Tanssit Kontion Majalla 1958-1962 (Olen näissä tarinoissa 17-22v)
Kontion Majalla oli monipuolisen urheilutoiminnan lisäksi myös lähes yhtä monipuolista huvitoimintaa. Tuolloin 50-60-luvuillakin olisi ollut tietenkin pääasiassa tanssiaisia, mutta sodan jälkeen oli pitkälle 70- luvulle asti lakiasetus, jonka mukaan pääsymaksulliset tanssit olivat verovapaita vain silloin, kun illan aikana oli vähintään yksi tunti muuta ohjelmaa. Tämä tarkoitti Kontion piirissä sekä runoja, lauluja että lausuntaa, mutta pääasiassa näytelmiä ja erilaisia hupailuja. Isompiin juhliin, kuten joulu- ja laskiaisjuhlat sekä jotkut karnevaalit, kehitettiin ohjelmaa näytelmineen tai hupailuineen ihan verottomasti.
Karin Soikka, puoli vuotta vanhempi ”isosysteri” naapurista aidan takaa, taisi toimia yllyttäjänä, kun sai minunlaiseni urheilusta innostumattoman poikkeamaan muutaman kerran Kontion Majalle joihinkin juhliin. Siellä tuli sitten puheeksi, että huvitoimikunta tarvitsisi vetäjän näihin huvitilaisuuksiin ja yllytyshulluna ryhdyin hommaan v.-58 syksyllä. Kokemukseni tanssien ja juhlien järjestämisestä oli lähinnä varjoteatteri ja kotihippapohjalta, joten tarvitsin ja sain apua aina pyytäessäni, mutta kyllä yhden illan järjestelyihin meni helposti alkuun koko viikon vapaaillat ja lauantaisin ei kaksitoista tuntia aina riittänyt. Parina syys- ja kevätjaksona tanssit järjestettiin myös keskiviikkoisin. Parhaana mentorina toimi Salorannan Olli, joka aiemmin oli pyörittänyt pitkään tätä show:ta. Hän teki myöhemminkin muutamiin juhliin ja muihin Kontion tapahtumiin mainokset ilmaiseksi firmassaan, muistaakseni Satamainos Oy. Hannu-veljeni, Hannu Kuukkanen, silloinen tuleva mainosgraafikko, teki myös jonkin verran tanssiaismainoksia meille.
Tavallisiin lauantai-illan tansseihin hain / haettiin siis Vallilan poliisilaitokselta (siinä Vallilan Ammattikoulua vastapäätä silloin) maksullinen lupa ja verolliset liput. Lipunmyyntiä ja juhlijoiden käyttäytymistä tarkkaili poliisit tarkastuksillaan. Meillä järjestäjillä piti olla myös järjestysmiehet omasta takaa. Järjestysmieheksi saattoi joskus joutua oli sitten pääsymaksu maksettuna tahi ei, sillä vapaaehtoisia ei aina ollut helposti tyrkyllä. Lievää painostusta ja uhkailua siis.
Yllättävän hyvin saimme kasaan ”Kontio Teatteriin” aktiivisiksi keskimäärin kymmenen – viidentoista hengen porukan, joka harjoitteli ohjelmiston, teki rekvisiitan ja lavasteet sekä järjesteli salin tanssikuntoon eli punttisalivälineet varastoon ja tuolirivistöt noin sadalle katsojalle esille sekä laittoi buffettiin myytävät hyllyyn, keitti kahvia ja teetä ja tiskasi pitkin iltaa astioita. Aamupuolella yötä vielä nopea loppusiivous. Kaikenkattavaa apua antoivat tietenkin Majan vahtimestarit eli ensin Arska Saloranta ja hänen jälkeensä Leinosen Reiska, jotka asuivat Majan kivijalassa olevassa vahtimestarin asunnossa. Arska jopa osallistui näytelmiin, mutta Reiska ei kehdannut. Yksi aktiivisimmista ”talkoolaisista” oli, myös edesmennyt ystävämme Ari Kauppila. Muistamistani esityksistä parhaat olivat ”Meksikon Pikajuna”-parodia ja näytelmäväännös ”Prinsessa Ryysynen”. Teimme tulevan vaimoni Sirpan kanssa niihin pohjatekstin ja sitten harjoituksissa tekstiä muokattiin pitkin matkaa niin että konekirjoitusrivien välit olivat täynnä korjauksia ja yliviivauksia. Ja kyllä meillä oli hauskaa! Toivottavasti katsojillakin esityksissä.
