Talvella -57 tuli ongelmia Häkkisen Sepon ja minun välisessä sadan metrin pituisessa puhelinlinjassa. Se kulki pitkin Soikan Karin ja Berqvistien aitaa ja tien yli Häkkisille koivusta kuuseen menetelmällä noin neljän metrin korkeudessa. Siitä arvelimme kuorma-autojenkin mahtuvan ali.
Kuorma- autot mahtuivatkin, mutta eivät muutamat kateelliset naapurin kakarat. Katkoivat linjan useamman kerran. Mutta ei hätää, korjauspartiomme korjasi ja taas toimivat tärkeät yhteydet, mutta jotain piti keksiä. Kytkettiin linjaan Sepon koulussa teknisen työn tunneilla tekemä kipinäinduktori.  5000 volttia kynsille luulisi kitkevän haluja katkoa toisten lankoja, mutta ei. Keksivät kumihanskat ja kuivan kepin jolla lanka katkesi, mutta iskuvaaraa ei ollut. Leidenin pulloa ja muita suurjännitekokeita varten meillä oli jo Sepon kanssa tekeillä vielä tehokkaampi 15.000-50.000 voltin induktori.  Se joutui nyt kiirelistalle. Käämimme ja vahakäsittelimme sitä kahdessa vuorossa ja valmistuihan se, niinkuin muutkin projektimme ja laatu oli erinomainen. Kipinöiden iskupituudet olivat ensiöjännitteestä riippuen 2 – 5 cm. Linjaa viimeksi korjatessamme korotimme sen tien kohdalta yli 7 metrin korkeuteen ja paransimme eristykset keraamisiksi. Muutamana päivänä illan hämärtyessä teimme kokeita juuri laitteilla, kun ikkunasta huomasimme poikaporukan maleksivan Huntutietä. Sammutimme Häkkisestä olohuoneen valot, kytkimme uuden induktorin linjaan ja jäimme odottamaan Sepolla sormi kytkimellä. Muutaman venkoilun jälkeen yksi urhea irrottautui porukasta ja kahlasi hankeen kohti kuusta. Kiipesi sitten langan kohdalle ja ojenteli kumirukkastaan ja keppiään. Silloin rävähti pieni, mutta kirkas “salamanpoikanen” langasta keppiin ja kepistä läpi hanskan, käteen. Langankatkoja parkaisi ja suoritti erittäin pikaisen “kuusenlaskun” hankeen. Sepon kanssa juoksimme saman tien ulos kuulostelemaan, että “miltäs tuntui”. No, tuntuihan se. Kaveri selitti, että “melkein taju lähti”, mutta kyseli heti perään, että “mikä se oli”. Me sitten selittämään, että se oli vain salamoinnin näyte-erä. Sitä saa tarvitessa lisää senttikaupalla eikä siihen enää mitkään hanskat tai kepit auta, niinkuin eivät oikeaankaan salamaan. Lanka jäi rauhaan vähäksi aikaa kunnes keksivät heitellä siitä saappailla ja muilla rojuilla.
Edellisen pienemmän induktorin kanssa kävi yksi kiusallinen vahinko, kun se jäi Sepolta vahingossa päälle päivän ajaksi ja sattui paikalle ukonilma. Sepon äiti Saima fiksuna ihmisenä ja sähkömiehen vaimona muisti ja ymmärsi, että linja pitää irrottaa ja maadoittaa.
Siitä varten oli linkkukytkin ikkunan vieressä ja kun hän siihen sitten tarttui kääntääkseen vivun alas, tärähtikin käsille oikein kovasti.  Saima-äiti istahtikin samassa hetkeksi nurkkaan sohvan viereen kovan sähköiskun saaneena.  Nousi kohta siitä sitten, keräsi itsensä kiukkua täyteen ja voi Seppo-parkaa, kun hän vihdoin tuli kotiin.
Mitä tästä opimme ? Ei saa unohtaa induktoria päälle, jos ei itse ole kotona vahtimassa taitamattomia käsittelijöitä.

Kirjoitti Heimo Kuukkanen