Myymälä Puotilan ostoskeskuksessa SP osa5
Radio- ja Sähköliike, T:mi H.Kuukkanen, oli pahassa kriisivaiheessa, varsinkin se H.Kuukkanen. Olin ostanut Puotilan Radio ja Sähkön koko loppuvaraston, mutta myymäläosake oli menossa ohi suin huutokaupassa. Suhteet pankkimaailmaan olivat juuri hieman tulehtuneet (katso juttu: “SYPin talossa”) eikä irtorahaakaan ollut näkyvissä eikä mitään, millä tekisi sitä paljon ja äkkiä.
Neuvottelin pikaisesti Louhiston Pyryn kanssa, mutta hänellä ei myöskään ollut taloudellista ratkaisua omasta puolestaan. Puhuin sitten murheistani ystävälleni Leinosen Reiskalle. Hänellä oli oma yritys, jossa hän valmisti ja markkinoi keramiikkauuneja. Tunsin Reiskan Kontion ajoilta, kun hän oli ollut siellä vahtimestarina ja hän innostui asiasta. Sovimme, että jos pystymme huutamaan osakkeen, perustamme osakeyhtiön ja sen nimeksikin jo sovimme Sähkö-Puodin, jos rekisteriviranomaiset vain soisivat ja soivathan he. Vuosi oli 1966.
Ja taas lähtivät asiat pieleen. Olin saanut väärän päivän huutokaupalle ja kysellessäni mihin aikaan osake kaupattaisi, sain kuulla kaupan tapahtuneen eilispäivänä. Sain kuitenkin tivattua kenelle osake meni ja soitin heti saamaani ostajan toimiston numeroon. Ostaja oli saanut osakkeen ihan edulliseen hintaan, mutta nyt hän luonnollisesti halusi voittoa sijoitukselleen. Meiltä oli kipuraja hetkessä ylitetty, mutta tiukka tinkiminen, jossa Reiska oli tosi hyvä, näytti tuottavan tulosta. Pitkän ja uuvuttavan neuvottelun ja kahvittelun jälkeen lähdimme Reiskan kanssa ulos toimistosta Puotilan ostarin perimmäisen nurkan osakkeenomistajina. Käytiin vielä matkalla kahvilla keskustassa, kun sen toimiston kahvi oli ollut ihan kamalaa.
Liikkeemme käynnistettiin uuteen kuosiin, jossa sähkötarvikkeet, valaisimet, pientavara, sesonkitavarat (polkupyörät, sukset, kalastusvälineet, jouluvalot ja raketit) ja huoltotoiminta olivat näkyvimmät toimialat. Tottahan myimme televisioita, radioita ja kodinkoneitakin, mutta niiden osuus myymälästä myydyistä oli huomattavasti pienempi kuin mitä huoltokäyntien yhteydessä myytiin. Reiskan vaimo Eila oli myös alkuvuodet myymälässä ja hoiti päätyönään kirjanpitoa ja laskutusta ja karhuamisia.
Viereisen Vartiokylän yläasteen ja lukion oppilaat olivat ahkeria asiakkaita kaikenlaisen pientavaran ostajina. Varsinkin nauhurien kasetit, niin tyhjät kuin äänitetytkin ja erilaiset koottavat lennokit ja vastaavat olivat kärkipäässä ostoksissa. Tuikitarpeellisia tuntuivat olevan myös kynät ja kumit.
Noista kumeista muistui mieleeni keskustelu myymälähenkilöstön kanssa kateprosenteista, kun joku näki tukkuliikkeen laskun ja taivasteli, että kuinka me voidaan periä yli 200-prosentin hinta näistä kumeista? Sanoin, että jos kirjoitat tuonkin hinnan jälkeen siitä vielä kuitin, niin olemme jo tappiolla.
