Forssan kaupungintalon valaisinurakka v.1977
Vuoden -77 alkupuoli oli vanhan kaavan mukaan hiljaista aikaa valaisinrintamalla. Olimme kuitenkin saaneet hehkulamppuvalaisinkaupan mukana asiakkaaksemme myös Fresta Oy:n, joka oli nyt aloittanut voimakkaan panostuksen rakennusteknisten valaisinten markkinointiin. Tänä keväänä uutena suurehkona kohteena oli Forssan kaupungintalo, jossa oli hieman erikoisempia valaistusratkaisuja ja värimaailmoja. Ratkaisut olivat siten erikoisia, etteivät ne olleet muillekaan valmistajille helppoja, joten pärjäsimme melko hyvin tarjouskilpailuissa Frestan alihankkijana. Frestassa oli myös nuoria idearikkaita insinöörejä myyntitehtävissä, joista päällimmäisiksi muistiini jäivät Pertti Nummi , Kurt Wiklund ja Sirkka Taivalantti. Kyllä meihin ja ideoihimme suhtautui myönteisesti myös osaston johtaja, Reijo Laakkonen. Myös luottamus meihin oli korkealla tasolla, sillä Janavalosta lähti osa Frestan myymästä tuotannosta suoraan asiakkaille.
Käytännön työksi muuttuessaan erikoisuudet muuttuivat myös vaikeuksiksi. Forssan kaupungintalon kohdalla määrät olivat melko suuria, sillä esimerkiksi 6 metrin U-alumiiniprofiilia 130x130mm oli yhteensä noin 600 metriä eli sata täyttä kankea. Ne tulivat Purso Oy:n pursottamolta valmiina, mutta me jouduimme ne maalaamaan ja tietysti myös kalustamaan. Niihin kytkettiin 5-6 kpl niinkutsuttuja listavalaisimia peräkkäin jokaiseen ja koko profiilin pituudelle myös valmistamamme valkoiset teräksiset lamelliritilät. Sitä varten jouduimme teettämään melko kalliin työkalun, jonka hinnan tosin kuoletin tarjouksessa. Osa profiileista maalattiin kokonaan valkoiseksi, mutta suurin osa tumman punaiseksi ulkopuolelta. Eli kaksivärisiä profiileja jauhevärillä, joka tunkeutui mielellään pölylle ominaisesti joka rakoon. Työ vaati erikoisia suojaustemppuja maalauksen aikana. Maalaus tapahtui tässäkin tapauksessa polttouunin radan päällä, aloitettaessa aina toinen pää valaisinta pihalla pressutunnelissa. Toinen erikoinen väri oli oranssi, jolla maalattiin useita satoja toimistojen kattovalaisimia. Osa edellisistä maalattiin myös tuolla tumman punaisella värillä. Näihin valmistimme myös erikoiset satiinieloksoidusta alumiinista valmistamamme ”terazza” eli optiritilät. Näissä valaisimissa oli myös heijastimet pohjalla loisteputken alla tai päällä sitä katossa katsottaessa. Myös niitä varten piti teettää melko kalliit erikoistyökalut.
Leppäkosken kylän yöelämää häiritsimme parina syysyönä melko pahoin, mutta kukaan ei tullut ihmeekseni valittamaan. Tilauksessa oli äsken mainitsemiani alumiiniprofiilivalaisimia myös leveämpänä mallina ja sitä varten piti useampi kymmenen metriä tuota 130x130mm:n U-profiilia halkaista keskeltä. Profiili oli siltä kohtaa paksuimmillaan eli 8 mm. Halkaisun teimme kovametalliteräisellä sirkkelillä ja siitä tuli hirveä melu. Yritimme tietysti saada työn tehtyä päiväsaikaan, mutta päiväsaika loppui parina päivänä liian aikaisin ja samoin alkoi loppua toimitusaikamme. Profiilit piti vielä pestä perusteellisesti pienessä pakkasessa, sillä jouduimme spriin asemesta käyttämään sahauksessa mäntysuopaa. Alumiinisahauksessa tavallisesti käytetty Sinoli ei pysynyt sahausjäljessä yhtään hetkeä.
