Satamatalkoot Sulkavalla oli yksi niitä satunnaisia tuttaville ja ystäville tehtyjä “talkootöitä”, joissa vaihdoimme työtä lomapaikan käyttöä vastaan. Pinomaan Pekan kautta tuttava, Paatelan Hannu kyseli, että osaisinko kaiken muun osaamiseni lisäksi raivata heidän mökilleen laituripaikan moottoriveneille.  Saimaan pinnankorkeus vaihteli vuosittain voimakkaasti ja  rannassa oli isoja kiviä veneitä kolhimassa. Tulevalle  laiturille pitäisi myös saada kiinnitykset viereiseen kallioon. Hannu kyllä maksaisi kaikki tarvikkeet.

  Pakkasimme perheen autoon ja ajelimme Helsingistä Sulkavalle saatujen ajo-ohjeitten mukaan. Tontti ja talo löytyivät ja paikka näytti hienolta. Talo tosin oli varsin eriskummallinen, kun harjakatto jatkui maahan asti. En muista enää, kenen suunnittelijan työtä se oli, mutta ihan käypäinen kolmion muotoiseksi mökiksi.  Vähän etäämpänä rannassa oli mukava vanha sauna. Veneitä ei ollut, mutta rakensimme Jarin kanssa (13v.) lautan ympäristöstä löytyvästä laiturinjämästä, puuromusta ja tynnyreistä. Siltä sitten koko perheen voimin kalastelimme lähivesillä.

   Työt alkoivat pikaisesti, sillä niitä oli runsaasti odottamassa. Paatelan Hannun kertoman perusteella olin varannut matkaan viitisen kiloa aniittia ja puolensataa tulilankanallia sekä useamman metrin sytytyslankaa. Myös kiviporat, moskat ja lekat kangen kera olivat matkassa. Ja eikun töihin. Porasimme käsipelillä kiviin tuumaiset reiät ja niihin sopiva pätkä aniittia.  Perään nalli ja tulilanka sekä tuli tulitikulla. Sitten paukkui ja kivenpalat lentelivät pitkin poikin järvelle.

   Nuo pintakivet olivatkin helppoja, mutta sitten tuli vastaan viimeisten kohdalla isohko kivi, liki metrinen kanttiinsa, jonka laki oli noin puoli metriä vedenpinnan alla. Jari pyöritti taas kairaa ja minä paukutin lekalla päälle.  Suurimpana ongelma oli vielä nyt kevätaikaan hyytävän kylmä vesi. Jari oli hartioitaan myöten vedessä ja minäkin yli puolen välin.  Koita siinä sitten osua lekalla joka kerta varmasti kairan päähän eikä Jarin käsille, kun Jarikin vielä loppuvaiheessa jo tärisi kylmästä.  Ei tullut vahinkoja ja kivi lähti täydellä aniittipötköllä tuhannen paloiksi pitkin pohjaa ja hirmuinen vesisuihku ilmaan.

   Viimeinen, 70-80-senttinen kivi oli jo liki metrin syvyydessä ja aniittipötköt loppu. Oli kuitenkin varalla yksi puolen kilon forsiittipommi, kantopommiksikin kutsuttu.  Kaivoimme “sukeltelemalla” pommin tuon kiven alareunan alle ja virittelin kaikin maailman poppakonstein nallin vesitiiviisti kiinni tulilankaan.  Sitten tulilangan toinen pää kelluvaan laudanpätkään narulla kiinni ja tuli lankaan.  Odottaminen oli olevinaan karmivan jännää. Tulilanka paloi noin sentin sekunnissa ja senttejä oli kutakuinkin 120 kappaletta eli kaksi pitkän pitkää minuuttia. Tietenkin vielä pelko, että jos nalliin kuitenkin olisi päässyt vettä. Ei ollut. Hirmuisella jyrähdyksellä kivi lähti valtavan vesipatsaan keskeltä kokonaisena, useamman kymmenen metriä ulapalle päin ja hyvä tuli sitäkin kohtaa satama- alueesta. Loppuviikon naputtelimme kallioreunaan laiturin kiinnityspulttien reikiä ja nautimme ansaitusta kesälomastamme.

Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Satu-tytär Kolmiotalon yläkerran ikkunassa Sulkavalla

Sirpa vaimoni melomassa omatekoisella lautalla Sulkavalla

P.S. Numismaatikko, oikeustieteen kandidaatti Hannu Paatela kuoli 2019 pitkäaikaiseen sairauteen kotonaan Meridassa, Meksikossa  68-vuotiaana.