Vartiokylässä, Huhtasuontie 9:ää vastapäätä, oli ollut tyhjä tontti, mutta keväällä -72 alkoi tapahtua. Tontin oli ostanut joku rakennusyhtiö Suikki, jonka tarkoituksena oli rakentaa paikalle kahden perheen paritalo. Mukava pihanjatke naapuriston lapsille lakkasi olemasta. Koneet ja miehet ampuivat ja kaivoivat monttua kallioon. Työ eteni verkkaisesti, sillä yhtiö käytti tämän talon rakentamiseen vain muun rakentamisen välisiä “joutoaikoja”. Montusta tuli syvä, sillä taloon tulisi uima-altaat molempiin asuntoihin.
Vastapäätä, nro yhdeksässämme, suunniteltiin myös suuria. Talossa ei ollut sisävessaa ja se oli jo suuri puute se. Huussi oli pihan perällä, autotallin nurkalla ja kaksikymmentäviisi metriä oli olevinaan tosi pitkä matka talvella yöpuvussa ja parinkymmenen asteen pakkasissa. Niin ja saman verran takaisin eikä ollut lämmitettyä istuinrengasta. Käätypolulla matka oli ollut vain kymmenen metriä. Takapakkia oli siis tultu mukavuuksissa viisitoista metriä.
Vuoden -75 keväällä suunniteltiin sitten vessalle ja suihkuhuoneelle paikkaa, mutta ei se niin helppoa ollut valmiisiin reilun viidenkymmenen neliön kerroksiin. Kokonaan lasitettu veranta olisi ollut paras paikka, mutta ei raaskittu siitä luopua. Lopuksi päätimme lyödä useita kärpäsiä hirveällä määrällä iskuja. Puramme nitsin eli koko hormiston pois katolta kellariin asti. Sen tilalle rakennetaan vesivessa alakertaan ja suihkutila yläkertaan. Keittiöliesi, öljykamina ja Porin Matti- kamina pistetään pihalle ja juuri tienpätkälle tullut yösähkömahdollisuus otetaan käyttöön. Kuulostaako helpolta? Ei ollut, ei todellakaan ollut. Onneksi olin kovapäinen omakotirakentajan poika kolmannessa polvessa ja vaimona sisukas Sirpa.
Keväällä anivarhain sain houkuteltua Käätypolulta entisen naapurini Härkösen Pekan kaverikseni, kun ryhdyin purkamaan piippua. Voin kertoa, että pienenkin talon piipussa on aivan tolkuton määrä tiiliä ja puolet niistä käsittämättömän nokisia. Myös laastia, millä tiilet on liitetty toisiinsa on älyttömästi ja sen tomu menee purettaessa aivan joka paikkaan noen kaveriksi. Tiiliä ulos kantamassa oli taas Sirpan serkkupoikia, Heikki ja Seppo varmaankin ja saattoi olla Hannuveljenikin, jota ahkeraa talkooporukkaa onneksi riitti vähän joka lähtöön. Sirpan hermot olivat rautaa ja Pekkakin huumorimiehiä mustaantuneesta naamastaan huolimatta.
Tämä talkoohomma hoitui yhdessä pidennetyssä viikonlopussa. Nitsi oli poissa ja aukkoa sen tilalla taivasta myöten. Sitten alkoi hillitön uudisrakentaminen tyhjään kanavaan ja esteitten rakentelua, etteivät talon pienimmät eli Jyry ja Satu putoa aukkoon. Putkimies Bromankin oli tilattu. Hän kävi katsomassa paikat ja toi jo tyokalut ja tarvikkeetkin, mutta sitten tuli muita tärkeämpiä “firman” hommia. Hän kävi ystävällisesti muutaman kerran pätkän pari tarkistamassa ja antamassa ohjeita. Toi myös lisää tarvikkeita, mutta ihan itseni se oli homma kuitenkin tehtävä, jos mieli saada lämmöt ja vedet ennen lumentuloa ja pakkasia.
