Heimo-Vaijan tarinoita

    Rakettien valmistamisen alkeet olivat tietysti nyt jo hallinnassa, sillä olimmehan purkaneet satoja Ilotulituksen raketteja. Vain ruudin hankinnasta tuli uusi haaste, kun Ilotulitus Oy:n kaatopaikka oli pantu lukkojen taakse. Teimme kaikenlaisia kokeita salpietariruudeilla, mutta emme saaneet syntymään haluamaamme vahvaa seosta. Sitten sain vinkin kloraattiruudeista ja että rikkaruohomyrkky Fekabit olisi valmista ainetta. Ei muuta kuin hiili ja rikki sekaan. Se pelasi. Ruuti oli todella ärjyä ainetta ja valmistamiemme rakettien motto olikin pitkän aikaa: lentää kovaa ja korkealle tai räjähtää siihen paikkaan. Opimme sytyttämisen jälkeen kiireesti kääntämään päämme pois ja suojautumaan paksuin vaattein ja suojalasein. Rakettien valopanoksia teimme kirjastosta lainaamieni, sen aikaisten Tavarasanakirjojen avulla, sillä niissä auliisti kerrottiin, millä värillä mitkäkin kemikaliot palavat. Ystävällinen Vartiokylän apteekkari Holmström möi meille vakiasiakkailleen melkein mitä vain osattiin pyytää ja jos ei ollut, hän tilasi tai sitten hain Mannerheimintieltä Yliopiston Apteekista koulun jälkeen, sillä kävin Kallion Yhteiskoulua (nyk. Ilmaisutaidon Lukio) Vartiokylästä käsin sinne muutettuamme.  Varsinkin silloin, kun määrät alkoivat apteekkari Holmströmin mielestä kasvaa hälyttävän suuriksi, esimerkiksi kilo rikkihärmettä tai salpietaria olivat hälytysrajan ylittäviä määriä jolloin se piti jakaa useampaan apteekkiin. Viisi kiloa Fekabitia puutarhaliikkeestä oli sensijaan ihan sopiva määrä. Valitettavasti tai onneksi sitä ei enää taida saada.

  Fekabiittiruudin valmistuksessa oli muutamia muitakin ongelmia joista pahimpia oli kuivatuksen yhteydessä sattuneet hämärät itsesytytykset. Kuivumassa ollut ruuti oli kadonnut ja vain vaaleanharmaa pöly oli purkin pohjalla ja ympäristössä. Ihmettelimme pariin otteeseen näitä tapauksia ja epäilimme naapurin pikkupentuja ja omaa pikkuveljeäni paremman puutteessa, mutta lopulta päädyimme kuivavan ruudin päälle laskeutuneen pölyn aiheuttaneen nämä tapaukset.  Onneksemme valitsemamme kuivatuspaikat olivat paloa kestävät eli betoniseinäisessä pannuhuoneessa valurautaisen kivihiilipannun päällys.  Ilmiö katosi, kun aloimme suojata kuivatettavat erät pölyltä.  Kuivuminen luonnollisesti hidastui.  Myös ruudin säilyvyys oli rajallinen ja esimerkiksi yli viikon valmiiksi panostetut raketit olivat jo riskirajoilla ja räjähdysherkkiä.  Sama päti tietenkin myös tussareihin (omatekoinen ase), jotka muuttuivat yli viikon ladattuina oltuaan hengenvarallisiksi.  Tämä johtui mm. epäpuhtauksien aiheuttamasta rikkihapon muodostumisesta ja joka paheni tussareissa messinkisen piipun kosketuksessa.  Ruutien valmistamisvaiheissa olimme hyvin tarkkoja siisteyden ja järjestyksen suhteen, sillä aivan alussa jo opimme homman vaarat: pieni kipinä, tulitikun murtuva pää sytytettäessä tai metalliesineitten aiheuttamat kipinät olivat kaikki turhaa vaaraa aiheuttavia. Toinen ehkä vielä pätevämpi syy oli tietenkin se, ettei vanhempamme oikein ymmärtäneet harrastuksen päälle ja siksi kaikki jäljet ja savu piti pitää poissa heidän näkyvistään mahdollisuuksien mukaan.  Kaikenkaikkiaan ruutiemme herkkyys ja itsesyttyvyys johtui myös käyttämiemme aineitten, astioitten ja työvälineiden epäpuhtauksista.  Sen lisäksi kloraattiruudit ovat jo itsessään niin kutsutusti epästabiileja säilytettäviä.  ( Hyväkin piilo paljastuu, jos ruuti siellä syttyy itsestään tai räjähtää valmiina rakettina. Pahimmassa tapauksessa tekijä kulkee kotvan tai pidemmänkin kodittomana )

