Myymälämme Puhoksessa 1971 – 1974, SP osa7

Puotinharjun ostoskeskus eli Puhos oli aikansa edistyksellisimpiä betoniluomuksia, jonka suunnittelija oli muitakin Helsingin ostoskeskuksia suunnitellut arkkitehtitoimisto Erkki Karvinen.

Puhos oli siis aikoinaan suurin ostoskeskus koko Suomessa. Kun se perustettiin 1964- 1965, ei Suomessa vielä ollut yhtään tämän kokoluokan ostoskeskusta. Puhos oli aikaansa edellä myös siinä, että sinne sijoitettiin Suomen ensimmäisiä ulkoilma- liukuportaita helpottamaan ihmisten kulkua ylä- ja alakerroksen välillä.  Parina viime vuosikymmenenä ne ehkä ovat olleet kuuluisia toimimattomuudestaan.
Sähkö-Puodin Vartiokylän myymälä jatkoi sitkeästi entisellä paikallaan SYP:n talossa, mutta Puotilan myymälän lopetimme siirtyessämme Puotinharjuun, edesmenneen Sähkö Oy Leväisen entisiin tiloihin. Myymälä oli huomattavasti pienempi kuin Puotilan, joten myytävää sälää piti karsia kovalla kädellä ja erikoistua varsinaiseksi radio- TV- ja kodinkoneliikkeeksi, valaisinpuolta unohtamatta.  Vartiokylän myymälän tilaa vapautui myös asuntokäyttöön ja pari huoltomiestämme majoittui sinne. Hieman myöhemmin siellä asui myös Sirpa-vaimoni äiti, Karin Juurinen, SYP:in konttorin toiminnan loputtua.

Huoltotoiminta oli kuitenkin edelleen yrityksen tukevana kivijalkana ja Puotinharjun myymälässä oli melko pieni miehitys.  Sukulaisten suosimista tapahtui edelleen ja nyt oli vuorossa reilusti yli viisikymppinen Lahja- äitini, jonka piti päästä yli kolmekymmenvuotisen kotiäidin viran jälkeen takaisin työelämään. Se oli molemmille osapuolille kova paikka ja lupailinkin puotipuksun paikkaa hänelle vain väliaikaisena.  Ihmeekseni hän oppi melko nopeasti laajan tuotevalikoiman nimikkeet ja ne tärkeimmät eli paristojen ja lamppujen watit, voltit ja kantatyypit. Hän tuntui myös olevan omalla alallaan asiakaspalvelussa. Joulun aikaan oli vielä yksi puristus yli muiden eli varakynttilöitten jännitteet kussakin eri kokoonpanossa, viidestä kuuteentoista lamppuun per sarja.  Hänestä tuli parissa vuodessa niin pätevä, että siirtyessään hieman myöhemmin myyjäksi Helsingin keskustaan, Sokoksen valaisinosastolle , hän oli ainoa osastolla joka hallitsi nämä asiat, esimiehensä mukaan lukien.  Hän oli lisäksi osaston paras myyjä kolmena vuotena peräkkäin.  Äitimuorista aika jätti 2010 kesällä. Yli 90 olikin jo mittarissa. Watit ja voltit olivat jo vuosia sitten unohtuneet.

Kontulan asuntoalue alkoi valmistua näinä aikoina ja aivan viimeisten talojen harjakaisia järjestettäessä Sähkö-Puotimme asensi vahvistinlaitteita harjakaisiin. Olimme paikalla Kestin Timpan kanssa asentamassa, valvomassa laitteitten toimintaa ja hätistelemässä maassa risteilevistä kaapeleista pikkupoikia ja juovukkeita nauttineita vähän isompia.  Tapio Rautavaaran ja Auvo Nuotion keikat jäivät mieleen.  Auvo tuntui olevan melko pinko sielläkin ja antoi terävästi ohjeitaan, oikeita ja vääriä, mutta Tapsa oli vaan Tapsa, luonnossakin ja antoi meidän “ammattimiesten” hoitaa hommamme nipottelematta. Kiittelikin vielä lähtiessään.