Minun tärkeimpiin tehtäviini tuon porukan kaitsemisen lisäksi kuului tanssimusiikin nauhoittaminen, luvat poliisilaitokselta, omien äänilaitteitteni kunnossapito ja myytävien tarvikkeitten hankinta. Siinä oli verrattomana apuna vanha kunnon ”ekologinen” Vankku (Vanguard)- pakettiauto (hiirenpesä peräkontissa ja västäräkin pesä konepellin alla). Kukkaniityntien alussa eli Ahdekaunokintien kulmassa oli pieni Heleniuksen sekatavarakauppa, jonka ystävällinen ja Kontiolaismielinen omistaja antoi luotolla tavarat, joista ylimääräiset sai palauttaa ja lisääkin sai hakea vielä iltamyöhään koputtelemalla yläkerrassa olevan asunnon oveen. Ihan nauramatta hän auttoi lastaamaan tavarat Vankkuun ja toivotteli vielä ”onnellista matkaa” Majalle. Muutaman noutokeikan joutui tekemään autoileva Järvisen Pivekin (Pertti Järvinen) joka usein oli kanssani myös järjestysmiehenä. Sellaiset piti olla omasta takaa ja poliisit tarkistivat käydessään, että käsivarsinauhat löytyivät ainakin kahdelta. Joskus meitä tarvittiin auttamaan ulos liiaksi juovukkeita nauttineita juhlijoita ja pari kertaa poistamaan teräaseet tummemmalta kansanosalta. Talonmiehen virkaa omaavana myös Leinosen Reiskalla (Reino Leinonen) oli ainakin yksi yhteenotto tummien kanssa asuntonsa ovella, johon tultiin uhkailemaan, mutta Reiska otti haulikon polvelleen nojatuoliin asunnon perälle ja hän huuteli sieltä, että ”päät saa näkyä ovesta, mutta jos jalka näkyy, niin ammun”. Pääsivät neuvotteluratkaisuun. Puolisen vuotta meillä oli myös elokuvateatteri Bio Iiriksen kioski hoidettavanamme Kontion tulolähteenä, mutta se oli jo melko toivoton yritys jatkuvasti pienenevien katsojamäärien vuoksi ja vaikeasti rekrytoitavien myyjien. Myyjät saivat ainoaksi palkakseen katsoa filmin ilmaiseksi eikä niitä moneen kertaan kukaan viitsinyt katsoa. Television aikakausi oli jo kovasti tulollaan.
Syksyllä -59 tapasin Vartsikan bussissa edellämainitun mukavan tuntuisen Sirpa- neitokaisen, joka pikaisessa juttutuokiossa paljastui myös ”Kontiolaiseksi” ja sain houkuteltua hänet huvitoimikuntaan lyhyellä bussipuheella (nykyinen hissipuhe). Pyöritimme sitten yhdessä putiikkia puolisentoista vuotta, kunnes jouduin armeijaan 1961 tammikuussa. Sirpa jäi hommaa hoitamaan Kauppilan Arin ja muun aktiiviporukan kanssa. Lentopallossa Sirpa kuului Kontion Majan kuuluisaan Sähläri-Jengiin, josta nimi kertoi kaiken oleellisen. Nimi ei kerro kuitenkaan, että kaikilla oli silti tosi hauskaa siinä porukassa. Kyllä siellä Majalla meni minultakin kohtuullinen osa viikonloppu- ja muista armeijan lomista. Raskain homma puolen yön lähestyessä oli saada porukkaa jäämään loppusiivoukseen ja tiskaukseen sekä inventoimaan buffetin tuotteet ja laskemaan kassa. Usein oltiin Sirpan ja Kauppilan Arin kanssa kolmisin hommaa lopettelemassa yhden- kahden välillä yöllä. Varsinkin talvisaikaan, kun oli hiihtojaoston järjestämät kilpailut tai muuta toimintaa sunnuntaisin heti aamusta, piti kassan olla laskettuna ja inventaarion tehtynä, että tilit täsmäsivät ja tulot menivät oikeisiin kohteisiin. Noiden tanssi-iltamien lisäksi Sirpa veti yksin myös pikkutyttöjen harrastuspiiriä yli vuoden tuon armeija-jaksoni aikana.
Vapauduttuani armeijasta v.-62 alussa, jatkoimme yhdessä vielä puolisen vuotta, kunnes alkoivat työt ja kodinrakentaminen haitata harrastusta. Oli se silti tuleville yksityisyrittäjille ihan kelpo harjoitusjakso niin taloudenpidon, henkilöstöhallinnan kuin organisoinninkin osalta. Ansiot Kontion kassaan noilta illoilta pyörivät 50 markasta 500 markkaan per ilta ja parhaana sesonkina syksyllä oli sekä keskiviikko- että lauantaitanssit. Kyllä nuo 50 markan illat jäivät kaivelemaan tappiollisina, porukalla tehtyyn työmäärään nähden, mutta aikansa kutakin. Mietittiin, että voi se olla tämä huvitoiminta sellaista huvittavaa kerhotoimintaa.
Perinnöksi jätin Majalle Köykän 10W:n vastavaihevahvistimeni, mikrofonin ja 200-litran Bassorefleksikaapin.
Lopetettuamme loppui myös huvitoimikunnan toiminta. Oli alkanut TV:n valtakausi ihmisten ajankäytössä.
Kirjoitteli Heimo Kuukkanen