  Raketteja tehtiin sitten monilla eri menetelmillä ja perinteinen oli tietenkin turvallisin, mutta niin tavallinen. Sytytyslankaakin oli jo vaikea saada ja jouduimme harjoittelemaan senkin valmistusta.  Onnistui sitten jossain välissä sekin, vaikka emme yhtä kaunista ja nopeasti palavaa saaneetkaan aikaiseksi kuin Ilotulituksen langat. Käytimme siksi hyvin lyhyttä sytytyslankaa, ihan säästösyistä ja tästä syystä oli viisasta opetella nopea väistyminen ja suojautuminen esimerkiksi suojalasein tai suojanaamarein. Paksuhkot vuorilliset nahkatakit suojasivat sekä liekeiltä että raketin kappaleilta. Myös rakettien runkoputket jouduimme nyt itse valmistamaan.  Ne käärittiin jostain vahvasta paperista, aikakausilehdistä tai ruskeasta voimapaperista.  Liimana käytettiin tavallisimmin liisteriä ohuena kalvona.  Putken ollessa vielä liisteristä kostea panimme käärintäpuikot sisään ja kuristimme vahvalla narulla tuon alapään suihkuaukon oikean kokoiseksi, noin kolmannekseen halkaisijasta.  Vahvalle ruudille isompi ja heikommalle pienempi aukko. Lopuksi ohutta narua vielä vahvikkeeksi kuristuksen vahvistamiseksi. Liimaa tai lakkaa päälle lujitteeksi.

  Sitten keksin sokeriruudin. Tai oikeammin löysin yhdestä kirjasta sen kaavan. Se oli vasta hyvä aine. Nopea tehdä ja tehokas. Ei myöskään niin herkkää räjähtämään ”käsiin”. Siitä oli myös helpompi tehdä raketteja, kun sen voi panostaa (puristaa hylsyyn) kostuttamatta. Teimme monta ilotulitusnäytöstä tätä ruutia raketeissa käyttäen. Kaikkien valmistamiemme ruutien ja väripalloaineitten työtapa oli melko pikkutarkkaa hommaa raaka-aineitten hienontamisineen, liettämisineen ja sekoittamisineen, mutta laatu oli kiitettävää. Paras hiilikin tehtiin itse kuivatislaamalla leppää tai koivua. Heikompilaatuinen kerättiin valikoiden saunan padan alta.

  Fekabiittiraketit olivat mahtavia, kun niiden lähtö- ja lentonopeudet olivat kuin räjähdyksiä eli 2-3 sekunnissa sataan metriin ja sitten iso paukku tai väripallot taivaalle. Hienoa !!! Vain räjähdysherkkyys oli ongelma, jonka kanssa piti jotenkin elää. Paras tekninen suoritukseni oli kokonaan omatekemäni kolmivaiheraketti, joka testattiin Takaskutsin lammen takana pellolla maksullisessa ilotulitusnäytöksessä. Siellä oli monia, niin Sepon kuin Kosankin valmistamia raketteja omieni lisäksi, mutta tämä kolmivaiheinen oli sesongin uutuus. Se ammuttiin viimeiseksi ja sytytin sen tietenkin itse. PAU, PIU, PIU ja PANG ! Kolme sekunttia, kolme vaihetta, sata metriä ja tulipallo taivaalla pari sekunttia, mutta KYLLÄ OLI HIENO. Silmän verkkokalvolle jäi hetkeksi kuvio: piste-viiva-piste-viiva- piste- viiva ja  valosieni. Rakensin sitä rakettia melkein viikon joka ilta koulun jälkeen. MUTTA KYLLÄ SE OLI HIENO. Se oli hopean värinenkin. Maalasin sen kiuasvärillä (katso kuva).

  Jossain välissä into raketteihin hiipui. Tuli sähkö- ja radiohommat kiinnostuksen pääkohteiksi.  Aikansa kutakin, mutta jätin pienen varaston raaka-aineita hyvään piiloon.  Noin 15- vuotta sitten teimme tyttärenpoika Roopen 21v. kanssa muutaman pienen raketin noista silloin 55 vuotta vanhoista aineista.  Hyvin vielä lensivät, mutta innostus hiipui, kun Roope huomasi tekemisen melko työlääksi, sillä yhden pienen pienen raketin ja ruutien tekoon meni oppipojalta helposti yli puoli päivää.

  Näillä sivuilla on myös tarina ”Viimeinen rakettini” joka kannattaa lukea ennen tämän harrastuksen aloittamista.
https://www.heimovanhin.fi/viimeinen-rakettini-v-58/

Kirjoitti, Heimo Kuukkanen

  Suomennoksia: Takaskutsi = Takametsä,  Fekabit = rikkaruohomyrkky (97% kaliumkloraatti),  Kuivatislaus = puun hiillettäminen umpinaisessa astiassa saunan padan alla tai kiukaassa. Kosa = Kosti Vakkala (ex), Sepe, Seppo = Seppo Häkkinen (ex)