Laserlen alkumetrit 1992-1993      LLE osa1, 1992-93

Olin ollut tässä vaiheessa vuoden töissä Kavikassa, Janavalon myytyäni ja sen jälkeisen palkkajohtajapestin päätyttyä “Airamilaisena”.  Kavikassa oli laman syvimmät pohjat nyt nähty, mutta väkeä piti vähentää vielä merkittävässä määrin.  Tehtävänäni Kavikassa oli laserleikkauspalvelujen myynnin ja henkilöstöasioiden lisäksi laskea hintaa laserpalveluille ja myös joidenkin varaosatuotteitten valmistuskustannuksia.  Kilpailu kaikilla osa-alueilla oli kiristynyt huomattavasti ja se näkyi nyt jo myös varaosapuolella. Kilpailijat olivat valmiit valmistamaan yksittäisiä kappaleita samaan hintaan, kun varsinainen toimittaja sarjatyönä.  Toki näissä kohden eri tuotantolaitoksissa oli jo rakenteellisestikin suuria eroja.  Muutamissa Janavalon ja Kavikan valmistamissa identtisissä tuotteissa kerroin oli 0,5 Janavalon hyväksi, mutta silloin puhuttiin kuitenkin sarjatyöstä, jossa Janavalo oli vahvoilla. Yksittäiskappaleissa ero kutistui ja merkittävään osaan nousivat tuotantolaitoksen kiinteät kustannukset. Laskin näitä asioita ja hinnoittelin tuotteita Kavikan omassa tuotannossa tehtyinä tai ulkoa ostettuina, esimerkiksi vaikka Janavalosta.
Keväällä -92 halusi johtaja Kavonius minun tekevän selvityksen,  miten heidän laserleikkauspalvelunsa saataisi paremmin toimivaksi.  Nyt oli ollut melko suuria ongelmia saada nämä palvelut sijoitettua yrityksen oman tuotannon väleihin. Toimitusten myöhästyminen, kun oli jokapäiväistä. Mietin asiaa pari viikkoa ja esitin mielestäni parhaana vaihtoehtona tämän laserleikkausosaston eristämisen tehtaan muusta toiminnasta, jolloin myös oman tehtaan työt olisi kuormitettava tarkemmin. Silloinen kuormitustarkkuus oli parhaimmillaankin lähempänä viikkoja kuin päiviä tai tunteja, mutta se riitti heille.
Johtaja Kavonius mietti esittämääni vaihtoehtoa hetken ja tyrmäsi sen sitten liian radikaalina. Hän halusi minun jatkavan samalla toimintatavalla, mutta lisäävän myyntiponnistuksia. Sanoin ottavani mieluimmin lopputilin, sillä tämä toimintatavan olin mielestäni jo nähty toimimattomaksi. Hän taas halusi minun miettivän asiaa vielä viikonlopun yli. Mietinkin, mutta ei se siitä muuttunut. Sanoin, että menetän kasvoni asiakkaisiin nähden näiden toistuvien myöhästymisten vuoksi. En halunnut käyttää aikaani jatkuviin selittelyihin. Näin, että Helsingin alueella kaivattiin nopeita ja luotettavia toimituksia.

