Janavalo osa 10
Vientiä Irakiin miljoonalla 1978
Irakilaisiin ammattikouluihin tarvittiin yli 20.000 kpl valaisimia. Kaupan saamiseksi tehtiin taas töitä olan takaa ja lähes yötä päivää, sillä muitakin halukkaista toimittajia oli yllin kyllin. Ensimmäisen tarjouskierroksen päättyessä päämiehemme Fresta Oy oli noin 10 prosenttia kalliimpi kuin halvin seuraava. Myynti-insinööri ”Kurre”, Kurt Wiklundin kanssa tätä ongelmaa ratkottiin ”hiki päässä” sillä molemmilla oli tavoitteena saada tuo tilaus, hänen Frestalle ja minun Janavalolle. Lopulta keksimme, että rahtikustannukset kaukaiseen kohteeseen täytyi olla merkittävät, joten hän ryhtyi selvittämään, kuinka monta rekkakuormaa tarvitaan koko toimituserän rahtaamiseen Irakiin. Janavalossa mietimme, kuinka paljon omista tuotteistamme saamme pakattua poikkeuksellisen tiiviisti. Hehkulamppuvalaisimia saimme mahtumaan toimistovalaisinten sisään ja loistevalaisinten heijastimet ja ritilät irrottamalla tilantarve taas pieneni. Sovimme muutettavaksi vielä valaisinten ulkomittojakin hieman tilan ja kustannusten säästämiseksi. Heijastimien materiaaliksi löytyi 0,6 mm:n alumiiniheijastimen sijaan 0,4mm:n paksuista ja taas säästyi kustannuksia. Kun todellinen Frestan saama tarjouspyyntö ja sen vaatima tilantarve lopulta selvisi, niin huomasin siinä olevan runsaasti sähkötarvikkeita, lamppuja ja loisteputkia. Keksimme Wiklundin Kurren kanssa, että voimme pakata ne täällä meillä suoraan toimistovalaisinten sisään, jolloin tilaa säästyisi todella merkittävästi. Kustannukset Frestan päässä eivät merkittävästi nousisi, sillä sama auto, joka normaalisti tulisi tyhjänä valaisimia noutamaan, toisi nuo sähkötarvikkeet tullessaan. Seuraavaksi kerraksi ne pakattaisi sovittuihin kolleihin. Tämä vaihe oli todella tarkkuutta vaativa, sillä koulut olivat hajallaan ympäri Irakia ja väärään pakkaukseen joutuneet osat olisivat olleet kerta kaikkiaan menetettyjä. Kurre teki todella ison työn toimituksen aikana pelkästään näitten pakkauslistojen kanssa. Tarkkuutta se vaati meiltäkin, että oikeat tiedot ja pakkaukset kohtasivat. Yhtään virhettä ei meille raportoitu.
Näihin aikoihin sattui eräs tulipalon alku. Päivää paria aikaisemmin tehtaalla oli käynyt vaahtosammuttimien huoltaja ja hän oli opettanut koko porukalle sellaisen käyttöä ”varmuuden vuoksi”. Palo alkoi siten, että peltisessä maalaamon pinnarata polttouunissa oli käytetty maalattavien pienosien alla pakkauspahvia, josta oli joku lieve taittunut alaspäin ja osunut hehkuviin vastuksiin. Juuri ennen uunin purkuaukkoa laatikon lieve syttyi tuleen ja paloi ulos tullessaan jo liekillä reilusti. Kytkennästä syöksyi nuori nainen, Huuskon Tuula, pikajuoksuvauhtia yläkertaan toimistooni ja huusi jo tullessaan: ”TULIPALO, TULIPALO”!!! Juoksimme sitten peräkanaa takaisin uunille ja sieppasin matkalla sammuttimen jolla sammutin palavan pahvipalan. Seuraavaksi, savun haihduttua ja korjattuamme tuhkat sekä sammutusjauheen jäänteet pois kysyin: ”Eikös tässä juuri muutama päivä takaperin opeteltu tuon sammuttimen käyttö? Miksi minut piti hakea apuun?” ”Me oltiin kaikki ihan paniikissa, kun se kävi niin äkkiä eikä kukaan muistanut siitä opetuksesta enää yhtään mitään”, oli kaikenkattava selitys.
Lopullinen Frestan tarjous meni kolmannella yrittämällä läpi ja oli nyt lähes 15 prosenttia halvempi kuin tuo aiemmin halvin, kun otettiin laskelmissa huomioon myös rahtikustannukset. Meillä oli nyt sisällä Janavalon suurin kauppa tähän asti eli 20.000 kappaleen ja miljoonan markan kertatilaus kesästä alkaen marraskuun loppuun. Tämä vientikauppa sananmukaisesti pelasti työpaikat, sillä olimme jo melkoisissa vaikeuksissa vähäisten tilausten suhteen. Kokonaismäärästä n.15.000kpl oli loisteputkivalaisimia ja loput 5.000 oli hehkulamppuvalaisimia.
Yksi erikoinen ja kauppaa edullistava ratkaisu tehtiin, kun saatoimme tarjota melko kalliin nelikulmaisen polykarbonaattivalaisimen tilalle pellistä valmistamamme vastaavan. Samasta mallistosta oli myös pyöreä tyyppi, mutta se jäi muoviseksi koska peltisenä olisi tullut kalliimmaksi. Tämän valaisimen maahantuoja suostui toimittamaan kuvut noihin nelikulmaisiin ja me saimme Frestalta tilauksen metallisesta pohjaosasta. Sen valmistaminen oli erittäin haastavaa, koska kuvun kiinnitysura oli kovin pieni ja vaati tiukkaa ja tarkkaa mitoitusta, sillä kupu oli kiinni vain puristuksella. Pienikin väljyys niin kupu irtosi tai liika tiukkuus, niin kupua ei saatu paikalleen. Jokainen pohjaosa testattiin kytkennässä kuvun kanssa ennen pakkausta, mutta se kannatti, sillä yhtään valitusta ei tullut.
