Heimo-Vaijan tarinoita

  Matkalla Puotinharjun ostarille, SP6

  Tässä osassa Sähkö- Puodin tarinaa liikutaan (noin) vuosivälillä  1966 – 1970
Puotiharjua rakennettiin v.-62 -65 ja siinä välissä valmistui myös ostoskeskus eli Puotinharjun Puhos.
  1966 -67 vaiheilla Puotinharjussa aloitti monta uutta yritystä toimintansa vanhojen tunnettujen ketjujen lisäksi.  Sähkö- ja radiopuolella aloitti Sähkö- Puhos Oy, jonka omistaja oli eläkkeelle jäänyt Idman Oy:n myyntimies, oikea vanhan kaartin konkari ja todellisia “Karjalan poikii”. Hänelle lähinnä sydäntä olivat valaisimet ja lamput. Sain melko helposti puhuttua yhteistyökuvion, jossa Sähkö- Puhos Oy vastaanotti huoltotyöt provisiota vastaan ja Sähkö- Puoti teki työt. Kuvio oli selkeä ja molemmille edullinen. Tämä järjestely oli Vartiokylän liikkeen eli SYPin talon liiketoimintaa.

  Olin eräänä päivänä Puhoksessa noutamassa huollettavia laitteita, kun liikkeeseen tuli asiakas, joka erittäin asiallisesti palautti kynttilälamppuja, jotka eivät sopineet hänen kruunuvalaisimensa kupuihin. Liikkeenomistaja ilmoitti ykskantaan, että “kyllä nämä sopivat ja tämän pienempiä kun ei ole saatavana.”  Asiakas oli tiukkana ja vaati rahansa takaisin ja saikin ne, tosin omistajan esittämän pienen raivokohtauksen jälkeen. Omistaja paiskasi naama punaisena lamppupaketin myymälän lattiaan ja sanoi, että nämä olivat pienimmät mitä löytyy ja että tällainen asiakas, joka muuta väittää, ei ymmärrä mistään mitään.   Asiakkaan mentyä ja punoituksen laskettua omistajan poskilta ilmoitin vieväni nyt nämä korjattavat laitteet.  Hän sanoi, “että tällaisia hulluja asiakkaita hänellä täällä on”. Minä siihen varovasti, että asiakas oli kenties oikeassa ja näytin hänelle hyllyssä olleesta Philipsin luettelosta lampun, joka oli huomattavasti kapoisempi, kuin nuo hänen myymänsä. “Eihän tuollaisia kukaan pidä varastossaan, erikoislamppujahan nuo ovat.”  Sanoin sitten lähtiessäni, että “jos vastaisuudessa tulee samanlainen tilanne, niin tilaa meiltä, meillä on niitä hyllyssä ja alle päivän toimitusajalla ne on sinulla täällä”.
  Jossain välissä, v.-67 -68,  tuli takaiskutilanne myynnin kehityksessä Vartiokylän myymälässä ja ainakin yksi myyjä oli liikaa.  Kuultuani, että tämä Puhoksen myymälän omistaja arveli tarvitsevansa apulaisen, tarjosin hänelle parasta myyjääni, Ahosen Seppoa.  Puhoksen myymälälle se oli suorastaan onnenpotku.  Seppo oli ammattitaitoinen ja diplomaattinen eli osasi luovia äkkipikaisen omistajan ja asiakkaitten välissä jouhevasti. Kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä.  Vartiokylän myymälän kulutkin  laskivat siedettävälle tasolle senhetkisessä tilanteessa.  -Niin ja  huoltotöittemme määrä kasvoi Sepon ansiosta.
  Kerran sitten sattui, että Puotinharjusta tuli työtilauksena ilta-aikaan TV- huoltokäynti, jonka otin hoitaakseni.  Asiakkaaksi paljastui lapsuudenaikainen tuttava, hiljakkoin eronnut rouvashenkilö. Hän tarjoili juomat ja laittoi lämpimät voileivät ja olisi ehkä tarjoillut muutakin, mutta pääsin livahtamaan, kun vakuutin töitä olevan kovasti jonossa.  Muutaman viikon päästä tuli uusi tilaus samasta osoitteesta ja nyt minua alkoi hirvittää tosissaan ja annoin keikan Honkalan Penan hoidettavaksi.  Varoitin kuitenkin tuoretta aviomiestä ennakkoon ja sanoin, että “älä anna mitään aihetta, sillä rouva oli viimeksi vähän liian ystävällinen”.  Pena tuli takaisin Vartsikan huoltoon nenä valkoisena ja sanoi, että “se rouva tuli jo ovea aukaisemaan läpinäkyvässä yöpaidassa”.  No,  tilanne oli rauhoittunut.  Rouva pyyteli Penalta anteeksi, kun ei ollut ehtinyt pukeutua.  Pena korjasi telkun ja pakeni paikalta kohtuullisen hyvässä järjestyksessä.  En antanut loppupäivää vapaata. Miehen on kestettävä, mitä miehen on kestettävä.  Pena kestikin ja myi sitten lohdutuksekseen pari telkkaria iltasella.
  Eräs erikoisesti päättynyt pesukonekauppa myös tapahtui noihin aikoihin;  Asiakas kävi kyselemässä ja katsomassa automaattisia pyykinpesukoneita ja esittelimme mallistoamme myymälässä ja esitteistä muita malleja.  Oikea kone löytyi, mutta olimme pari -kolme kymppiä liian kalliita.  Kerroimme, että meidän hintaamme sisältyy myös kuljetus ja asennus, mutta se ei riittänyt. Asiakkaan aviopuoliso on asentanut edellisenkin, kyllä hän osaa.  Meni vajaa viikko ja saimme hätääntyneen soiton Vuosaaresta: “Voitteko tulla auttamaan!  Pesukone hyppii pitkin kylpyhuonetta ja on jo rikkonut WC-pytyn ja lavuaarin. Nyt se hakkaa kylpyhuoneen ovea. Mitä minä teen?!!!”  Pyry oli puhelimessa ja kehotti rouvaa irrottamaan sulakkeen. “Minkä niistä!!!?” Pyry kehotti sitten katkaisemaan virrat pääkytkimestä siitä sulakkeitten alta.  Sitten melu vaimeni ja asiakas hieman rauhoittui. “Voitteko kuitenkin tulla katsomaan, mikä siinä on vikana?”   Me menimme ja jo lähtiessämme arvelimme syyksi sen, että koneen kuljetustuet ovat jääneet irrottamatta ja niinhän se oli.  Rouva kertoi miehensä asentaneen koneen kuten ennenkin, mutta muisti itse samalla, että sehän oli muutettaessa heidän edellisen asuntonsa vanha pesukone ja siinä ei tietenkään ollut enää kuljetustukia kiinni.  Osuusliikkeen kuljetuspalvelu oli jättänyt koneen ulko-ovelle pakkauksineen sovitusti ja koneen mukana tulleita asennusohjeita ei oltu luettu, kun oli ollut  “helppo juttu”.  Parin kympin säästö tuli tässä kaupassa maksamaan useita tuhansia, päättelimme paluumatkalla.  Lähetimme myös laskun käynnistämme.

