Sähköpuoti, osa1

  60-luvun yrittäjyys oli totista ja todella työllistävää hommaa. En väitä, etteikö se olisi sitä vieläkin. Sähkö-Puodin seuraava omistaja, Pyry Louhisto,  tuli meille huoltoon harjoittelijaksi, muistaakseni v.-64 tai -65,  Käätypolku 8:n kellariin ja eteni omistajaksi 1974 ystäväni Pekka Pinomaan kanssa.
  Yrityksen perustamiskustannukset olivat Helkama Oy:stä saamani lopputilin kokoiset, sillä maksaessani tukkuliikkeessä huoltolaukun täyden varaosia Sähkö-Välitys Oy:n tiskillä Fleminginkadulla ei lompakkooni jäänyt latin latia.  256 mk ja pennit päälle meni tasan erikseen tingityn käteisalenuksen jälkeen. Nykyeuroissa noin 640€. Myöhemmin siihen tuli tietenkin lisäksi toiminimen rekisteröintikulut myös Kaupparekisteriin ym. pientä. Jos kiinnostaa aivan ensimmäiset yrittäjäalun vaiheet, niin lue:  https://www.heimovanhin.fi/category/yrittajana/

  Olin harjoitellut yrittämistä jo ennen armeijaa PLH:n Radiolaboratoriossa ollessani, sillä pienipalkkaisena harjoittelijana tein sivuhommina saman teollisuustalon vaatetusliikkeitten koneitten korjauksia ja huoltoja. Myös urheiluseura Mellunkylän Kontion huvitoimikunnan vetovastuu kasvatti taloustaitoja ja järjestelykykyjä merkittävästi. ( https://www.heimovanhin.fi/2093-2/ ) ja (https://www.heimovanhin.fi/aloitteleva-yrittaja/ )

  Perustin T:mi H.Kuukkanen- nimisen TV-huoltoyrityksen elokuussa -63. kun tuli tilanne vastaan, jossa firaabelitöitä iltaisin alkoi olla enemmän kuin päivätöitä päivisin. Se oli sitä TV:n myyjien ja -huoltajien kulta-aikaa ainakin työmäärän suhteen. Bisneksen teossa oli vielä kovasti harjoiteltavaa itse kullakin. Kiertelin ensin ympäri Helsinkiä ja ympäristöä, sillä minulla oli vanhoja asiakkaita Helkama Oy:n ajoilta aina Hankoa, Lahtea ja Porvoota myöten. Sitten piti pienentää ympyröitä ja keskittyä Vartiokyläläisten palveluun. Vartiokyläähän olivat maarekisterin mukaan niin Puotilat, Puotinharjut kuin nämä uudemmat Vartioharjutkin. TV-innostuksen valtaan joutuneet asiakkaat tulivat usein täysin hysteerisiksi, jos “Peyton Place” tai muu vastaava sarja tai ohjelma jäi kesken TV:n rikkoutuessa. Siihen aikaan päivät venyivät pitkiksi, sillä aamusta korjattiin illalla huoltoon noudetut koneet ja illalla asiakkaitten kotiin tultua niitä palauteltiin korjattuina ja korjattiin seuraavia kotikäynneillä pitkin iltaa, niin kauan kun lähetystä riitti, tavallisesti tuonne yhdentoista pintaan. Jos yritin joskus pitää viikonloppuvapaata ja irrotimme puhelimen töpselistä, niin jotkut asiakkaat keksivät konstin; nostivat töllön autoonsa ja ajoivat pihaamme. Siinä sitä sitten korjaamaan.  Jos sitten muuten sattui jäämään aikaa, niin silloin oli huoltoauto Folkkareilla tapana hajota ja niitä sitten Hannu-veljeni, Vakkalan Erkin tai Anteroisen Timpan kanssa yöksi korjaamaan ja aamulla taas baanalle TV-ralliin.