Puhoksen pimeää puolta oli ympäristöön Alkon myymälän myötä kertyvät juopporemmit.  Olin kerran myymälässä, kun sisään horjahteli kolme kaverusta, joista “pomolla” oli joku keräyslippaan tapainen kädessään. Hän ojenteli sitä ja vaati veroa huonompiosaisten auttamiseksi. Löi sitten purkin minulle käteen ja sanoi, että “pyöritäppäs kolikoita lippaaseen”.  En ollut kolikoitten pyörittelytuulella ja odotin hetken, että paikalla ollut asiakas ehti lähteä. Laskin purkin lattialle  ja pyöritin sen ovesta käytävään. Kehotin sitten herroja hyvän sään aikana pyörähtelemään perästä.  Uhittelivat hetken, mutta lähtivät.  Muutama aika myöhemmin näin tämän pomopojan niillä Puhoksen  kaarevilla portailla, kun hän löi ohikulkijoitten kanssa vetoa, että pystyy käsillään kävellen nousemaan ne portaat toiseen kerrokseen. Taisi esittää enemmän humalaista, kun olikaan, sillä hän näytti keräävän hyvät rahat tempustaan.  Oli hyvä minun kannaltani, ettei tarvinnut koittaa siellä myymälässä kumpi on kumpi.  Ennusteeni näet vaikutti tästä vinkkelistä katsottuna todella huonolta.  Toisella kertaa eräs kehveli kähvelsi äitienpäivän aattona isohkon lattiavalaisimen ja juoksi sen kanssa ostarin takaiseen metsikköön. Juoksimme Pyryn kanssa miehissä perään ja vasta metsän reunassa pusikon tihentyessä voro irrotti lampusta ja saimme omamme takaisin. Onneksi oli vielä myytävässä kunnossa, mutta hieman säälitti kähveltäjän äitiparka joka ei nyt sitten saanut lahjaansa.

Erään tapauksen muistan erityisesti kovasti lisääntyneen osamaksukaupan tiimoilta: Nuorehko mies tuli myymälään ostamaan matkaradiota ja löysikin mieleisensä. Täytin sitten hänelle osamaksusopimuksen ja tavan mukaan soitin Asiakasrekisteriin tarkistuksen luottokelpoisuudesta. Sieltä tuli hetken päästä pitkä faxi jonka luvut naputtelin laskimeeni. Kysyin sitten tältä asiakkaalta: “Kuinka suuri olikaan se sinun kuukausiansiosi?”. Sen ilmoitettuaan sanoin, että ei meille tästä taida tulla kauppoja, kun sinun tulosi eivät  riitä entistenkään velkojesi maksuun edes bruttona, saati verojen jälkeen. Hän sanoi ostavansa sitten jostain muualta jossa ei olla noin nipoja.

Neljäs muistamani tapaus koski Kastelholmantien puolella olevia kaidevalaisimia.  Niistä potkittiin tahallisesti lamput rikki useamman kerran viikossa paikallisen poikaporukan toimesta ja isännöitsijä kyseli kerran tavatessamme, että olisiko mitään kestävämpää lamppua olemassa?  Asensin yhteen valaisimeen pienpaine-natriumlampun, jolle luvattiin hyvää iskunkestävyyttä. Ripustin sen vielä lisäksi kumijoustimien varaan valaisinkoteloon ja arvelin virityksen pomminvarmaksi.  Ja olihan se. Kokeilu päättyi siihen, että porukat olivat potkineet vahvan teräskaiteen parissa kuukaudessa monesta kohtaa poikki yrittäessään sammuttaa lamppua. Lamppu kesti, mutta paksu teräskaide ei.  “Metallin väsymismurtumia”, todettiin tarkasteltaessa vahinkoja.

Elettiin vuotta 1972, kun entinen myyjämme Seppo Ahonen oli vielä Leväisen eli sen konkurssipesän palveluksessa.  Hän soitti päivänä muutamana ja kysyi kiinnostaisiko viisisataa kappaletta erittäin edullisia loisteputkivalaisimia.  Kiinnostivathan ne.  Timo Kestillä oli yhteyksiä kotiseutunsa Raahen sähköliikkeisiin ja hän soitteli muutamia läpi kartoittaakseen markkinoita. Minä soittelin läpi tuttuja sähkötukkuliikkeitämme. Viikossa kaikki oli myyty ja pari sataa ylikin, kun emme huomanneet keskenämme sopia paljonko kumpikin myy.  Soitin Sepolle, että olisiko niitä vielä pari- kolmesataa jäljellä.  Oli, mutta aivan irto osina Janakkalan kunnan Leppäkosken kylässä, Sähkö Oy Leväisen omistamassa EL-tuote Oy:n valaisintehtaassa, noin 80-kilometriä Helsingistä.  Pikaneuvottelun jälkeen sovimme kaupat ja kävimme noutamassa kuorman.  Niitä sitten kokosimme ja kytkimme Timpan kanssa Puhoksen myymälän takaisessa käytävässä muutaman päivän, että saimme tilaukset matkaan.  Jokunen viikko myöhemmin olimme sotkeutuneet Timpan, Pesosen Villen ja Pinomaan Pekan kanssa ostamaan koko tehtaan koneineen kiinteistöineen ja siitä alkoi kohdallani ammatinvaihdoksena metallimiehen, valaisinvalmistajan ja Janavalo Oy:n kausi.  Sanoin Sirpa vaimolle, että olen tuossa hommassa ehkä pari vuotta, mutta se venyi sitten kahdeksaksitoista vuodeksi (18v:ksi)  Tarinat löytyvät Janavalo- osiosta, yhteensä 32- tarinaa:  https://www.heimovanhin.fi/?s=Janavalo