Koululaisporukassa oli myös tietysti joukossa muutama kiusallinen asiakas, joita piti vahtia koko ajan, ettei tavaraa unohtunut maksamattomana taskuun. Eräs pahimmista oli kerran tunkenut nahkatakkinsa kaikki taskut ja hihat täyteen äänikasetteja ja viimeiset karisteltiin hänen saappaistaan. En muista, oliko sama kaveri, mutta yhden käänsimme Pyryn kanssa ylösalaisin ja jaloista roikottaen ravistelimme tavarat lattialle. Näitä veikkoja oli turha tarjota poliisille, kun olivat hetken päästä takaisin samoissa puuhissa. Vain täydellinen porttikielto auttoi hieman. Pyryn pituus ja matala ääni lisäsivät auktoriteettiä, kun kieltoa koeteltiin. Leila-rouva taas pärjäsi parhaiten, kun ääni nousi falsettiin. Nousi se joskus henkilökunnallekin. (Voin tietysti muistaa väärinkin.)
Näihin aikoihin kävi myös usein, että asiakkaitten tiedustellessa yrityksemme johtajaa tai omistajaa he olivat hyvin hämmästyneitä nuoruudestani ja joskus kysyivätkin, että sinäkö se oletkin? Tuota ongelmaa ratkoessani keksin kesälomalla kasvattaa parran ja se auttoi jonkin verran kasvattamaan myös ikääni asiakkaitten silmissä 😉
SYPin talon myymälän toiminta jatkui Puotilan rinnalla niinkuin ennenkin, mutta huollon siirtyessä Puotilaan vapautui siltä varastotilaa myymälälle.
Puotilan liikkeen yhteyteen emme saaneet mahtumaan huoltoamme, mutta saimme vuokrattua Rantakartanontie 1:stä kellarihuoneiston, johon saimme myös osan myymälän varastoa. Sieltä myytiin mm. käytetyt koneet. Vartiokylän myymälän takahuoneesta olleesta huollosta, jossa varsinkin talvisaikaan oli varsin kylmää, siirtyi Rantakartanontielle mielellään pitkäaikaisin huoltomiehemme Unto Oksa. Unto on oli Vartiokyläläisille, Puotilalaisille ja Puotinharjulaisille asiakkaillemme kovasti tuttu persoona ja huippu ammattimies. Tokihan kellaritiloihin tuli muitakin huoltomiehiä, mutta Unto oli päällysmiehenä ja teki työläimmät korjaukset. Nuorempi miehistö oli pääasiassa tien päällä eli kotikäynneillä. Niin, täytyypä muistaa. Honkasen Pena (Pentti Honkanen), joka oli varsinainen myyntivirtuoosi. Hän myi huoltokeikoillaan parhaimmillaan telkkarin tai pari päivässä. Ei hänen huoltomiehen taidoissaankaan mitään vikaa ollut, päin vastoin, mutta luonnonlahjakkuus hän oli myös myyjänä.
Jossain vaiheessa -69 sukset Reiskan kanssa menivät hieman ristiin ja Reiska ja Eila jättäytyivät pois kuvioista, mutta pysyimme kuitenkin ystävinä. Yhtiömuoto Reiskan ja minun yhtiössämme oli avoin yhtiö (AY) ja Pyry tuli sitten osakkaaksi pienellä panoksella kommandiittiyhtiöön (KY:hyn) ja minä lunastin loput eli se osa talon lainaa, minkä olimme saanet Sirpan kanssa maksettua muuttui sitten osuuslainaksi firmasta. Taisi mennä reilusti ylikin. Näissä vaiheissa pankinjohtaja oli jo tosin huomattavasti ymmärtäväisempi ja antoi lainan samoihin aikoihin myös Huhtasuontie 9:n omakotitalon hankintaan. Luottoluokituksemme oli selvästi parantunut.
Puotilan myymälämme tarina päättyi, kun saimme tilat Puotinharjun ostoskeskuksen yläkerrasta, siitä kierreportaitten viereisestä käytävästä, mutta siitä sitten taas omassa jutussaan. Ja silloin elettiinkin jo 70- lukua. Holmbergin Leilahan (Leila Holmberg) aloitti Sähkö- Puodin työuransa juuri Puotilan myymälässä, Pyry puolestaan Käätypolku 8:n omakotitalon kellaripajassa 1963.
Jatkuu osassa: https://www.heimovanhin.fi/matkalla-puotinharjun-ostarille eli Matkalla Puotinharjun ostarille, SP6
Kirjoitti Heimo Kuukkanen. Viimeksi päivitetty 23.03.2019 12:05
