Nord-Agent ja Stereotukku
Vietettyäni muutamia kuukausia Janakkalassa vuoden 1973 alussa, Janavalon käynnistämistöissä, alkoi Sirpa- vaimoani tympiä kotiäidin osa. Kyllä hänellä töitä riitti kolmen lapsen ja omakotitalon hoidossa puutarhoineen, mutta selvästi resursseja oli enempäänkin. Myös yhteydet ulkomaailmaan ja muihin ihmisiin, kuin muutamiin omaisiin ja lähimpiin naapureihin, alkoivat houkuttaa. Hän halusi töihin kodin ulkopuolelle. Mietittyämme asiaa pari viikonloppua puuttui taas sattuma peliin. Radio-Nord Oy oli myymässä pientä äänikasetteja myyvää tytäryritystään, Nord-Agent Oy:tä ja tarjosivat sitä puoli piloillaan myös minulle. Selvitimme Sirpan kanssa firman tilannetta ja myös sitä, kiinnostaisiko Sirpaa tuon lajin yrittäjyys eli puhelinmyyjän sivutoiminen ammatti. Ja kiinnostihan se. Kaupat tehtiin ja firmalle ostettiin varaston lisäksi myös pieni halpa auto, kovasti käytetty Sunbeam Imp. Perusteellisesti viritettynä tuo auto oli tuohon aikaan jopa melkoinen ralliohjus keveimmässä luokassa. Lempinimeksi sille muotoutui Imppi vaikka jotkut Sumpiksikin kutsuivat. Hiljakkoin puhumaan oppineen Satu-tyttäremme mielestä kerran ajoi ohitsemme ”rriireeräri-imppi” (vihreän värinen Imppi) ja kuten huomaamme, Satulla ei ollut ärrävikaa.
Toimitusjohtaja Sirpalle varustettiin omakotitalon kellariin yksi huone työtilaksi ja firman varastoksi. Kellarin ikkunat raudoitettiin vahvasti (ainakin vahvan näköisesti) sillä äänikasetit olivat suosittuja rahanvastikkeita pitkäkyntisille. Nyt vain puhelimitse maailmalle soittelemaan ja apuna oli kaikki Suomen eri alueitten puhelinluettelot ja eritoten niiden keltaiset sivut. Luetteloita kertyi yli puolen metrin pino hyllyyn. Nettikaupasta emme vielä tienneet mitään ja puhelimetkin olivat lankapuhelimia.
Imppiä tarvittiin lähetysten postitukseen, kasettien ja muun myytävän noutoihin tukuista ja myös muutamiin kaupintamatkoihin Helsingin lähialueille. Tulihan siinä tietysti kodinkin kauppatavarat kätevästi samoilla matkoilla. Kauppa kävi ihan siedettävästi ja uusia asiakkaitakin tuli pikku hiljaa. Parasta työssä oli se, että sitä saattoi osaava ihminen sovitella kotitöiden oheen kummankaan kärsimättä.
Eräs erityinen tapaus oli Impin ensimmäinen katsastusreissu, josta Sirpa sai elinikäisen trauman ja inhon katsastuskonttoreita kohtaan. Katsastuspaikkana oli tuolloin Hernesaaren rannassa oleva asema. Se oli vähän nykyisten polttoaine- kylmäasemien kaltainen päältä hieman katettu alue, mutta osa katsastuksista tapahtui pelkän taivaan alla, satoi tai paistoi. Siellä ei ollut rasvamonttuakaan vaan katsastusmiehet ryömivät tai kurkkivat autojen alle karkealla asfaltilla tai hiekkaplaanilla.
Tällä kertaa ei satanut ja katokseenkin Sirpa Imppeineen pääsi, mutta sitten tuli iso rohjo katsastusinsinööri ja vääntäytyi autoon. Katseli ja kokeili aikansa valoja ja muita laitteita. Lopuksi hän polkaisi kokeeksi jarrut pohjaan hyvin perusteellisesti ja meniväthän ne. Niin perusteellisesti lukkoon, että Imppi piti useamman katsastusinssin voimin raahata aseman ulkopuolelle pois ”oikeitten autojen” tieltä. Taisi tulla muutamia kommenttejakin. Paniikista selvittyään Sirpa soitti ensin minulle Janavaloon ( ei siis kännykällä, vaan läheisestä puhelinkioskista) ja hetken neuvoteltuamme serkkupojalleen Rainerille, joka isänperintönä tiesi yhtä ja toista autoista. Imppi jäi Hernesaareen, kunnes Rainer illan suussa ehti sitä katsomaan. Hän päästi jarrut takalukosta paikan päällä, että saivat hinattua poloisen Impin perusteellisempaan huoltoon Ylästöön ja taisipa vaihtaa uudet jarrukengätkin saman tien. Sitä en jaksa muistaa, että veikö hän sen myös uudelleen katsastukseen, mutta läpi meni sillä kertaa kuitenkin. Sirpaa ei katsastuksiin ole saanut enää edes katsomoon tuon tapauksen jälkeen. No, muistelee hän 2000-luvulla jo kerran käynneensä.
