Heimo-Vaijan tarinoita

  Ensimmäinen Sähköpuodin myymälä Vartiokylässä

  Vuosi oli  1964, kun silmiini osui ” Vuokrataan”- ilmoitus silloisen Vartiokylän postin ja apteekin alapuolella,  Tiilaksen ”liiketalon” ikkunassa.  Siitä oli tekstiilimyymälä lopettanut ja nyt oli tila vapaana.  Marssin talon takapuolelle, jossa omistajat asuivat ja kyselin vuokraehtoja.  Nämä saatuani kävin pikaisen neuvottelun perhepiirissä  eli Sirpa-vaimoni kanssa ja niin T:mi H.Kuukkanen päätti vuokrata tilan ainakin puoleksi vuodeksi. Sain Annankadulla sijaitsevan Henriksonin radioliikkeestä myyntitiliin muutamia yksittäisiä radioita ja televisioita merkkejä ASA ja Helvar. Molemmat kotimaisia. Myyntitilin etuna oli, että tavaraa ei tarvinnut maksaa ennenkuin se oli myyty. Haittana oli melko pieni ansio. Myyntitilituotteen myytyämme maksu piti välittömästi toimittaa myyjälle, sillä heidän edustajansa saattoi milloin tahansa käydä tarkastamassa varastomme ja jos myyntitilituote puuttui sekavin selityksin, saattoi kaupanteko loppua siihen välittömästi.  Loput eli pienkoneet ja sähkötarvikkeet ostin kylmästi laskuun toiveena, että saisimme rahat kasaan laskujen erääntyessä.  Usein pitikin tehdä paikalliseen PYP- pankkiin vekseli (pitkä paperi) eli sen aikainen pikalaina. Niihin piti saada jonkun hyväuskoisen ja hyvätapaisen sukulaisen nimi vielä alle, jos toivoi pankin sillä rahaa antavan. Isäukko siihen takaajan virkaan yleensä joutui, mutta ei kertaakaan maksajaksi onnekseen.

  Myymälässä oli hyvät hyllyt ennestään, mutta lisää tarvittiin. Rahaa ei siis ollut, joten selkänahasta sitten vaan.  Hobby-Hall Oy oli juuri aloittanut toimintansa ja sieltä ostin Skill- merkkisen Amerikan tuotteen käsisirkkelisarjana eli porakone erilaisin lisälaittein (joka porakone oli minulla jäljellä vielä muutama vuosi sitten sirkkeleineen päivineen). Sillä sirkkelillä halkaisin Hannu- veljeni avustamana useamman kymmenen metriä isäukon rakennustöistä jääneitä koolinkeja hyllynkannattimiksi ja pystypuiksi.  Halvinta valkoista lateksimaalia runsaasti päälle ja ihan käyttökelpoisia myymälähyllymetrejä syntyi lastulevyillä katettuna.   Alussa,  kun tavaraa oli vähän, pidimme myymälähyllyissä myös tyhjät pakkauslaatikot. Ihan vain näön vuoksi ja hyllyjen täytteenä.
  Myymälän perustamisessa tarvitsin monenlaista “ammatiapua” ja koska lapsuudenystäväni, Mäkisen Pasi, oli ollut useina kesinä Töölöläisessä radioliikkeessä kesäapulaisena vuodesta -56,  oli hän tehtävään mitä soveliain. Pasi muunmuassa selvitti muutaman huijaustapauksen ja opetti myös paljastamaan osamaksuhuijarit.  Hänelle osui myös kyseenalainen kunnia kuljettaa kovasti flunssakuumeinen ja Romcassiksella lääkitsemänsä ja hieman tuoksahtava huoltomies Kuukkanen korjauskeikalle, kun oli pakko saada pari telkkua vielä iltayöstä Puotilassa kuntoon. Itsepähän oli aiheuttanut.  Mitäs tarjosi.  Mutta telkut tuli kuntoon ja se oli pääasia.

  Louhiston Pyry oli kait armeijassa, koska tarvitsimme syksyllä myyjää liikkeeseen Pasin teknikko-opintojen alettua ja sellaiseksi löytyi muutaman tutun kautta eräs nuori kaveri Kalliosta. Hän oli ollut pari kesää sähköliikkeessä apulaisena ja tunsi kohtuullisesti alaa.  Yritys pyöri sitten kohtalaisesti muutaman kuukauden, kunnes huomasin, että tulot alkoivat huveta.  En heti osannut ruveta tivaamaan myyjäparalta syytä moiseen, mutta sitten sattui tapaus jossa  asiakas ilmoitti huoltokäyntini yhteydessä ostaneensa pienen sievän valaisimen myymälästämme. Hän olisi halunnut vaihtaa toisen väriseen ja lupasin selvittää tukusta mitä olisi tarjolla.  Menin illalla vielä myymälään ja katsoin kassanauhasta, löytyisikö tyyppinimeä ja millä hintaa valaisin oli myyty.  Ei löytynyt kuittia.
  Soitin siltä istumalta kaverilleni Pasille ja kerroin murheeni.  Mietimme, miten todistaisin varkaudet tai kavalluksen, koska tämä yksi tapaus kuittaantuisi helposti vahingoksi.  Päädyimme pikaiseen inventarioon viikonlopun aikana, kun tavaraa oli kuitenkin vielä suhteellisen vähän ja lauantai vilkkain päivä. Perjantai- iltana inventoimme ensin ja sitten lauantai-iltana uudelleen.  Hävikkiä oli liki parisataa markkaa ja muutama selvästi osoitettava pientavarakin puuttui.  Maanantaina kaverin tullessa töihin selitin mitä olimme tehneet ja mihin tulokseen tulleet.  Kaveri alkoi itkua vääntäen pyytelemään, etten ilmoittaisi poliisille, kun hänellä on vaimo pieni lapsi huollettavina ja joku vanha juttu vielä “pohjalla”.  En ilmoittanut muille kun kaverin välittäneelle tutulle rouvalle, että pitäisi silmällä sukulaispoikaansa.

  Meidän muutettuamme, noin vuotta myöhemmin bussi 95:n päätepysäkillä olevaan Isakovin “liikekiinteistöön” eli n.k. “Sibakoffin Baarin” -taloon, Tiilaksen kiinteistössä aloitti taloustavaraliike joka meni vuodessa konkurssiin.  Sääli.  Omistajarouva oli tosi mukava ja yritteliäs,  mutta Vartiokylä oli ehkä markkina- alueena alalle liian pieni. Tämä silloinen Tiilaksen talo on paikallaan vieläkin. Väri on vain vaihtunut kauniin punaiseksi ja käyttötarkoituskin pelkästään asunnoksi.
  Tuon ajan taloudessa meni vielä ihan mukavasti, sillä keskikokoisen asunnon pystyi maksamaan Helsingissä alle 10:ssä vuodessa ammattimiehen tuloilla vaikka asuntolainojen korot pyörivät 7%:ssa ja inflaatio reilussa 5%:ssa.

Kirjoitti Heimo Kuukkanen