Vuosi 1956-57 on muistamani mukaan tuon kuunnelman ja Käätypolunlaakson pimeiden syysiltojen leikin vuodet. Voin muistaa väärinkin. YLE:n arkiston ja Wikipedian tiedot ovat vuodelta 1966 ja niiden täytyy olla uusintoja, koska olin silloin jo naimisissa ja kolmivuotiaan Jaripojan isä.
Cox-kuunnelma alkoi vihelletyllä tunnusmusiikilla ja sanoilla : ”Hyvää iltaa – nimeni on Cox”. Tuolla vihelletyllä kappaleella oli muistaakseni suomennettu nimi ja esitysasukin; Cox- foxtrot. Käsikirjoitus oli englantilais- saksalaisen pariskunnan käsialaa eli Rolf ja Alexandra Becker’in. Se oli silloinen, suorastaan intensiivinen jatkokuunnelma ja keräsi sankan joukon lapsia ja aikuisia jännittämään seikkailijan ja uhkapelurin, Paul Coxin ja hänen naisystävänsä Elena Morrisonin, seuraan Lontoon kaduille ja radioitten äärelle. Pari vastaavaa kuunnelmasarjaa olivat Paul Temple sarja ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailut Pekka Lipposineen. Näistä seurasi luonnollisesti leikkejä, joissa “vaklattiin” ja hiiviskeltiin toistemme jäljissä pitkin syyspimeitä metsiä taskulamppujen kanssa tahi ilman. Näissä jännittävissä leikeissä oli mukana myös tyttöjä, mutta useimmat heistä kuitenkin seurasivat meidän poikien menoa Huntutien turvallisten katuvalojen alta. He osallistuivat kuitenkin havainnointiin ja hirmuiseen kiljumiseen, jos Cox näyttäytyi tai edes melkein näyttäytyi.
Oman muistikuvani mukaan erityisesti inkkarien johtajana kunnostautunut Vakkalan Kosti oli ensimmäinen, joka pystytti Soikan kallion edustalle (Huntutie 22-26 kohdilla) kepin ja ison valkoisen pahvilapun, jossa luki jotain sellaista kuin; “COX ON TÄÄLLÄ TÄNÄÄN KLO 7” . Meitä kylän pentuja kertyi pimeän tultua, fikkarien kanssa tai ilman, metsän reunaan liki parikymmentä ja sitten lähdettiin Coxia etsimään.
Cox oli yleensä naamioitu kasvoiltaan rosvoliinalla ja silmikolla. Takkikin saattoi olla käännettynä nurinpäin tunnistamisen vaikeuttamiseksi. Hän oli myös varsin pahatapainen. Hän ei helposti antautunut vangittavaksi, vaan tuuppasi lähelle päässeet tylysti pusikkoon. Tarvittiin yleensä hirveää huutoa ja useampikin väkivaltaisuuteen taipuvainen ja kipua sietävä nassikka, ennenkuin tämä Kosti-Cox saatiin vangittua ja naamio riisuttua. Leikkiin kuului myös, että Cox huuteli aika ajoin kannustushuutoja tai herjoja etsijöilleen, jos etsiminen ei edistynyt. Jos Cox saatiin vangittua hyvinkin alkuillasta, valittiin uusi esittäjä runsaitten vapaaehtoisten joukosta ja leikki jatkui. Leikin loppu tuli yleensä vasta yhdeksän kieppeillä, kun viimeisetkin leikkijät huudettiin koteihinsa nukkumaan.
Omalle kohdalleni osui Cox-vuoro myös muutaman kerran, joista viimeinen taisi jäädä näiden leikkien ajalliseen loppupäähän. Olin piiloutunut mielestäni todella hyvin ja huutelin sopivin välein noita herjahuutoja onnettomille etsijöille. Vaihdoin tietysti paikkaa huutelun jälkeen huomaamattomasti. Omalta kohdaltani jännitys kasvoi äkisti toiseen potenssiin, kun etsijöitten joukkoon ilmestyi kylältä myös muutama oman ikäluokkani poika, joiden kanssa minulla oli muutama kahnaus takanapäin. Nyt ne näyttivät olevan taas edessäpäin, sillä he selvästi kuuluivat etsivän “sitä Kuukkasta” eivätkä Coxia, niinkuin muu porukka. Pakenin pimeyden turvin parhaan kykyni mukaan pitkin kallioita toista tuntia, mutta etsijöitä oli kaikkiaan reilusti yli kaksikymmentä ja väistämätön tapahtui siinä silloisten Wolfien ja myöhemmin Louhistojen pihalla (Kiviportintie70), kellarisyvennyksessä. “Pahat pojat” löysivät minut sieltä ja kolmeen pekkaan raahasivat käsistä ja jaloista kiinni pitäen potkivan, rimpuilevan, julmasti tappotuomioita jakelevan, uhkailevan ja kiroilevan Coxin pihalta metsän reunaan, pois aikuisten kuuluvilta. Isokokoisin oli vääntänyt käteni poliisiotteella selän taakse ja käsi oli jo aivan tunnoton, kun Kosti ilmestyi paikalle muun porukan kanssa ja ilmoitti ykskantaan, että päästäkää se Heiska heti irti. Tilanne oli Kostille taas kerran melko kiusallinen, koska nämä pojat olivat hänen koulukavereitaan ja tuo Heiska mikä lie stadilainen kylän poikain mielestä. Pojat urputtivat hetken jotain, mutta Kosa vakuutti, että säilytte terveinä, kun nyt heti lähdette. Myöhemmin koulussa hän oli vakuuttanut pojat varomaan sitä Kuukkasta, sillä kuljin täyteisellä (umpilyijyisellä panoksella) ladattu tussari taskussa ihan vain heitä varten. Sanoma meni perille. Sain kulkea rauhassa koulumatkani lähes vuoden ajan.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen
Coxin seikkailut jatkuivat:
Lipiäisten tontin vasemmalla puolella oli hyvä metsä leikkiä mm. ”Koxia”. Kuten Heimo kertoi jo alussa, radiosta tuli tuohon aikaan tuo jännäri nimeltä ”Hyvää iltaa, nimeni on Cox”. Käätypolun laakson pikkupennut sitten vuoron perää naamioituivat Kox:iksi, isompien esimerkin mukaisesti ja kiinnittivät tien vierustan puuhun lapun jossa ilmoitettiin Koxin ilmestyvän tänä iltana.Koxeja saattoi olla useampiakin samana iltana joten metsässä tunkua riitti tuolloinkin Koxien juostessa etsijöitään karkuun.
Kirjoittaja: Hannu Kuukkanen
________________________
Niinpäniin.
Seikkailut uusittiin myös Ylen ykkösellä ja niistä alkoi 22.8.2015 Coxin 20-osainen uusintasarja ”Tytöllä on sata nimeä”. Artikkeli asiasta oli tuon päiväisessä Hesarissa ”Tänään TV&RADIO” -sivulla (C28). Ehkäpä tuo joskus vielä uusitaan uudestaan, on se NIIN hyvä kuunnelma.
Ylen muista lähteistä poiketen yle.fi/elavaarkisto kertoo kuitenkin kysyessäni, että ”vuosina 1956 ja 1957 on esitetty Hyvää iltaa – nimeni on Cox -kuunnelmasarjoja. Ensimmäinen oli 8-osainen ja jälkimmäinen 7-osainen jännityssarja. Valitettavasti näiden sarjojen äänitteet eivät ole tallella, mutta lähetystiedot löytyvät”. Korjasin tiedon myös Wikipediaan tuolta osin, kun sekin tyrkytti vain vuotta 1966.
Terkuin, Heimo