Hyviäkin harrastuksia meillä
Vaikka me, Seppo, Kosti (Seppo Häkkinen, Kosti Vakkala) ja minä Heimo, olimmekin naapuruston mielestä pääasiassa kelvottomia poikaviikareita, niin kenelläkään ei ollut pahaa sanottavaa, kun opetimme ja innostimme nuorempia perhosten keräilyyn. Haaveja tehtiin kulmakunnalla joka toisessa kodissa, ostettiin eetteriä apteekista, perhosneuloja kirjakaupasta ja tehtiin perhosten levityslautoja. Ne, joilla ei ollut varaa tai muuten mahdollisuutta hankkia omia perhoslamppuja (elohopeahöyrylamppu) yöperhosten pyytämiseen, saivat ronkkia tekijämiesten lampuilla ja ottaa niiltä tavallisempia lajeja. Toinen konsti yöperhosten pyyntiin oli erilaiset syötit, joita varten pantiin käymään kaikkia mahdollisia kaljoja tai makeita mehuja. Niihin sitten kastettiin lankaan sidottuja sideharsotuppoja ja ne taas oksiin roikkumaan. Erilaisia perhosrysiäkin tehtiin, kun ei jaksettu tai saatu valvoa öitä syöttejä vahtimassa. Perhosia myös vaihdettiin keskenämme ja vaihtoarvon määräsi milloin harvinaisuus tai virheettömyys, joskus vain onnistunut levitys, jos omat taidot olivat kehnot.
Harvinaisempien perhosten esiintymispaikat olivat suuria salaisuuksia ja niitäkin kaupattiin tai vaihdettiin. Esimerkiksi isoapollo ilmeisesti pyydettiin loppuun Mustavuoresta tai sitten se oli samaan aikaan sattunut huono talvi, joka tuhosi kannan. Jäi se vähän kaivelemaan. Minulla ja Sepolla oli kaksi, mutta Kostilla ei yhtään kappaletta Mustavuoresta. Seppo sai tai vaihtoi ilmeisesti kaksi lisää kaveriltaan Reimalta (Reima Mäkinen). Myöhemmin Kosti ehti saada Ahvenanmaalta pari kappaletta kokoelmiinsa perheittemme yhteisellä lomamatkalla ennen lajin rauhoitusta. Minäkin sain sieltä yhden lisää.
Perhoset tapettiin pääasiassa etyylieetterillä, koska sitä sai vapaasti apteekista, mutta huomattavasti parempia aineita olivat kloroformi ja syankalium (sinihappoa). Niitä sai vain perhoskerhon kautta ja vain Kosti liittyi sellaiseen. Erona aineissa on se, että etyylieetteripurkissa perhoset helposti kostuvat ja värit tuhraantuivat tai katosivat, jos pitenpääm joutui kuljettamaan, mutta vähemmän herkästi kloroformissa ja hyvin vähän tai ei lainkaan syankalium- purkissa. Tutkin tapani mukaan kirjastossa kemian oppikirjoja ja erilaisia reseptikirjoja ja löysin tavan valmistaa syankaliumia kotioloissa. Sepon kanssa ryhdyimme toimeen. Ensin tietysti olimme yrittäneet ostaa apteekista sitä, mutta eihän sitä tietysti meille myyty. Sitten menimme perättäisinä päivinä ostamaan potaskaa ja verisuolaa ja niitä meille myytiin. Panimme meidän kellarissamme prosessin käyntiin ja lämmitimme seoksen hiilipannussa. Meillä oli kyllä (sinihapon vuoksi) ovet ja ikkunat auki koko kellarissa, mutta silti meille tuli aivan kaamea päänsärky pariksi päiväksi, kun jäähdyttelimme saalistamme. Valoimme myrkyt sitten hyvän tavan mukaan kipsiin perhospurkkien pohjalle ja niin meillä oli ”ammattilaisten” välineet siltä osin. Kosalle ei kerrottu menetelmää. Ostakoon apteekista kalliilla, kun on kerran luvatkin hankkinut. Kosalla alkoi muutenkin jo olla nuo kaksijalkaiset yöperhoset enempi mielessä ja me olimme jo toissijaisia (mitä hittoa se niissä näki?).
Minulta jäi keräily siinä Sepon ja Reiman hukkumisen aikoihin 1958, mutta Kostilla oli kuollessaan v.2003, yksi Suomen suurimmista yksityisistä kokoelmista, yli 800 lajia. Kokoelmassa oli yksittäisiä yksilöitä yhteensä useita tuhansia. Nykyään kokoelma on tyttärensä Maritan hallussa. Sepon kokoelmasta pieni osa oli minulla tallessa, mutta annoin ne pois jokin aika sitten. Omani annoin aikoinaan pääosin Kostille, kun säilytyspaikkani olivat huonot ja harrastus hiipunut.
Jos sinua alkoi kiinnostaa perhosten tai muitten hyönteisten keräily, niin perhostutkijain sivuilta saat hyviä vinkkejä. Katso: http://www.perhostutkijainseura.fi Nykyään on myös fiksumpikin konsti kerätä eli ottaa valokuvia, jolloin perhosia tai hyönteisiä ei tarvitse tappaa. Taitoa ja tietoa kuvauskin vaatii runsaasti … ja kärsivällisyyttä.
Kirjoitti Heimo Kuukkanen