  Jossain välissä v.-65 tuli raskassarjalaisten, Cassius Clay:n ja Floyd Pattersonin,  nyrkkeilyn mestaruusottelu aamuyöstä viiden maissa suorana ja korjasin koneita yli puolen yön ympäri Vartiokylää. Tuntui kuin kaikkien olisi pitänyt ehdottomasti nähdä se.  Kello yhden jälkeen aamuyöstä soitti asiakas Puotilasta ja herätti Sirpa-vaimoni vastaamaan. “Nyt olis ihan pakko saada telkku kuntoon, kun tulee se Cassius Clay- matsi ja meillä on vieraita maalta ihan sitä varten ja telkku hajosi just’ nyt.”  Sirpa sanoi, että “huoltomies on vielä huoltokierroksella eikä ole tarkkaa tietoa milloin palaa siltä”.  “Ei se mitään, meille voi koputtaa tuohon ulkoportaan viereiseen ikkunaan milloin vaan, niin tulemme avaamaan, mutta se matsi alkaa ennen viittä, että ehtiikö se huoltomies nyt ihan varmasti ?”  Loppuun uupuneena kotiin päästyäni kahden maissa sain kääntyä saman tien takaisin. Koputin kahden jälkeen ikkunaan Rusthollarintiellä ja sain pelastettua tämän perheen ja suvun tragedialta. Olisin saanut vaikka kuinka monta ryyppyä tai olutta evääksi keikkamaksun ja “tipin” lisäksi, mutta jätin väliin, kun aamusta kahdeksalta alkoi uusi työpäivä.

  TV- huoltojen lisäksi teimme myös olosuhteitten  pakosta muitakin huolto- ja asennustöitä.  Vartiokylässä ja Mellunkylässä oli siihen aikaan kaikki sähkölinjat nk. ilmajohtoja ja ukonilmoilla salamaniskut katkaisivat talojohtoja ja polttivat sulaketauluja. Erään rajun ukonilman jälkeen Mellunkylästä tuli lukuisia soittoja palaneista talojohdoista ja sulaketauluista. Kerroimme jo puhelimessa, että meillä ei ole oikeuksia talojohtojen korjauksiin eikä edes talojen ja pääsulakkeitten korjauksiin. Asiakkaat ilmoittivat tyynesti, että tulkaa vaan korjaamaan. He ovat soittaneet Sähkölaitokselle ja sieltä sanottiin, että Kuukkasen firma saa korjata. He tulevat sitten tarkastamaan ja sinetöimään. Jos ulkojohdossa tai pääsulaketaulussa on vikaa, niin se tulee heidän laskuunsa.  Korjattiin ja ihmeteltiin uusia “oikeuksiamme”. No, kerran olin sitten B-oikeudet saatuamme asentanut Pentinpuroille naapuritaloon sähköt ja tarkastaja tuli paikalle. Istui olohuoneemme sohvalla ja ryyppäsi kahvit papereita tutkiessaan: “Tuoko se on se talo”, hän kysyi näyttäen ikkunasta naapuriin. “Se se on”, sanoin. “Hyvä, oletko itse asentanut”, hän kysyi. “Olen, kun se edistyi niin pätkittäin ettei siihen muut suostuneet ja tein sen viikonloppuisin”. “Hyvä ja tämä olikin sitten tässä ja kiitos kahvista.”.  Tarkastaja nousi autoonsa ja ajoi tiehensä.  Hyväksymispaperit tuli postissa.  Olisiko tämäkin ollut sitä ansaittua luottamusta?

  Oli sitten muudan tosi kylmä talvi 60- luvun lopulla ja Soraharjuntiellä rikkoutui tuliterä öljypoltin. Omakotitalon omistaja tuli aamulla naama kalpeana liikkeeseemme ja sanoi, että tarvitsisi välttämättä ja mieluimmin heti jonkun katsomaan poltintaan, kun talossa lämmöt ovat jo alle kymmenen asteen. Sanoimme tietysti heti, että emme huolla öljypolttimia. Ne ovat putki- ja erikoisfirmojen töitä. “Ei niistä saa apua viikkoon- pariin ja huomenna voi olla jo myöhäistä, kun putket jäätyvät näillä pakkasilla”.  Lupasin tulla katsomaan illalla, kun nämä muut päälle kaatuvat hommat on hoidettu. Kahdeksan maissa olin paikalla ja totesin saman tien, että poltinhan on tuliterä ja varmaan takuu vielä voimassa ja jos kosken siihen, niin takuu raukeaa. “Ja jos et koske, niin talo jäätyy ja se vasta maksaa eli viis’ niistä takuista”, sanoi omistaja. Fiksu mies.
Avasin polttimen, kun sähköpuolen vikoja ei ilmennyt ja totesin harrastaja- Folkkarikorjaajan pätevyydelläni, että öljypumpun tiivisteet ovat rikkoutuneet ja uudet pitäisi saada. Totesin myös, että huomenna, kun ne saisi jostain, talon putket voisivat olla jo jäässä. Kyselin sitten paksusivuisia aikakauslehtiä tai muuta vastaavaa ja joku sopiva mainos löytyikin talosta. Saksilla ja puukolla näversin sitten mallin mukaiset tiivisteet ja kasasin pumpun. Muutaman käynnistyskerran jälkeen poltin heräsi henkiin ja jäi palamaan vielä puolen yön jälkeenkin, kun poistuin paikalta.   Meni varmaan vuosi tai pari ennenkuin tapasin tämän asiakkaan uudelleen ja kyselin miten poltin jaksaa. “Ei sille ole mitään tehty sen jälkeen. Siellä se tuhisee parempana kuin uutena”.