  Näinä päivinä 70-luvun taitteessa valmistui Hakaniemeen Metallitalo, joka oli AY-liikkeen omistama. Sen alakerroksiin oli rakennettu runsaasti myymälätiloja ja nyt niitä alettiin markkinoida.  Isäukko välitti minullekin tarjouksen n.300m2:n myymälätilasta katutasossa ja 200m2:n huoltotilasta alakerrasta. 12.000mk olisi ollut lopullinen vuokra kovasti tingittynä.  Edullinen oli, mutta muutaman päivän laskelmien jälkeenkään taloudelliset rahkeeni eivät riittäneet tuohon toiminnan laajennukseen.  Kävimme Pyryn kanssa ympäristöä tutkailemassa ja päädyimme samaan tulokseen, että kilpailu tulisi olemaan kovaa, sillä Hämeentiellä oli vanha paikallinen yritys, Radioliike Numminen, jonka kilpailijaksi siis joutuisimme tulokkaina. Muistimme oman reaktiomme, kun Isakovin taloon tuli keskustasta kilpailija ja ajoimme sen lähes konkurssiin mainosrumballamme.  Luovuimme siis ajatuksesta ja vinkkasin isäukolle, että kysyvät Nummista siihen ja niin siinä kävikin, että Numminen vuokrasi tilat.

  Olisiko siinä sitten mennyt vuoden päivät, kun Sähkö- Puhoksen vanha isäntä sairastui ja entinen myyntipäällikkömme Ahosen Seppo jäi käytännössä yksin sitä myymälää pyörittämään.  Muutama kuukausi lisää ja yritys meni myyntiin.  Sen osti Sähkö- Leväinen Oy, jolla oli sähköasennusliike A-urakointioikeuksin eli oikeudet isoihin rakennuskohteisiin.  Heidän kanssaan toiminta jatkui samanmoisena eli teimme tämänkin liikkeen huoltotyöt provisiota vastaan. Myös Ahosen Seppo jatkoi Leväinen Oy:n palveluksessa.  Provisio kavensi kannattavuuttamme kymmenellä prosentilla, mutta lisäsi omia  asiakkaitamme, sillä uudet käynnit asiakkaat tilasivat usein meiltä suoraan.

  Sähkö- Leväinen Oy perusti sitten 70- luvun alussa EL-tuote Oy- nimisen valaisintehtaan Janakkalan Leppäkoskelle, siihen Riihimäen ja Turengin väliin. Siitä alkoi onnettomien  tapahtumien sarja, joka kaatoi lopuksi molemmat yritykset ja  Sähkö- Puotimme vuokrasi vapautuneet myymälätilat Puotinharjusta.  Näistä tapahtumista kirjoittelen jutun nimellä: Puhoksessa eli Sähköpuodin osa 7,  SP7.

  Kirjoitti, Heimo Kuukkanen