Meillä oli jo monta sataa valaisinta maalattuina, kun arkkitehti kutsui meidät kaikki toimittajat neuvotteluun ohjeiden vastaisista väreistä toimituksissa. Olimme tilanneet RAL-värikartan mukaiset sävyt norjalaiselta jauhemaalin valmistajalta ja nyt pyysimme sieltä selvitystä omalta osaltamme näistä esitetyistä poikkeamista. Onneksi oli Fresta Oy tukena taustalla joten sain käännösapua molempiin suuntiin, sillä pyysin käännöksen myös heidän vastauksestaan, että ymmärtäisin itsekin, mistä puhutaan. Vastauksena oli lyhyt luento RAL-värikartan tulkinnoista ja lisäksi värien käyttäytymisestä erilaisilla ja erivärisillä alustoilla sekä kiiltoasteen ja kohdistuvan valon vaikutuksesta sävyasteikolla. Tekstissä vihjattiin, että tämäntapainen tieto kuului heillä kyllä arkkitehtien peruskoulutukseen eli että anteeksi tämä kertaus. Tämän esitykseni jälkeen ja jätettyäni tuon käännöksen arkkitehdille käteen ei asiasta enää puhuttu. Sen sijaan tämä arkkitehti kulki kerros kerrokselta ja valaisin valaisimelta etsien niistä virheitä. Oli tietenkin naarmuja oli jopa kolhuja ja vaikka ne olivat asentajien jäljiltä, niin meidän piti ne korjata. Pienet naarmut ja kolhut maalasin liuotinvärillä vaivihkaa.
Lopputarkastus piti olla maanantaina ja sitä edeltävänä perjantaina oli vielä löytynyt joku kolhuvalaisin, josta puuttui suorastaan pala maalia. En ehtinyt enää perjantaina paikalle ja arvelin voivani hoitaa asian vielä lauantaina, koska kaupungintalossa oli aina asentajia lähes yötä päivää näillä loppumetreillä. Valaisin oli pakko maalata paikalla ja sain avukseni Sirpa-vaimoni serkkupojan, Heikki Leväharjun. Meillä oli värin lisäksi mukana nestekaasupoltin ja iso 11-kilon kaasupullo värin kiinni polttamiseksi. Tultuamme perille ei löytynyt yhtään avointa ovea eikä ketään näkynyt. Kiertelimme hetken taloa, kunnes Heikki huomasi raollaan olevan ikkunan toisessa kerroksessa rakennustelineitten kohdalla. Hän kiipesi muutamalle telineelle ja hivuttautui sisään. Raahasimme varmuuden vuoksi Kosankaasukaluston samaa tietä, sillä epäilimme, ettei meitä päästettäisi sisään niiden kanssa, jos vartija näkisi. Homma eteni hyvin, otimme valaisimen alas ja purimme sen. Rungon veimme lähimpään tyhjään huoneeseen operoitavaksi. Heikki meni nyt vartioon käytävälle ja sovimme, että hän jututtaa mahdollisia vartioita tai muita uteliaita sen aikaa, että saan työn tehtyä. Nyt vain jauheväriä hienolla siveltimellä tuputtaen paikattavaan kohtaan niin paljon, että kolo täyttyi ja sitten vaikein vaihe eli lämmitys sisäpuolelta Kosanilla. Kaikki tuo meni nappiin, kun olin harjoitellut sitä Leppäkoskella ja poistuimme reilun tunnin kuluttua samaa kautta.
Maanantaina puolilta päivin oli tuo lopputarkastus ja valaisimiin päästyään tämä arkkitehti sanoi hieman myrkyllisesti, että tuolla yhdessä huoneessa on vieläkin yksi todella paha maalausvirhe, josta hän useamman kerran jo on huomauttanut. Lähdimme pienen sananvaihdon jälkeen koko porukalla tätä ihmettä katsomaan. Huoneeseen päästyään hän asettui hajasäärin, osoitti yhtä oranssia valaisinta ja sanoi: ”noin iso tumma alue keskellä valaisinta eikä valmistaja muka huomaa. Mitä tälle pitäisi tehdä?”. Sanoin, että ”tässä on kaksi mahdollisuutta. Ensimmäinen on poistaa tuon varjon aiheuttama betonipilari ja toinen on sammuttaa valot”. Arkkitehti harppoi naama punaisena ulos huoneesta eikä asiasta enää keskusteltu. Joku sanoi, että ”tuo oli kyllä aika pahasti sanottu, mutta teki sille hyvää”.
Forssan uusi kaupungintalo vihittiin käyttöön 27.11.1977. Meitä ei kutsuttu. Ei ehkä olisi ehdittykään.
Lopun vuotta painoimme taas ”pää märkänä” tietäen, että vuodenvaihteen jälkeen taas hiljenee ja siihen piti taloudellisesti varautua.
Kirjoitti, Heimo Kuukkanen