  Toinen vastaava keikka oli 60-70- luvun taitteessa jossain päin Savitaipaleentietä, jossa yösähkölämmitysvastukset olivat kovien pakkasten aikana vioittuneet.  Asiakas oli käynyt Loviisasta Lovalilta hakemassa jo valmiiksi vastuksetkin, kaksi kappaletta ja tilannut putkimiehen niitä asentamaan.   Putkimies oli tullut, katsellut hetken 3000- litran säiliötä ja sanonut sitten, että “tulen sitten takaisin, kun olette tyhjentäneet sen”. Saman vastauksen tämä asiakas oli saanut parista muustakin putkiliikkeestä. Ulkona oli kuitenkin myös silloin se parikymmentä astetta pakkasta ja säiliössä enää vajaat 40-astetta plussaa. ” Ettekö te millään voisi vaihtaa niitä ilman veden poistamista”, kysyi tämä asiakas meiltä.  Neuvottelimme asentajani, Timo Kestin kanssa muutaman hetken ja sanoimme sitten, että yritetään kumminkin, takuuta ei anneta ja siitä voi tulla kallis keikka, kun joudutaan vaihtamaan vaatteetkin teidän laskuun. ” Ei se mitään, sehän vasta kallista on, jos putket jäätyy”.
  Keräilimme isäukkoni nurkista putkityökaluja tarpeeseen ja menimme sitten Timpan kanssa asiakkaan kellariin. Irrottelimme johdot vastuksista.  Sitten putkitongeilla vastusta löysälle ja uusi oli Timpan kädessä valmiina. Vettä alkoi nyt tulla reilusti kierteistä ja varoittelin ovella seisovaa isäntää, että nyt kannattaisi mennä oven ulkopuolelle.  Ei hän mene. Hän haluaa katsoa onnistuuko se.  Irrotin vastuksen.  Säiliössä oli noin yhden baarin paine ja vastuksen reikä oli noin 7,5 cm. Kellarissa oli hetkessä vesisuihkua koko tilan täydeltä.  Minun vetäessäni vanhan vastuksen pois Timppa työnsi uuden tilalle ja kierteisiin.  Sama temppu hetken päästä toiselle vastukselle.  Esitys oli päättynyt.
  Nurkassa seisoi likomärkä talon isäntä suu korvia myöten hymyssä ja sanoi, että “kyllä kannatti jäädä katsomaan. Hienosti tehty enkä ole kauniimpaa suihkua nähnyt”. Kytkimme sähköjohdot kiinni ja lähdimme vaatteita vaihtamaan. Ei ole mitään niin mukavaa laskutettavaa kuin tyytyväinen asiakas.  Timpan kanssa teimme myös monia muita puolihulluja keikkoja, mutta niistä ehkä tuonempana.

  Hulluimpia TV-huollon korjauksiani olivat ekonomi Uotilan rakennusten 20-metriset nostokurjet (https://www.heimovanhin.fi/torninosturikorjaamo/) ja ikälopun kalastustroolarin kaikuluotain ja laturi kaikenkarvaisten kodin sähkölaitteitten lisäksi.   Joka joulun aikoihin korjasimme varmaan toista sataa joulukuusen kynttiläsarjaa. Hannu- veljeni  teki sitä sarjatyönä ellei sitten korjannut Autourheilu- S.P.J. Keinäsen Amerikan maasta tuotua automaattipesukonetta, oikeaa vipu- jousi- tanko- ihme- yhdistelmää, jossa nykyinen elektroniikka kellokojeistoineen kaikki mekaanisena. Paino yli sata kiloa. Ja kuntoon tuli. Hannu-veljestä olisikin tullut hyvä huoltomies, mutta koulutus pilasi ja rupesi graafikoksi, kun osasi piirtääkin. Hän piirsi mm. firmani kaikki mainokset, joita jotkut asiakkaat pitivät eteisen seinässä vuositolkulla useampia kappaleita, “kun olivat niin hauskoja”.
Säilytättekö te vanhoja mainoksia seinällänne?