Näitä muistellessa tulee mieleeni keskustelut markan ja euron tiimoilta. Tänä Sähköpuodin Markka-aikanani 1963-1973 keskimääräinen inflaatio oli n.6% ja pankkien lainakorot 6-12% +kulut. Markan arvo aleni aikavälillä n.85% ja meno sen kuin paheni. Tämä Euroaikahan on yhtä onnelaa 1-2%:n inflaatioineen ja 1-3% pankkilainakorkoineen (+kulut). No, nyt v.2024 tilanne on hieman muuttunut, mutta sittenkin …

1974 myin sitten Sähköpuodin  Louhiston Pyrylle ja Pinomaan Pekalle, kun en enää Janakkalasta käsin pystynyt sitä säällisesti hoitamaan. Pyry tosin oli jo pitkään hoitanut liikettä kuin omaansa eli oikealle miehelle yrityksen osaomistus ja vetovastuu siirtyi.  Edellisenä vuonna olimme jo lopettaneet Vartiokylän liikkeen Itäväylän varresta. Viimeisinä kuukausina se toimi sähköurakointiliikkeenä A-oikeuksin, mutta töiden valvonta karkasi käsistä ja homma oli pakko lopettaa sillä erää lyhyeen.
Sähköpuoti myytiin “lopullisesti” v.2017 Virel- yhtiöille  (minäkin luovuin viimeisestä osakkeestani)  ja uusi osoite on Vantaalla Pyrykuja 3. Uusi yritys samalla saralla Bjarnen hoitamana on toiminut kiitettävästi ja toimi vuoden 2022 loppuun.
Valitettavasti Virel- yhtiöt eli Sähkö-Virel ja LVI-Virel menivät konkurssiin 2.1.2023.  Iso rakennusfirma oli jättänyt 2milj.€:n edestä laskuja rästiin ja se siitä sitten.

Kaikki Sähköpuodin tarinat löydät osoitteella:  https://www.heimovanhin.fi/category/sahkopuoti/

Omana aikanani, 1963 – 1974, T:mi H.Kuukkasen – Sähkö-Puoti H.Kuukkanen Ky:n palveluksessa olivat seuraavat henkilöt ja oli paljon muitakin, joiden nimiä en valitettavasti muista:
Unto Oksa, Pyry Louhisto, Pentti Honkala, Seppo Ahonen, Kaj Nordström, Jaakko Kuusisto, Harri Maunu, Heino Serppola, Bo-Göran Burmeister, Eila Leinonen, Leila Holmberg, Hannu Kuukkanen, Lahja Kuukkanen, Timo Kesti, Viljo Pesonen ja Pasi Mäkinen. Lyhyitä urakoita teki myös sähköasentaja Erik Hälli.

Kirjoitti,  Heimo Kuukkanen

P.S. Tuosta A-urakointivaiheesta on pätkä tarinassa:  Hällin Eki  eli:   https://www.heimovanhin.fi/2850-2/

Viimeksi päivitetty 26.01.2023 18:30

Pyryn aikaa Puhoksessa, muistaakseni 80-luvun puolta ja tässä vaiheessa jo alakerrassa. Taas SYP:n kanssa vierekkäin.

 

Jotkut pirskeet menossa Sähköpuodissa 1984. Pyry ja nti/rvaX
Sähköpuodissa 1984. olisko myöhästyneet firman 20-vuotispäivät?  Pyry Louhisto ja Leila Holmberg. Osittain näkyvä herrahenkilö voisi olla pankinjohtaja Veikko Tarkiainen SYP:stä. Nuori neiti vas.laidassa ihmeissään? Tuntematon minulle.