Nyt olimme päässeet varsinaiseen toimitusvaiheeseen kesän lopulla ja kuormia alkoi lähteä Frestaan tihenevässä määrin. Frestan varastolta varastopäällikkö soitteli jossain välissä, että kuinka paljon tätä tavaraa nyt sitten tulee. Hänen pitäisi järjestää varastoon sille tilaa. Olin jo valmiiksi laskeskellut omia tilantarpeitamme ja aikaa, missä tahdissa valaisimia pitäisi valmistua ja saada ulos varastostamme. Sanoin hänelle, että minun laskelmieni mukaan meiltä tulee niitä teidän isoja kuorma-autollisianne sellaiset 25-30 kuormaa. ”Herranjumala, mihin minä ne täällä pistän!”, huusi tämä varastopäällikkö puhelimessa. ”Minulla on näille varattuna tasan yksi hyllyväli eli yksi autokuorma. Mitä ihmettä minä teen nyt? Osa niistä pitää vielä pakata täälläkin. Missä me sen teemme!”. Lohduttelin häntä ja kysyin eikö niitä löydy vuokralle jotain pressuvarastoja tuollaiseen lyhytaikaiseen tarkoitukseen ja hän aikoi selvittää. Oli kuuleman mukaan lähtenyt siitä paikasta konttorille ja kävellyt läpi päälliköittensä ”punaisten valojen”. Varastomiehet kertoivat huudon kuuluneen pihalle asti, kun tämä päällikkö selvitti omalle päälliköilleen, että kuuluuko hänen saada tällaiset tiedot muutama viikko myöhässä ja alihankkijalta eikä teiltä, joille se kuuluisi. Telttavarasto ilmestyi keskelle Frestan pihaa reilussa viikossa. Sinä aikanakin varaston käytävät olivat jo tukkiutuneet osittain. Meiltähän piti lähteä tuo kaksi autollista eli 16 kollia viikossa tai muuten oma tuotantomme olisi tukkeutunut täysin.
Aikataulumme oli siis kireä jo valmiiksi, mutta eikö sitä pitänytkin vielä kiristää Frestan ja muidenkin asiakkaitten ”normaaleilla” toimituksilla, joita sitten painostettuina teimme joissain väleissä. Loppukiri tuli sitten kuitenkin kohdalle, kun Irakin toimitusten takarajaa vielä lyhennettiin parilla viikolla. Laskimme Rissasen Martan kanssa aikataulua ja totesimme lähes mahdottoman yhtälön eli että maalaamo oli nyt se pullonkaula, koska valmiita ja puolivalmiita runkoja oli kaikki paikat täynnä, mutta maalaamo ei vetänyt riittävästi. Seuraavan kolmen päivän aikana olisi saatava loistevalaisimia maalaamosta läpi 3000 kpl tai aikataulu pettäisi. Laskimme, että se tietäisi maalaamista 75 tuntia putkeen eli reilut kolme vuorokautta.
Kysyin ”yllytyshullua” hesalaispoikaa, Nylanderin Juhaa (”Poitsu”) kaveriksi, kun mietimme mahdollisuuksia ja hän innostui, jos saisi sitten pari viikkoa vapaata. Oli pakko luvata ja niin käynnistyi 75 tunnin urakkamme, josta Rissasen Martta, kytkennän esihenkilö, aamulla töihin tullessaan heti ensimmäiseksi tarkisti, pitikö aikataulu ja määrät vieläkin. Pitivät ne. Keskimäärin 80-90 sekunnin välein lähti valaisinrunko maalaamon polttouunin radalle kohti kytkentää. Tuon rupeaman aikana emme Poitsun kanssa syöneet kuin voileipiä vahvan kahvin kanssa ja nekin seisaaltaan polttouunin päässä tavaraa vastaanottamassa vuorollamme. Päivän aikana muu henkilökunta sai pestyä varastoon suurimman osan yön aikana maalattavista ja iltavuorossa uunin päähän jäi aina joku vastaanottamaan runkoja ja kantamaan niitä alakerran kytkentään. Loppuyöstä kytkennän käytävä yleensä täyttyi, kun niitä ei enää ehtinyt viedä alakertaan, koska höyrypesussakin piti vielä muutama korillinen käyttää altaassa ennen aamuvuoron tuloa.
Kolmannen päivän aamulla vaappui kaksi erittäin väsynyttä, mutta ylpeää miestä nukkumaan lähes vuorokaudeksi yhteen putkeen. Taisi siinä joku käydä pari kertaa jotain kysymässä, mutta en herättyäni muistanut mitä oli kysytty tai mitä olin vastannut. Työ eteni kuitenkin nyt kuin juna ja viimeinenkin toimituserä lähti täsmälleen ajallaan Janavalon pihasta. Olimme koko porukka tosi polleita. Hyvä me.
Kirjoitti, Heimo Kuukkanen
Kuva Riihimäen Sanomien jutusta, jonka lainaan toisesta yhteydestä. Vasemmalta Martta Rissanen, Terho Ojala ja Heimo kuukkanen. Tilanteessa pakattiin Irakiin menevien loistevalaisimien sisään hehkulamppuvalaisimia ja -lamppuja. Tämä tapahtui siinä väliaikaisessa ulkovarastossa. Kylmällä aikaa hehkui katossa muutama infrasäteilijä, mutta takit sai silti olla päällä ja melkein oli näpit jäässä.
Viimeksi päivitetty 04.04.2019 15:50
