Heimo-Vaijan tarinoita

    Tammelundin eli nykyisen Tammisalon vierailujen parhaita muistoja olivat serkkutyttöjen tapaamiset Savolaisten puolella.  Isovanhempieni ja Savolaisen Nipan ja Jennyn tontit olivat kulmanaapureita ja kapea kävelypolku kulki tontilta toiselle.  Siellä oli aina leikkikavereita, jos seuraa halusi. Oli Säde, Anneli ja  myöhemmin Aila- pikkuinen, minua 6-vuotta nuorempi. Ihmettelin usein miksi en tavannut Anjaa, vaikka hänenkin piti siellä asua, mutta ei, hän asui Ruotsissa. Käsittämätöntä. Minulla ei silloin ollut hajuakaan noista sota-ajan ongelmista vaikka omalla kohdallani minut vietiin Savoon sukulaisiin “ruokittavaksi” monena kesänä.  Leo, Ahti ja  Kirsti sekä Kuukkasessa Esko, olivat sitten jo liian pieniä leikkikavereiksi ja omalta kohdaltani alkoivat muut harrastukset, koulu ja tytötkin hallita ajankäyttöä, joten tapasin serkuksia useimmiten vain Tammelundin mummin ja ukin luona juhannuksena ja jouluna. Vain kerran muistan tavanneeni Anjan, kun hän oli Savolaisessa “oikeita” vanhempiaan tapaamassa.  Vaikea oli uskoa häntä serkukseen, kun meillä ei ollut yhteistä kieltä. Ulkomaan elävä? Kunhan pällistelimme toisiamme, Anja tietysti hyvin hillitysti kauniissa mekossaan.
  Jenny- täti oli talon ehdoton valtias eikä minulla ollut vaikeuksia tunnustaa häntä isäni siskoksi, niin samantapaisia luonteiltaan he olivat.  Tiukkoja ja tarkkoja, mutta reiluja.  Joskus Jennyn tiukkailmeisyys hieman pelotti, mutta seuraavassa hetkessä hän jo tokaisi jotain keventävää tai jopa hymyili nurkissaan pyörivälle veljenpojalleen.
    Serkkutyttöjen lisäksi oli Savolaisessa koko kulmakuntaa pelon vallassa pitävä Gina- susikoira, jonka kanssa ystävystyin melko varhaisessa vaiheessa.  Gina oli vahtikoira joka oli kytkettynä koppinsa edustalle rautakankeen kiinnitetyllä paksulla lehmänkettingillä. Tuo kettinki oli todella paksua ja painavaa ja silti Gina oli ainakin pari kertaa kuluttanut sen poikki ja päässyt matkoilleen.  Eräällä postiljoonilla, joka oli tuonut Savolaiseen kirjatun kirjeen, oli hyytävä kokemus Gina palattua karkumatkaltaan; hän oli mennyt sisään huhuilemaan, josko joku olisi kotona ja kuittaisi kirjatun kirjeen, mutta ketään ei ollut kotona. Ulos pyrkiessään hän kohtasi Ginan hohtavan hammasrivin ulko-ovella. “Jos olet sisään päässyt, niin hyvä, mutta ulos et lähde ennenkuin isäntäväki saapuu”.  Isäntäväki saapui useamman tunnin päästä ja päästi postiljooniparan töihinsä ja Ginan koppiinsa korjatun kettingin varaan.  Kun poikkesin joskus Savolaisessa, Gina haukkui hurjana kuullessaan liikettä pihalta, mutta kun se tunnisti minut joko nähdessään tai äänestä, se näytti sekoavan onnesta, kun menin sen luo ja rapsuttelin korvan takaa.  Joskus vietin pitkät tovit Ginan kopissa sen kanssa.

    Serkkutytöistä vanhimmat eli Säde ja Anneli olivat hyvin huolissaan minun uimataidottomuudestani ja se tarkoitti sitä, että keväästä alkaen käytiin rannassa uimassa ja leikkimässä vesinatskua joka oli samanlaista kuin natsku  maallakin, mutta nyt meressä. Jos en ollut tarpeeksi innostunut, tytöt paiskasivat minut yhdessä tuumin mereen “totuttautumaan”. Käsistä ja jaloista kiinni ja heijausheitolla mereen. Keväällä vesi ei usein ollut 12-15-astetta enempää, kun siellä jo piti pulikoida huulet sinisinä. Aloin pärjätä näille isommilleni, kun opin sukeltamaan pitkiä matkoja. En vain keksinyt miten saman saisi onnistumaan nenä ja pää vedenpinnan yläpuolella. No, se ei haitannut ja lopulta olin vahvoilla, kun veden sotkeentuessa sukeltajaa ei näkynyt ennenkuin sai natskuläpsyn eikä aina heti sen jälkeenkään. Parasta siinä oli se, kun likat kiljuivat pelästyneinä. Myös käymättömän uimakouluni jälkeen, kun Meeri- tätini tuli tarkistamaan uimataitoani, näyttö meni läpi, kun uin poispäin päälaki pinnalla, mutta nenä ja silmät veden alla.  Eihän vesinatskuleikkejä voinut jättää väliin yhden uimakoulun takia, eihän?
    Tuossa alakouluiän vaiheissa tykästyin serkkutytöistä vanhimpaan eli Säteeseen enemmänkin ja ilmeisesti ikäerosta (5v) huolimatta tunne oli molemminpuoleista, koska sovimme menevämme naimisiin, kun tullaan isoiksi, Ei sitten menty, mutta Säteen ja Osmon häissä, Sädettä tanssittaessani, peräsin lupauksen pettämisestä ja meitä hymyilytti niin. Ihan hyvän miehen Säde Osmostakin sai.
    Savolaisessa oli myös pikkupoikaa suunnattomasti kiinnostava kellari, jossa Nipa-sedällä oli valtava määrä erilaisia työkaluja ja tarvikkeita. Sinne pääsi vain liian harvoin käymään ja mihinkään ei oikein uskaltanut koskea. Nipa oli huippuluokan piippumuurari ja vapaa-ajan taiteilija.  Heidän asuntonsa seinillä oli lukuisa määrä Nipan maalauksia, piirroksia ja muita taideteoksia. Hienoin oli lopulta poikalapsen mielestä uima-altaan reunalla patsasteleva betoninen karhunpentu.
    Vesinatskun lisäksi meren rannassa tietysti harrastettiin kalastusta koko joukolla. Parhaina päivinä seutukunnan  lapsia oli onkineen rannassa varmaan toistakymmentä. Huonoimpina ja sateisina päivinä usein vain minä, mutta silloin sai parhaiten kalaa. Ämpärillinen päivässä ei ollut harvinaista.  Kerroin tuosta aiemmassa tarinassani kalastajavaari:  https://www.heimovanhin.fi/kalastajavaari-47-2/

Kertoili, Heimo