Kerroin armeija-ajan tarinoissani kolmista kihlajaisistamme Sirpan kanssa joista kahdet viimeiset järjestin vain lomia armeijasta saadakseni sekä alokasaikanani että AU-koulun aikana. Ne olivat sen aikaisia ”syylomia” armeijasta ja ihan hyvä syyhän tuo olikin minun mielestäni. Hauskaa oli myös armeija-ajan kavereillani, kun saivat tietää tosiasiat. Tarjosin molemmissa paikoissa kihlajaiskahvitkin oman tuvan porukalle.
Mentyämme Sirpan kanssa naimisiin keväällä 1962 olin jo toiminut Helkama Oy:n TV-huollon huoltomiehenä reilut pari kuukautta. Palkka tuosta työstä ei ollut kovin kaksinen, mutta asuimme hyvin edullisesti entisessä poikamiesboksissani vanhempieni ok-talon yläkerrassa ja isoja investointeja ei ollut näkyvissä. Tietysti jo tuolloin oli hienoisia haaveita ihan omasta asunnosta ja kodista, mutta eivät vielä kovin konkreettisia. Sirpa-vaimoni työpaikka oli vaihtunut ekonomi Uotilan rakennusalan yhtiöstä Vartiokylästä SOK:n konttoriin Vallilaan.
Jari-pojan ilmoitellessa tulostaan alkoivat paineet isomman asunnon hankintaan kasvaa selvästi, mutta oli myös helppo melko alkeellista matematiikkaa käyttäen todeta, että ei edes yhteiset palkkamme olisi riittäneet kovin paljon kummempiin asuntoihin tai niiden vuokriin. Päätimme jäädä tähän ja katsoa asiaa sitten myöhemmin.
Jarin synnyttyä Sirpa jäi kotirouvaksi ja tulomme pienenivät selvästi. Minä aloin tehdä Helkaman huollon jäljiltä iltakeikkoja jotka olivat jo laskutettavia eivätkä olleet enää takuutöitä. Tein niitä pimeästi ensin muutamia illassa, mutta paineet työpaikallani kasvoivat, kun takuuhuoltojakin oli useita viikkoja myöhässä. Työnjohto alkoi suorastaan tyrkyttää iltatöitä edes noiden laskutettavien pois hoitamiseksi. Pienipalkkainen huoltomies kiitti ja kumarsi. Parasta tuossa oli se, että sain käyttää firman autoa näihin ”omiinkin” töihini. Pitkää päivää olin tehnyt jo aiemminkin ennen armeijaa joten siltäkään osin ei tilanne ollut uusi.
Sitten tuli Helkama Oy:ltä mahtava tarjous: Henkilökunta sai ostaa NSU Prinz 600ccm henkilöauton erittäin edullisesti ja sai maksaa sitä kilometrikorvauksilla firman ajoissa. Wwau! Mikä tilaisuus. Auto olisi senhetkisillä kilomerimäärilläni maksettu reilussa parissa vuodessa. Sirpakin innostui ja niin tein kaupat.
Viikkoa myöhemmin tuli pääkonttorilta uusi kiertokirje jossa täsmennettiin ehtoja: Kilometrikorvaus maksetaan vain Helsingin ulkopuolisista ajoista ja kaupungin alueelta saisi vain polttoaineen ja senkin tankattuna Lauttasaaressa pääkonttorin asemalla. Se siitä sitten. Kysyin huollon esimieheltämme voisinko purkaa kaupan, mutta hän sanoi, että pienellä präntillä sopimuksen takasivuilla on tämäkin vaihtoehto torpattu. Totesin, ettei muutenkin pienellä palkalla elätetä perhettä ja makseta vielä autoa. Soitin vielä varmuudeksi seuraavana aamuna pääkonttoriin ja kysyin asiasta. Ei muutosta päätökseen. Sanoin saman tien, että sanon itseni irti ja että haluan lopputilini puolelta päivin klo 12:00. Se sopi palkkakonttorille, mutta ei huollon työnjohtaja Veijalaiselle. Hän joutui lähes paniikkiin. ”Miten ihmeessä me selviämme näistä töistä, jos vielä sinäkin lähdet (edellinen keikkahuoltomies oli lähtenyt pari viikkoa aikaisemmin)? Meillä on edelleen lähes 200 työtä jonossa joista puolet takuuhuoltoja. Minä soitan johtajalle”.
Ei auttanut mitään, turha soitto. Tuon aamupäivän aikana tehtiin lähes rikollisia suunnitelmia joiden tarkoituksena oli saada työt jotenkin tehdyiksi ja minä olin nyt avainasemassa.
Työjohtaja Veijalainen ja varastonhoitaja Armi-rouva sopivat, että minä saan takuun ulkopuolisia huoltokeikkoja niin paljon kuin vain kykenen tekemään, kunnes saavat jostain pari uutta huoltomiestä huoltoon. Lisäksi sovimme ”päälle kaatuvista” takuun alaisista töistä siten, että saan tietenkin kaikki varaosat Helkamalta ja lisäksi muita tarvitsemiani varaosia työosuuden ja matkojen korvaukseksi. Tämä oli alkavalle yritykselle suoranainen ”lentävä lähtö”, sillä töitä oli nyt valmiina vaikka kuinka paljon, melkoinen osa tietysti yöunien kustannuksella, sillä entisestään pitenevillä päivillä maksettiin sitä autoa.
Perustin toiminimen ryhtyessäni yksityisyrittäjäksi. Sen nimeksi tuli T:mi H.Kuukkanen joka muutamia vuosia myöhemmin muuttui Sähköpuoti Ky:ksi, Ay:ksi ja lopulta Oy:ksi. Sähköpuodista on ihan omat tarinansa omassa osastossaan. Katso vaikka: Yritys 1: Sähköpuoti. https://www.heimovanhin.fi/aloitteleva-yrittaja/
Tarinoi, Heimo Kuukkanen