Kauppaa piti pian muka laajentaa ja ostettavaksi tarjoutui saman alan yritys, Stereotukku Oy, jossa oli jo yksi työntekijä valmiina. Tämä työntekijä sijoitti kaupan yhteydessä yhtiöön ja ryhtyi osakkaaksi ja toimitusjohtajaksi. Tällä oli huono vaikutus hänen työmoraaliinsa, sillä hän koki nyt olevansa johtaja eikä myyntityö enää ollutkaan niin tärkeää. Hän oli myynyt lähes kaksi kertaa enemmän osa-aikaisena päivätyönsä ohella. Johtajuutta kesti tasan vuoden jolloin firma todettiin maksukyvyttömäksi ja purettiin omistajuus siten, että minulle ja hallituksen puheenjohtaja- Sirpalle jäi lopetustoiminnat ja loppuvarasto joka myytiin Nord-Agentille. Firman nimissä ollut auto jäi toisille osapuolille. Yrityksen jako tai purku meidän osaltamme kirjattiin 30.9.-75
Pari kuukautta Stereotukun jakamisesta tuli verovirastosta kirje, jonka mukaan sieltä löytyi yli 50.000mk:n erääntynyt maksuerä, jota tämä toimitusjohtajamme ei ollut ilmoittanut meille loppulaskelmassaan. Verottaja ilmoitti tylysti, että firman oli se maksettava. Olimme kuitenkin jo ”selvittäneet pesän” ja maksaneet tietämämme velat eli siellä ei ollut enää mitään millä maksaa. Menköön konkurssiin meidän puolestamme ajattelimme, mutta sitten tuli taas postia verottajalta: ”Maksamaton vero on ennakonpidätyksiä palkoista ja ne ovat toimitusjohtajan henkilökohtaisella vastuulla”. Hetken mietittyämme totesimme, että tässäpä kävi hyvin, sillä toimitusjohtajaa ei oltu vaihdettu selvityksen yhteydessä, koska tarkoituksena oli lopettaa yritys saman tien. Maksajaksi löytyikin siten tuon velan salaaja vaikka toinen lienee ollut tarkoitus. Hän pitkitti lyhennyksin konkurssia joka päivättiin vasta 10.7.-79. Tuo loppuvelka jäi hänen henkilökohtaisesti palkastaan maksettavaksi ulosoton kautta.
Loppuvarastosta suurin osa oli vanhentunutta ja se oli pakko myydä alle sisäänostohinnan. Tämä kävi myös Nord-Agentin rahoituksen päälle ja se yritys lopetettiin 1.12.-75. Sittemmin v.-76 kesällä Sirpa perusti toiminimen eli T:mi Valomyynti Sirpa Kuukkasen ja silloin hänellä oli myynnissä jo melko laajasti kasettiedustuksia eli: Love Records, Emi, PSO ja Discophon. Valomyynti eli Sirpa möi nyt myös jonkin verran Janavalon valaisimia kasettien ohessa. Vuonna 1980, kun Janavalo muutti Lopelle Janakkalasta, Sirpaa tarvittiin kasvavan yrityksen konttoriin hoitamaan toimistotyöt. Hän kulki sinne pari- kolme kertaa viikossa, kun lapsista nuorinkin oli jo kouluiässä ja Kaisa- anoppi katsoi heidän peräänsä noina päivinä. Sirpa teki myös hieman kasettikauppaa työmatkoillaan Janavaloon, sillä hänellä oli asiakkaita matkan varrella pienten koukkausten päässä. Hänen mielestään oli mukava nähdä noita puhelimessa tutuiksi tulleita asiakkaita myös ”livenä”. Valomyynti lopeteltiin pikkuhiljaa 80-luvun alkupuolella, kun sille ei enää riittänyt aikaa.
Stereotukun ostovaiheessa olimme lähes rahattomia ja kysyin huoltopäälliköltämme Unto Oksalta korollista lainaa 10.000mk ja hän suostui. Eihän tuo onneton kauppa sitten sitä rahaa palauttanut koroista puhumattakaan, joten toimitin sitten Janavalosta valaisimia Sähköpuodin tarpeisiin ja S-Puoti sitten maksoi Unton saamiset korkoineen. Ihan kelvollinen vaihtokauppa p-aukisille yrittäjille ja rahoittajille.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen
Nordagent Oy. Alotus 1.9.-73. – Lopetus 1.12.-75 Musiikkikasettien ja liitännäistuotteiden tukkuliike
Stereotukku Oy . Alotus 27.9.-74 Lopetus 30.9.-75 , ( konkurssi 10.7.-79 tj. Jouko S:n lukuun ja nimiin).
T:mi Valomyynti Sirpa Kuukkanen Perustettu 22.7.-76 Lopetus 11.12.1995