
Sulavapuheinen välittäjä oli saanut hänet houkuteltua asuntokaupoille ja uusi kaksio oli ostettunakin, mutta yksiö jäi myymättä. Otin yhteyttä tähän välittäjään ja uhkasin haastaa hänet oikeuteen muistisairaan vanhuksen huijaamisesta. Saimmekin aika pikaisesti velipoikieni kanssa välittäjän painostettua hoitamaan tämä asia loppuun ja yksiö meni kaupaksi. Uusi ongelma syntyi kaksion rahoituksesta, johon isäni eläke ei olisi riittänyt korkoineen ja lyhennyksineen. Hän kyseli, josko haluaisimme ostaa tuon hänen mökkitonttinsa, ”kun siellä on nyt jo se sinun talosikin”? Ja pakkohan se oli tässä tilanteessa ja onneksi oma taloutemme oli nyt paremmassa jamassa ja pankinjohtajakin suosiollinen. Niin meistä tuli Kalkkirannan tontin mökkiläisiä ja vaikka lupasimme isälleni käyttöoikeuden mökkiin loppuiäkseen, niin ei hän enää kuntonsa heikennyttyä halunnut sielä käydä. Tuossa vielä eräs hupitarina mökin siirron ajoilta:
Melko varhain mökkitontin nimeksi kehittyi Vaijala, sillä olihan ensimmäinen omistaja isäni eli meidän Hesalaisveljesten (Stadilaisbroidien) ”faija”. Minua ei Sirpa-vaimoni mielestä saanut sanoa faijaksi, niin sovittin sitten ”vaijaksi”. Siitä sitten muuntui tämä Vaijala paikankin nimeksi.
Ensimmäinen kesä mökin siirron jälkeen meni sitä remontoidessa ja jouduin ensikertaa elämässäni muuraamaan elementtipiipun saunaa ja takkasydäntä varten, mutta hyvin onnistui tuokin. Saunastakin tuli varsin hyvälöylyinen. En muista kuolemaksenikaan, kävikö Sipoon kunnasta mikään instanssi sitä tarkastamassa koskaan meidän aikanamme.
Oma käyttömme oli rauhallista oleskelua lähistöllä, uimista venerannassa tai läheisessä ”ulkomeren” puoleisessa niemenkärjessä. Viimemainitussa vesi oli aina kylmää ja kirkasta, mutta venerannan lahdelmassa se lämpeni keväällä nopeammin. Heinäkuun puolella kuitenkin vesi vihertyi nopeasti siellä Sipoonjoen tuoman ravinteen vuoksi eikä uiminen siinä enää houkuttanut.
Jossain välissä ostin veneeseen sähköperämoottorin ja sillä huristelimme saarikauppaan muutaman kerran kesässä yleisön ihmeteltäväksi, sillä äänetön moottori oli siihen aikaan vielä outo kapistus tässä ympäristössä.
Tuo venerannan veden vihertyminen häiritsi meitä niin paljon, että aika-ajoin katselimme Sirpa-vaimoni kanssa ilmoituksia mökkitonteista jostain järven rannalta, jossa olisi vesi kirkasta ja lämmintä ja vuoden 2001-syyskesällä löysimme sellaisen.
Muisteli, Heimo Kuukkanen
Jatkuu muistelossa Fiskträskin mökistä.
Vanha Vaijala Kalkkirannassa Nikolsbergantiellä