Huhtasuontie yhdeksästä tuli v.-81 alkuvuodesta nelikerrostalo ihan sananmukaisesti. Siellä asui hiukan pöllöjä kolmessa alimmassa kerroksessa ja aivan pöllöjä ylimmässä eli neljännessä kerroksessa. Aivan pöllöt talonvaltaajat muuttivat katon harjan alle avaamaani tuuletustilaan omistajilta lupaa kysymättä. Myöhemmissä, lintututkija Tapio Solosen, tutkimuksissa selvisi, että kyseessä olivat naimaikäiset lehtopöllöt Lyyli 2v. Anjalankosken Sippolasta ja Leevi 3v. Sipoosta. Pariskunta oli lähtenyt pääkaupunkiin leveämmän leivän etsintään. Leevi oli myös päättänyt tarjota parasta, mitä paikkakunnalla oli tarjolla eli asunnon yösähkölämmitystalosta ja puluja Puotinharjun täydeltä. Välipaloiksi rouva saisi hiiriä ja myyriä a’la Mustapuronuoman pellot sekä harakoita a’la Ummeljoentien kuusikko. Päivämäärällä 28.2.1981 syntyi pariskunnalle terveet neloset. Leevin metsästystaidot punnittiin tuoreeltaan tämän alkaneen kevään aikana, sillä vuosi oli huono myyrien suhteen.
Me alakerran asukkaat aloimme helmikuulla kuulla rapinoita yläpuoleltamme ja pian teimme ikkunasta havaintoja Leevistä, joka kävi ruokkimassa Lyyliä pesällä. Leevi lensi, kuten Lyylikin, poikasten synnyttyä ensin johonkin läheisistä pihapuista saaliineen. Sitten suoraan pesäaukosta sisään täydessä vauhdissa ja vain rapsahdus kuului joskus kynsien tai saaliin osuessa pesäaukon reunaan. Myöhemmin, poikasten kuoriuduttua, rapinat lisääntyivät selvästi niiden liikkuessa ja riidellessä ateriasta. Loppuvaiheessa, ennen pesästä lähtöä, poikaset ilmeisesti myös harjoittivat siipiään, tilaa kun oli. Normaalissa luonnon pesäpuussa se vain harvoin, jos koskaan, on mahdollista.
Tänä ensimmäisen poikueen kohdalla teimme selvän innostuneitten, mutta tietämättömien harrastelijoitten virheen.
Arvelimme yhden poikasen illansuussa vahingossa pudonneen pesästä ja lähdimme Jarin 18v. kanssa pihalta sitä hakemaan, etteivät vain kulkukissat sieppaisi. Olin itse lapsena ollut “kissapöllön” kanssa tekemisissä ja tiesin sen varsin vaaralliseksi poikasia häirittäessä. Varustauduimme siis toppatakein ja sateenvarjoin. Varoitin Jaria suojaamaan silmänsä, jos pöllö lentää kohti. Ja lensiväthän ne. Molemmat saimme selkäämme pari-kolme hyökkäystä. Ensin kuului merkkihuuto, jonkinlainen uikahdus ja sitten jysähti sateensuojasta tai takin selkämyksestä veitsenterävät kynnet läpi. Toppatakki ja sateenvarjo olivat melko huonossa kunnossa meidän vetäytyesämme tantereelta. Aamuun mennessä olivat loputkin poikaset hypänneet pesästä ja kiivenneet kuusien oksille ja aidan tolpille. Emme enää epäilleet etteivätkö emopöllöt pärjäisi kulkukissoille. Varoittelimme myös naapureitamme ja varsinkin pihan läpi iltahämärissä oikaisevia etteivät pysähtele tai mene liian lähelle poikasia. Päivisin poikasia sai katsella ja kuvata melkein naama tai linssi linnussa kiinni, mutta auringon laskiessa oli parasta pysyä kauempana. Rengastuksia seuraamassa oli joka kerralla useita naapureita ja naapuruston lapsia. Myös tällä ensimmäisellä kerralla, samoin kuin usein myöhemminkin, paikalla käväisi aidan takaa luonnonsuojelun ammattilainen Antti Haapanen ja tietysti pojat, Eero ja Matti sekä siskotyttö Leena, jotka kaikki ovat edelleen ansiokkaita luonnontutkijoita tai harrastajia ja lintuihmisiä.
Lyyli asusteli 4. Kerroksessa puolisoineen kaikkiaan viisitoista vuotta eli 1981-1996, jona aikana vuosittain Tapio Solonen kävi tarkastamassa pesän ja pesinnän. Vuosi 1990 oli kuitenkin ollut Leeville kohtalokas, sillä se oli ilmeisesti kuollut ja Lyyli sai uudeksi puolisokseen seitsemän vuotta nuoremman ja vetreän espoolaisherra Lennun. Vuodet 1992 ja -93 ennustelivat jo pesinnän loppumista, mutta -94 ja -95 olivat taas lähes normaaleja vuosia. Viimeisenä vuotena 1996 pesään ilmestyi enää vain yksi hautomatta jäänyt muna ja syykin selvisi. Jälkimmäinen puoliso Lennu löytyi 18.4.-96 lähes nälkään kuolleena Hermannin kaupunginosasta ja seuraavana päivänä se kuolikin. Puolisotta jäänyt Lyyli katosi nyt myös lopullisesti. Ehkä syynä oli myös entisen tutun isäntäväen poismuutto samoihin aikoihin.
Lyyli oli eläessään myös paikkakunnan suurin julkkis. Se sai useita satoja palstamillimetrejä kallista Iltasanomien ja jopa Helsingin Sanomien palstatilaa kuvineen kaikkineen, puhumattakaan muista lehdistä. Lyylillä oli myös vakinainen valtuutettu toimittaja, Ilta-Sanomien Tuomas Manninen, joka piti yhteyttä aina keväisin manageri Soloseen tai isännöitsijäperhe Kuukkasiin tiedustellakseen Lyylin vointia ja mahdollista perheenlisäystä.
Kirjoitti, Heimo Kuukkanen. Viimeksi päi
vitetty 23.03.2019 19:20