Putkituksen vaikeusastetta olin itse lisännyt sillä vaatimuksella, että lämmitysveden pitää kiertää vaikka sähköt katkeaisivat. Tuohon aikaan oli sähkökatkoja melko tiheään muutenkin ja öljykriisin jälkeen jopa pakollisia jakelun keskeytyksiä. Putkistosta tehtiin siis ”vapaakiertoinen” eli vesi kiersi vaikka kiertovesipumppu ei ollut toiminnassa. Järjestely vaati paksummat 50mm:n nousuputket yläkertaan ja vaakaputkistoissakin piti olla myös nousua muutama milli metrille ja putkien minimihalkaisija 3/4″ eli 19mm. Melko vaativaa hommaa siis harrastelijaputkimiehelle.
Yösähkösäiliön piti olla sähkölaitoksen laskelmien mukaan 2200 litraa, mutta löysin romuttamolta lähes 4000 litraisen, Tikkurilan Värin vanhan maalisäiliön, jonka kelpuutin tehtävään, sillä mittasin sen mahtuvan verannan alla olevaan tyhjään tilaan. Edullinenkin oli eli romuraudan hinnalla lähti. Vettä ja viemäriä varten ammattimiesten kallioon kaivama ja ampuma kanava asfaltin reunasta päättyi talon anturan juureen. Panostaja sanoi, että tämän edemmäs hän ei mene (viisas mies). Jätti silti viikonlopuksi pyynnöstäni paineporauslaitteet ja -terät lainaan. Räjähdysaineita he eivät olisi voineet antaakaan, mutta aniittia ja nalleja minulla oli itselläni. Porailin siinä sitten muutaman tunnin umpikalliota vain huomatakseni, että tällä konstilla menee koko ensi viikkokin. Vanha konsti sitten käyttöön ja dynamiittia (aniittia) reikään. Varmistin mielestäni kaikin puolin ettei vahinkoja syntyisi, mutta syntyi kumminkin. Verannan kiinni maalattuja ikkunoita en saanut irti ja täkkäysten yläpuolikin osoittautui liian heppoiseksi. Näiden puutteiden seurauksena yksi ikkuna särkyi ja verannan valmiiksi lahoista vesikouruista hävisi loputkin osat taivaan tuuliin.
Vaikka kanava viemäröinnille syntyi talon alle kellariin niinkuin pitikin, niin vaimoväen huomiota kiinnitti vain särkynyt ikkuna ja kadonneet vesikourut. Sanomista sitä aina saa, vaikka kaikkensa yrittää. Jouduin myös ampumaan yhden kohdan viemärikanavasta kadun alle juuri ennen asfaltin reunaa, mutta se onnistui ilman vahinkoja. Naapuritkin olivat sangen luottavaisia eivätkä kyselleet lupieni perään. Päinvastoin: Kiikan Voitto suositteli jopa eräälle tuttavalleen kylältä, että räjäyttäisin tältä autotallin oven edessä olevan kallion kärjen, että saisivat vasta asennetun oven auki autoa varten. Ovi oli siis asennettu vaikka oli huomattu, ettei se pääse avautumaan, kun kivi on tiellä. Ovifirman miehet eivät suostuneet tulemaan uudestaan samaan hintaan. Helppo nakki osaltani, kun tällä tuttavalla oli paikalla vielä runsaasti täkkeiksi soveltuvaa rakennusromuakin “talon” puolesta. Varoittelin vain, että suojataan ainakin kallis ovi kunnolla, ettei tule kiveniskeymiä siihen. Kerrasta lähti kivikumpu ja ”asiakas” oli tyytyväinen.
Kesälomani aikana sain valmiiksi sitten entisen hormin paikalle pikavauhtia alakertaan vesivessan ja yläkertaan suihkun. Talomme oli nyt varustettu nykyaikaisin mukavuuksin. Sauna tosin oli omassa rakennuksessaan, mutta se oli tilava ja hyvälöylyinen. Vedin sinne vedet pitkin pihan pintaa, tuskin lapion piston syvyyteen, kun umpikalliota riitti koko matkalle. En halunnut enää koetella onneani kallion louhijana avomaastossa vaan laitoin uraan kuumavesikierron ja lämpökaapelin sulanapitoa varten. Vain parina- kolmena vuonna viritys jäätyi, kun kierto ja vastus oli unohtunut laittaa päälle pakkasten tultua. Hitsausmuuntajalla sain sen sulatettua. Kolmannella kerralla kärähti se hitsausmuuntaja, mutta onneksi putki ehti aueta.
