Ratsain ilman satulaa ja suitsia v.1952 -56
Ensimmäinen ratsastukseni noilla konstein tapahtui Helsingin Vuosaaressa, silloisessa
Kallvikissa Skatan niemellä olevalla ratsutilalla. Siellä me Häkkisen Sepon ja Vakkalan Kostin kanssa käytiin pari kertaa salaa ratsastamassa haassa olevilla hevosilla tai siis Seppo ja minä yriteltiin ja Kosa vahti ettei kukaan näe touhujamme. Houkuteltiin hevonen aidan viereen ja hypättiin selkään. Siellä sitten yritettiin potkia hevosta kylkiin, että lähtisi edes raviin, mutta ei. Toisella kertaa oltiin Sepon kanssa kahden ja nyt oli minulla parempi tuuri hevosen valinnassa. Heti, kun pääsin selkään ratsu nosti päänsä ja lähti laukkaan. Roikuin hädissäni sen harjassa, kun se eteni kovaa vauhtia kohti haka-alueitten välistä riukuaitaa. Nyt, jos se pysähtyy äkkiä, lennän päistikkaa kivikkoiseen haan pintaan, mietin hädissäni. Ei se pysähtynyt. Hyppäsi yli aidan ja minä harjasta vielä roikkuen pudottauduin vauhdissa mitenkuten tantereeseen isommin vahingoittumatta. Hevonen pysähtyi saman tien kuin mitään ei olisi ollutkaan ja jatkoi keskeytynyttä ruohon jyystämistään. Hävisimme Sepen kanssa paikalta vähin äänin ja naureskelimme jo matkalla, pelästyksen haihduttua, että mitähän omistajat sanovat, kun huomaavat hevosen olevan väärässä aitauksessa.
Toinen moinen, mutta vähän luvallisempi ratsastus oli sukulaistilalla Vihdin Selkissä,
Kiviniemessä. Siellä isoisäni Augustin serkulla Silajärven Allardilla oli maatila lehmineen ja hevosineen. Tällä kertaa osuin kohdalle, kun talon hevonen oli köydellä kiinni talon edustan lipputangossa. Kyselin ohimenevältä isännältä, voisinko nousta hevosen selkään ja hän ilmeisesti luuli, että se minulle olisi riittänyt? Päästin tietenkin köyden irti lipputangosta ja hevonen lähti pyytämättä liikkeelle. Ensin lyhyt raviaskellus tiukasta kurvista vasemmalle ja sitten kiihtyvää laukkaa alas saunalle menevää polkua. Saunan seinän lähestyessä suoraan edessä päätin tämän riittävän minulle ja hyppäsin vieressä olevaan perunapeltoon pelkästään henkisin vaurioin. Hevonen parkkeerasi itsensä tallin seinustalle jatkamaan ruohon syöntiä kaikessa rauhassa, kun sai kiusanhengen selästään. Vain saunan porrasrallit hieman kärsivät tästä kohtaamisessa.
Huonommin kävi itse isännälle muutama vuosi myöhemmin. Hän haki samaista hevosta
metsätöistä ja oli irrottanut sen reen edestä ja ajatteli ratsastavansa talolle. Hevonen
hermostui samalla tavalla ja alkoi painella puiden lomitse sillä seurauksella, että isännän jalka jäi puunrungon ja hevosen väliin ja murtui. Mies putosi metsään ja vasta illalla myöhemmin talonväki huomasi ruveta ihmettelemään isännän viipymistä ja kun hevonen oli yksin tallilla. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Isäntä löytyi ja saatiin sairaalaan lastoitettavaksi.
Kolmas ratsastusmatkani oli pisin näistä ja tapahtumapaikka Savossa Kekräsalmella,
sukulaisissa sielläkin. Houkutuksena oli tällä kertaa talon suurikokoinen Jysky- hevonen joka ihan joutilaana pihalla käyskenteli ohjakset kaulallaan. Talon väki ja meitä muita
helsinkiläisvieraita kahviteltiin tuvassa, mutta minä olin jo osuuteni nauttinut. Talutin Jyskyn aidan vierelle, että pääsisin sen selkään ja sitten vain liikkeelle, paitsi ettei Jysky yhtään halunnut. Kun aikani kopistelin kylkiä ja räpsin ohjasnipulla takalistoa se pikkuhiljaa alkoi lampsia pihasta ja portista ulos. Meno oli verkkaista ja keinuvaa. Todella ison hevosen leveällä selällä istuessa ilman satulaa saa koko ajan pelätä liukuvansa jommalta kummalta puolelta alas. Lisäksi olivat nuo kymmenen metrin mittaiset ohjakset sylissä haittana ja jouduin käytännössä roikkumaan hevosen harjaksissa pysyäkseen selässä. No, Jysky lönkötteli tuon muutaman sata metriä kunnes tulimme halkopinojen kohdalle, jossa oli hyvä paikka kääntyä takaisin päin. Se oli Jyskylle mieleen ja minä onneton vielä rapsautin takalistolle. Sitten mentiin ja sananmukaisesti kiitolaukkaa. Putoamisen lisäksi pelkäsin ehkä vielä enemmän, että ohjakset putoavat Jyskyn jalkoihin ja se saattaa kaatua ja vahingoittua. Tuon muutaman sata metriä ja muutaman kymmenen sekuntia siis roikun harjaksissa, keräsin ohjia syliini ja pelkäsin putoavani. Sitten tultiin pihaportille, josta Jysky komeasti kaartaen kallellaan syöksyi sisään kohti
tuvan ikkunaa ja siellä kahvittelevaa katsomoa. Juuri ennen talon portaita, sen tuvan ikkunan kohdalla, hyppäsin Jyskyn selästä Mari-tädin tulppaani- ja ruusupenkkiin, mitä vahinkoa kovasti pahoittelin jälkeenpäin, kun korjailin jälkiäni. Eikä taaskaan naarmun naarmua. Jokunen nokkosen polttama ja siinä kaikki. “Kyllä sinulla on kaitselmus ollut matkassasi tuhannen kertaa”, sanoi Mari-täti viisaasti eikä niin väärässä ollutkaan vaikkei murto-osaakaan tiennyt kommelluksistani.
Kertoili, Heimo