Minulla oli puolitoista kuukautta kesälomaa, joista osa ylitöitä tallessa, joten pääsin heti kesäkuun alusta “kesäloman” viettoon.  Käytännössä se tarkoitti, että vein ensi töikseni uuden yritykseni perustamisasiakirjat Kaupparekisteriin ja ryhdyin kirjoittamaan ylös liiketoimintasuunnitelmaani ja taloudellisia laskelmia pankkia ja muita mahdollisia rahoittajia varten. Kiistämättä Kavikaa varten tekemäni laskelmat helpottivat tuota työtä alustavasti.  Seuraavaksi otin yhteyttä kolmen mahdollisen laserleikkauslaitteen toimittajaan tutustuakseni lähemmin edustamiinsa laitteisiin ja pyytääkseni hintatarjoukset.  Hinnat olivat silloisiin rahavaroihini verraten päätähuimaavat eli kahdesta kolmeen miljoonaan markkaan ja nämä laitteet olivat siis halvimmasta päästä.  Olin käynyt Janavalon aikana kolmipäiväisen laserleikkauskurssin Riihimäellä, Laserplus Oy:n tiloissa.  Heillä oli yksi näistä kiinnostukseni kohteista edustettuna eli juuri se laite, johon olimme tuolla kurssilla tutustuneet. Tarjoushinnat saatuani aloitin neuvottelut Laserplussan kanssa, sillä kyseinen laite osoittautui markkinoilla olevista parhaiten sopivan suunnittelemaani markkinarakoon. Heillä oli myös tarjota erittäin kattava koulutuspaketti ja ohjelmisto laitteelle. Koneen rahoitus oli myyjällä osittain valmiina, mutta minulta puuttui vielä pankin siunaus käyttöpääomalle.
Näiden kahden viimeksi kuluneen lamavuoden luuta oli pyyhkinyt pankkisektoria todella rajusti. Entiset pankki- ja  pankinjohtajayhteydet olivat katkenneet miesten kadotessa uusiin virkoihin, konttoreihin tai vain kilometritehtaalle. Pyysin audienssia SYPpiin, Janavalon aikaiseen pankkiini, jossa olin ollut yritysasiakkaana yli 20v.  Johtaja Tarkiainen ei kuitenkaan enää ollut heillä toimessa, “mutta voisiko joku muu auttaa”.  Sovin jonkun muun kanssa tapaamisen. Menin sovittuun aikaan paikalle ja siellä tuiki tuntematon uusi nuori johtaja katseli hetken pitkästyneen näköisenä papereitani. “Onko tässä kaikki”, hän kysyi nippua käännellessään ja sanoin niin olevan. “No, ei tämä kovin hyvältä näytä, mutta vien asian rahoitusjohtajalle”.  Kerroin vielä varmuuden vuoksi, että olen todellakin ollut pankin asiakas tuon reilun 20 vuotta, mutta ei se häntä näyttänyt kiinnostavan.  Poistuessani pankista tapasin käytävällä yhden vanhan tutun eli johtaja Elovainion. Hän kertoili hieman nykytuulista pankissa ja sanoi kaikkien vanhojen lähteneen tai sitten heidät on pantu syystä tai toisesta pois.  Hänkin olisi jo lähtenyt, mutta kun on enää muutama kuukausi eläkkeelle ja eiköhän hän sen kestäisi. Vinkkasi myös, että älä turhaan odottele täältä positiivisia tuloksia. Tarkiaisen vanhat asiakkaat on hylätty kaikki erottelematta.

Kiertelin sitten pienessä paniikissa useammassakin pankissa luoton hylkäyksiä keräämässä ja ehdin jo kysellä tutuilta pankkiireilta Lopeltakin, josko jonkun takana olisi ylimääräistä rahaa pois annettavaksi.  Ei ollut ja Helsinki oli aivan liian kaukana. Osuin viimein Puotinharjun Osuuspankkiin uuden uljaan Itäkeskuksen alueella.  Saatuani varatuksi ajan menin paikalle. Nuorehko naishenkilö esitteli itsensä rahoitusjohtajaksi ja sanoi tutkivansa hakemukseni ja palaavansa asiaan viikon kuluttua. Pyysin nopeampaa käsittelyä ja hän tinki pariin päivään.  Seuraavalla kerralla tavatessamme jouduin kovaan kuulusteluun, jossa melkoinen osa papereistani piti perustella useammaltakin kantilta. Selvisin ilmeisesti, koska hän lupasi järjestää tapaamisen pankinjohtajan kanssa parin päivän päähän.  Silloin alkoi sama tentti uudelleen.
Parin tunnin väännön jälkeen, kun vakuudet oli tarkistettu riittäviksi ja suunnitelmani siedettäväksi, hän kysyi: “mistä sait ajatuksen perustaa uusi firma laman pahimpaan aikaan?”  Sanoin, että “minun käsittääkseni tästä on vain yksi suunta jäljellä ja se on parempaan päin”. “Tosi on”, sanoi tämä pankinjohtaja, vaikkei KOPpilainen ollutkaan (lause oli silloisen KOP:n pääjohtaja Jaakko Lassilan mainoslause televisiossa).  “Sinunhan ne ovat vakuutesi ja rahasi, kaipa sitten tiedät mitä teet”, hän lausui kätellessämme.  Uskoin tietäväni ja hän totesi, että “emme olisi antaneet tätä lainaa, ellei sinulla olisi noin pitkää yrittäjäkokemusta takanasi”.  En saanut koskaan selvitettyä, mikä osuus oli ollut silloisella Lopen Osuuspankin johtaja Tapio Mikkolalla, jonka olin nimennyt taustatietojeni vakuudeksi, mutta pääasia tietenkin oli, että laina järjestyi.
Muutaman päivän perästä kävimme myyjän käyttämän rahoitusyhtiön johdon pakeilla ja samat kuviot toistuivat konehankinnan kohdalla eli kovat olivat kuulustelut hurjapäisen yrittäjän perään sielläkin. Kovan väännön jälkeen paketti saatiin kasaan ja totesin olevani yhteensä lähes kolmen miljoonan markan onnellinen velallinen heti, kun kone olisi tehtaan lattialla.   Ei vain ollut vielä sitä tehtaan lattiaa.

Olin katsastanut useita eri teollisuustiloja Helsingissä ja ympäristössä. Niitä oli tuolloin runsaasti tarjolla.  Kulki sitten millä teollisuusalueella tahansa, niin “vuokrataan”- tai “myydään”- kylttejä oli joka puolella.   Mieluisimmaksi osoittautui Valuraudantien päässä Helsingin Tattariharjussa sijaitseva kiinteistö.  Tukevan tuntuinen lattia laseria ajatellen, riittävästi sähkötehoja ja mukavahkot toimistotilat. Tilaa vain oli liikaa tarpeisiimme, mutta vuokranantaja lupasi sovitella asiassa.  Pääsimme kohtuulliseen vuokraan, kun rakensimme itse lastulevyseinän, jolla rajasimme tarvitsemamme 300m2 hallista. Nyt oli koneelle lattiatilaa ja varalla vielä 600m2.  Noin 120m2 saimme tässä kaupassa toimistotilaa.  Yrityksen sijainnin määrittelin kartasta siten, että piirtämällä ympärille noin 20km:n ympyrän, sain sen sisälle mahtumaan parisensataa mahdollista asiakasyritystä. Turvallisuuden tuntua lisäsi se, että lastulevyseinän takana olevaa Amerikan lähetystön varastotilaa tarkkaili jatkuvasti öisin kiertävä vartioauto.
Heti rahoituksen ratkettua aloin hakea henkilökuntaa.  Myös sitä lajia oli laman aikana runsaasti tarjolla, suorastaan runsaudenpula.  Vaikka laitoin mielestäni todella vaativan ilmoituksen, jossa hain PC-ohjelmoitavan NC-työstökoneen käyttöön perehtynyttä henkilöä, niin tarjokkaita tuli autonkuljettajista professoreihin, liki kolmesataa hakemusta. Pitkän selvittelyn jälkeen käteeni jäi vain pari mielestäni sopivaa.  Kutsuin molemmat vuorollaan meille kotiin Huhtasuontielle, kun yrityksen vuokra-aika alkoi vasta tulevan kuun alussa. Vajaan tunnin haastattelun päätyttyä oli tämä ensimmäiseksi tullut Forsmannin Kimmo  melkein palkattu. Jätin pari päivää miettimisaikaa ja sain seuraavan kaverin haastatteluun. Tämä jälkimmäinen ei ollut aivan yhtä sopiva, mutta hänet sai alkuun melkein ilmaiseksi, hän kun oli työllistämiskurssilla, johon kuului muutaman kuukauden työharjoittelu.  Kolmanneksi työntekijäksi tuli vanhin poikamme Jari, joka halusi vaihtaa takaisin metallihommiin silloisista pihahuoltotöistä.  Menimme kaikki neljä pariviikkoiseen koulutukseen Riihimäelle Laserplussan tiloihin. Tarkoituksena oli oppia erilaiset leikkaustavat, leikkausgeometrian (ratojen) luonti eli CAD- ja CAM- tekniikka ja myös oppia huoltamaan koko kone.  Jari meni lisäksi alkuvuodesta -93  ammattikurssikeskuksen laserleikkaustekniikan kurssille kolmeksi kuukaudeksi.  Hän tosin koki kurssin melko alkeelliseksi tuon Plussan kurssin jälkeen, mutta minua helpotti Jarin saama työllistämistuki.
Nyt meillä oli huipputekniikan kone käytössämme ja taitoakin kohtuullisesti. Puuttui enää asiakkaat ja tulot.  Erittäin positiivisena hetkenä muistan Kavikan johtaja Kari Kavoniuksen pistäytymisen tehtaallamme  asennusvaiheen aikana.  Sain sen vaikutelman, ettei hän ollut harmissaan tämän pienen kilpailijan tulosta markkinoille.  Päin vastoin, saimme myöhemmin Kavikasta joitakin leikkaustöitä, joita ei heidän omalla koneellaan voitu tehdä. Mm. muovien leikkaukset.

Seuraavana vaiheena oli pakko saada kiireesti markkinointi käyntiin.  Nopein konsti oli soitella läpi kaikki tutut ja vähän tuntemattomammatkin yritykset ja yhteyshenkilöt joilla saattaisi olla käyttöä laserleikkaukselle.  Iso pettymys kohdallani oli se, että niin moni tuttu yritys tai henkilö oli kadonnut laman kitaan pankinjohtajien tavoin.  Tosin kuukausien ja vuosien mittaan heitä taas löytyi uusista organisaatioista. Melkoinen osa tuon aikaisesta puhelinajasta meni leikkausmenetelmän selittämiseen ja melko pian pyysimme epäilijöitä toimittamaan jotain koeleikattavaksi. Toinen tapa oli pyytää heitä katsomaan paikan päälle leikkaustyötä ja -näytteitä.  Suurimpana markkinointipanostuksena oli  vuoden -92  Turun Tekniset Messut. joihin panostimme 5000mk vähistä varoistamme ja parin hengen työpanoksen muutamaksi päiväksi. Aivan alkupään asiakkaitamme ollut Ahtiainen Hydrovoimasta toimi tässä aloitteellisena. Vuoden -94 aikana ostimme varoihimme nähden pari isoa lehtimainosta ja  postituskampanjan joihin paloi yhteensä 17.000 mk.
.  Tiloja kalustaessamme (käytettyjä konttorikalusteita) ja asennustöitten aikana tein  hyvin yksinkertaisen monistemainoksen.  Piirsin siihen muutamia vähän erikoisempia muotoja, joita mainostin pystyvämme leikkaamaan. Postitimme niitä sadasta kahteensataan kappaleen erissä ja pyrimme soittelemaan perään.  Näitä samoja monisteita jaoimme myös noilla Turun messuilla.
Ensimmäinen konkreettinen asiakkaamme oli liikelahja- ja koruyritys, Pompo Oy, jonka omistaja, Reijo Savolainen oli myös jo koneen asennusvaiheessa seuraamassa tilannetta. Hän oli saanut vinkin koneemme  myyjiltä Riihimäestä, jossa oli aiemmin tuotteensa leikkauttanut. Pompon työt olivat laadullisesti erittäin vaativia joka suhteessa.  Muodot olivat hyvin mutkikkaita korumuotoja ja pinnanlaadun sekä leikkausjäljen piti olla täysin virheettömät. Materiaalina oli useimmiten peilikirkas tai kiiltohiottu ruostumaton teräs.
Töitä riitti nyt ihan kohtuullisesti pienelle porukallemme, sillä nopearytminen työ vei meitä kaikkia ja kaiken aikaa.  Kun tyypillinen asiakas marssi illansuussa ovesta sisään, hän levitti koneen viereiselle pöydälle piirustuksensa tai alkoi vasta siinä piirtää sitä.  Hänellä saattoi olla pellinpalat mukanaan, josta osat piti leikattaman. “Enkö saakaan heti mukaan?  No, tulen sitten aamulla töihin mennessäni hakemaan”. Siitä sitten kiireesti tekemään CAD-piirustusta ja siirtämään tuotos laserille koneen ymmärtämään muotoon.
Näin kävi useinkin, että aamusta ei usein ollut yhtään työtä jonossa eikä tiedetty milloin koneen voisi käynnistää eikä illalla ei tiedetty milloin sen voisi sammuttaa ja pääsisi kotiin.   Silti kulut olivat tässä vaiheessa huomattavasti tuloja suuremmat ja tämän ensimmäisen reilun tilivuoden eli 18 kk:n  ajalta teimme 1,5 miljoonan liikevaihdolla 330.000 mk:n tappion.  Tuo olikin sitten ainoa tappiollinen vuosi firman historiassa minun ajaltani.  Oma pääoma tuli täysin syötyä eikä edes riittänyt.  Aloitusvaiheessa tuli kovasta pihistelystä huolimatta eteen runsaasti pakollisia hankintoja joita ei voitu välttää. Tilintarkastaja ehdottelikin selvitystilaan hakeutumista tarkastuskertomuksessaan.  En kuitenkaan suostunut moiseen ajatukseen ja koska olin yhtiön ainoa omistaja, minun ei ollut pakkokaan.  Henkilökohtaista lainaa sensijaan otin tilanteen rauhoittamiseksi ja siihen tarkoitukseen piti jo kiinnitellä äitimuorin asuntoa, kun omat vakuudet olivat kaikki käytössä ja asumamme omakotitalo piipunhattua myöten.  Työpäiväni venyivät 12-18 tuntiin, mutta onnekseni vaimo ja perhe olivat jo tottuneet siihen Janavalon ajoilta.
Eikä pelottanut vieläkään.

Faktaa:
.  Laserle Oy:n perustamisasiakirja 5.6.-92,  tarjous LB+Rofin-Sinar laserista 9.6.-92,  vuokrasopimus 15.8.-92, Kimmo aloitti Laserlen palveluksessa 24.08.  Kaupparekisterikirjaus 16.9.-92. Kone toimitettiin 15.9. ja ensimmäiset “savut” saatiin eli leikattiin muutama koepala koneella 17.9.  Tämä ensimmäinen laserleikkauslaite oli kahta merkkiä. Siinä oli Belgialaisen Balliun koneikko (LB) ja Saksalaisvalmisteinen Rofin Sinar 1700SM lasertehoyksikkö, josta saatu jatkuva laserteho on suurimmillaan 1,9 kilowattia ja superpulsseissa 8 kilowattia. Kaikki tuo teho tarkennetaan optiikalla noin 0,2 millimetrin pisteeseen. Pisteessä syntyvä useiden tuhansien asteiden kuumuus höyrystää metallit ja muut materiaalit. Samanaikaisesti suuttimesta ohjattu korkeapaineinen typpikaasu jäähdyttää ja puhaltaa pois höyrystyneen ja myös sulaneen osan metallia. Erityisesti ruostumattoman teräksen leikkauspinta jää aivan kirkkaaksi Tarvittaessa myös alumiinin. Tämän koneen työala oli vain 1,25×1,25m, mutta. työkappaletta siirtämällä saatoimme työstää huomattavasti suurempia levyjä. Pisin leikkautyö oli 80m pitkä ja 50mm leveä ruostumaton teräsjousi. Sitä kiemuteli pitkin hallia ja pihamaata yhden kokonaisen yön ajan.  Tuo sama ensinmäinen kone on muuten Laserlen nykyisilläkin omistajilla edelleen käytössä vaikka ei siinä rungon ja kuorien lisäksi kuuleman mukaan ole enää kovinkaan montaa alkuperäistä osaa jäljellä.  Sen tyyppisiä laserleikkureita ei saa enää mistään.

Kirjoitti, Heimo Kuukkanen

lle_vpjn_kf_reijs_karik
Ensimmäiset “savut”-92, vas.myyjä VP Immonen, Jarmo Nieminen, Urpo Sarajärvi, Kimmo Forsman, asent.XX Asiakkaita: Reijo Savolainen (Pompo), Kari Kavonius (Kavika Oy) äärimmäisenä oikealla.

lle_ensikpleet_hkjnkf_92
Ensikappaleet -92. Vasemmalta Heimo Kuukkanen, Jarmo Nieminen, Kimmo Forsman

lle_jakke3v_laser_92
Kolmannen polven “Laser-Kuukkanen” Jakke Jarinpoika 3v. tutustui laseriin lähemmin -92.

 

Viimeksi päivitetty 11.12.2013 18:35