  Itse yrittäjyyteen ja sen talouspuoleen tutustuin pakon edessä pikkuhiljaa, kun piti laatia verottajalle selityksiä tuloista ja menoista. Erotin ne jo kohtuullisesti toisistaan, kun olimme Sirpa-vaimoni kanssa järjestäneet reilut pari vuotta urheiluseura Mellunkylän Kontion huvitilaisuuksia. Joka tilaisuuden jälkeen piti näet tehdä tarkka tili seuran johtokunnalle inventaareineen päivineen.  Omassa yrityksessä piti sitten vain edellisten lisäksi tienata oma ja työntekijöitten palkka ja kattaa firman kulut eli työkalut, tarvikkeet ja tilavuokrat. Verottajalle piti myös tilittää liikevaihtovero. Pankille piti maksaa lainat, omat ja firman. Vaikeusastetta kasvatti nopeasti työntekijöitten palkkojen oikeaoppinen kirjaaminen brutoiksi, veroiksi ja netoiksi…niin, ja koteiksi eli palkan ennakoiksi. Kesälomatkin piti rahoittaa. Palkat piti siihen aikaan myös maksaa käteisenä pennilleen, jos työntekijä niin tahtoi.   Onneksi useimmilla työntekijöillämme oli pankkitili.  Aika pian oli pakko viedä paperit ihka oikealle kirjanpitäjälle ja tehostaa sitä, mitä parhaiten osasi ja josta tienasi…huoltotöitä.  Jaakko Aallon tilitoimisto Kaisaniemenkadulla otti työn vastaan.  Sattui myös olemaan yritys, joka aloitti samana vuonna kuin mekin ja yhteistyö lähti mukavissa merkeissä käyntiin.  Olimme “väleissä” Sähköpuodin myyntiin asti 1974, jolloin vetovastuuseen tuli Pyry Louhisto.  Muutaman muistelun vaihdoin 2021- puolella “poika” Jaakko Tapani Aallon kanssa, kun arvelin, että isä Jaakko vielä olisi ollut puikoissa, mutta ei sitten ollut 🙁
  Jaakko Aalto poikkesi usein työmatkallaan kotoaan Sipoosta  Sypintalon myymälässämme paristoja ja lamppuja ostamassa ja huomasi kattokylttimme ja Hannu- veljeni tekemät mainokset. Hän pyysi jossain välissä Hannua tekemään heille jotain mainoksia ja ainakin silloisen A-logon ja nimitekstin Hannu muisti tehneensä Aallon Tilitoimistolle “Atskin” opintojen aikoihin.

  Tarinat jatkuvat tästä: https://www.heimovanhin.fi/tiilaksen-talossa/

  Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen

  Sähköpuodin alkutaivalta Käätypolku 8:n kellarissa vanhempieni kotitalossa. Firma aloitti nimellä T:mi H.Kuukkanen. Tuo vasara kuvassa kädessäni on kuvaaja Jyry Louhiston huumoripläjäys ja kyllä sitä tosissaan joskus käytinkin, kun risoja kuvaputkia piti pienentää roskikseen mahtuviksi. Huomannette myös, että tuohon aikaan asiakkaisiin ei menty farkuissa tai haalareissa. Puvuntakki, kravatti,  prässihousut ja valkoinen paita olivat asiallinen työasu. Helkaman hommissa suorastaan pakollinen. Tämä ensimmäinen TV-huoltoni, vanhempieni ok-talon kellarissa oli karu, mutta ilmainen.  Puuritilä lattialla oli taas sähköturvallisuutta eli eristämään edes vähän korjaajahenkilöä sähköä johtavasta betonilattiasta.  Pääni takana näkyy itsekokoamani oskilloskooppi,  muistaakseni merkkiä Heatkit. Se tuli aivan tuhannen paloina ja nimenomaan itsekoottavana ja ihan aito made in USA.  Näkyypä siinä oskilloskoopin päällä Jyryn lisäämää lavastekalustoa: isäukon leka mallia 1950 ja kohdallani olevan TV:n päällä on vielä käsisaha ja jaloissani, polven edessä drillipora.

  Viimeksi päivitetty 20.04.2019 12:45