Taloyhtiö naapurissa alkoi myös osoittaa edistymisen merkkejä ja rakennustyömaa oli levinnyt jo melko pitkälle meidän puolellemme. Kevään koittaessa vaadimme laastiastian poistamista tontiltamme ja muidenkin rakennusjälkien korjaamista pois. Vastaava mestari lupaili, mutta mitään ei tapahtunut. Seuraavalla viikolla soitimme poliisit paikalle ratkomaan ongelmaa. He sanoivat, että laatikko on viipymättä siirrettävä, mutta siinä se jökötti taas viikon. Käskin mestaria kutsumaan omistajan paikalle, mutta tämä vastasi, että johtaja Suikki on niin iso herra, ettei häntä noin pienen asian takia voi vaivata. Uhkasin uudelleen poliisilla ennenkuin mestari taipui. Suikki tuli paikalle, lupasi kohteliaasti ja välittömästi tai ainakin maanantaihin mennessä siirtää laatikon. Sanoin, että se maanantai meni jo viikko sitten. Neuvottelimme samalla kertaa myös muut korjattavat kohdat rajavyöhykkeellämme ja nyt kaikki meni niinkuin sovittiin. Tämä “iso herra” perheineen osoittautui hyvin mukaviksi naapureiksi ja olemme hyvissä väleissä edelleen.
Kun tasailin pihamaatamme viemäröinnin jäljiltä, niin en raaskinut ostaa multakuormaa, vaan levitin pihassa tasoittamani hiekan ja sepelin päälle muutaman kuution keskeneräistä lehtikompostia pihan perältä. Päällimmäiseksi laitoin ohuen kerroksen kompostimultaa kasan pohjalta.
Huhtasuontie kympin mestari oli nyt viimeistelyvaiheissa vaihtunut työmaalla. Tämä uusi mestari kävi usein katselemassa töitteni edistymistä ja jutteli muutaman sanan milloin mistäkin. Tällä kertaa hän arvosteli kovasti moista säästöideaa ja sanoi, että tuohon ei kyllä kunnon nurmi koskaan kasva. Kympin puolella oli taiteen sääntöjen mukaan pohjustettu nurmikko savimaalla ja pantu paksu kerros multaa päälle. Elokuulla esittelin hänelle sitten tuuheaa nurmikkoamme, kun naapurissa sitä edusti hento ja todella harva raiheinä. Mestari kertoi, että oli käynyt jokin moka ja toimitettu multa oli ollut pääasiassa suomutaa joka oli niin hapanta ettei siinä nurmi kasvanut. Harrastelijan tuuria varmaan, mutta yhdeksikössä se sama väärin pohjustettu nurmikko on viheriöinyt jo yli 50-vuotta.
Syksyn mittaan sain sitten yösähkö- keskuslämmitysjärjestelmänkin kuntoon ja talo alkoi lämmetä. Vuotta paria myöhemmin menin taas samaan lankaan ja lupasin Liljaniemen Allille naapurista ottaa yhteyttä tähän putkimieheemme, joka auliisti tulikin suunnittelemaan yösähkölämmitystä tuohon taloon. Sama peli vaan toistui eli minä teetin lupaukseni mukaan säiliön ja asensin sen sekä sähköt, mutta putkimies Broman katosi viikoiksi, kun oli niitä oman työnantajankin töitä ruuhkaksi asti. Lopulta Sirpan serkkupoika, Leväharjun Heikki, oli apunani, kun teimme putkityöt loppuun ja naapurikin pääsi onnelliseksi yösähkön käyttäjäksi.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen
