Tarinoita Laserhallit Oy:n ajalta 2004 – 2007
Laserlen kaupan yhteydessä yhtiön toimitilat eli Valuraudantiellä oleva teollisuushalli jäi myyjälle eli meille, koska ostaja ei halunnut sitä rahoitettavakseen. Vanhan Laserle Oy:n nimen muutin Laserhallit Oy:ksi ja siitä tuli siis vuokranantaja Laserle Oy:lle. Tuo kiinteistön omistaminen oli helppo homma sinänsä, sillä mitään isompia murheita ei talon kunnon tai ylläpidon suhteen ollut. Runsaslumisina talvina piti tarkkailla lumen määrää katolla ja vähentääkin piti parina – kolmena vuonna. Kevään ja syksyn kovat vesisateet pyrkivät tukkimaan kattokaivot, kun lehtimassa ajelehti kaivoihin veden matkassa. Silloin tippui kattoviemärien läpiviennin kohdalta vettä toimiston käytävään merkiksi ongelmasta ja minut tavallisesti hälytettiin apuun, paitsi kerran, olisiko ollut v.2005-2006, kun uusi omistaja Gustav Båsk sai henkilökunnalta tiedon valumasta erään kaatosateen jälkeen ja sanoivat soittavansa minulle. Ei tarvitse, hän hoitaa. Hän kirjoitti tuona perjantaina minulle kirjeen ja pisti sen illalla kotimatkallaan postiin. Kirje tuli perille minulle kotiin viisi päivää myöhemmin tiistaina viiden kilometrin päähän. DI-mies ei ilmeisesti osannut käyttää puhelintaan tai sen tekstiviestiominaisuutta saati sitten s-postia?
Katolla oli vielä sinne kiivetessäni liki 20cm vettä ja jäljistä päätellen oli ollut pahimmalla liki 40cm eli 400 kiloa neliömetrillä joka lumena olisi noin 4 metriä. Aikamoista riskipeliä työntekijöitten ja kiinteistön kustannuksella ja jos jotain olisi tapahtunut, niin olisiko tullut puhetta tuottamuksellisuudesta vaiko vallan tahallisuudesta? No, riisuin kengät ja sukat, käärin housunpuntit ja kahlasin kattokaivoille. Kaivoin varpaillani lehdet pois aukolta ja kova kohina alkoi veden syöksyessä alas putkistoon. Seuraavina päivinä rakentelin verkkoa ja verkkohäkkejä kattokaivojen ympärille estääkseni jatkossa moista tapahtumasta. Melko hyvin nuo toimivatkin, mutta jotain vaurioita alkoi bitumihuovalle ja sen saumoille syntyä ja siksi päätin asennuttaa uuden pinnoitteen ja teettää samalla paremmat kaadot katolle. Pinnoitteeksi valitsin vaalean PVC-katteen joka ei kuumentunut juurikaan kesäisillä auringonpaisteilla ja jonka liukkaalta pinnalta tuuli vei helposti lehdet yli reunan vähentäen huomattavasti kattokaivojen tukkeutumisvaaraa. Ja hyvä niin.
Vuokralainen huomasi jossain välissä vuotta 2007, että hallin liimapalkeissa oli pintahalkeamia, jotka tosin olivat olleet niissä niin kauan kuin hallissa olimme toimineet eli ainakin vuodesta 1992. Asialle piti kuitenkin tehdä jotain ”etteivät vaan murru”.
Selvitin rakennusalan kirjallisuudesta tätä ongelmaa, mutta parhaat vinkit löytyivät tietysti netistä ja sieltä suorastaan VTT:n tutkimus, jossa oli jopa selvät ohjeet: ”paisuvaa uretaaniliimaa rakoihin ja pintaan välittömästi levytys joka estää liiman ulos pursuamisen”. Näin Jarin kanssa teimme pahimmin erottuviin halkeamiin vaikka samaisessa artikkelissa oltiin myös sitä mieltä, että liimapalkki ei juuri ”halkea” kuin muutaman sentin kerrospaksuuden verran ja senkin vain pintaosastaan. Pari pitkää päivää tuossa harjoituksessa meni henkilönostimen kanssa, mutta vuokralainen saatiin tyytyväiseksi. Toimitin hänelle myös tuon artikkelin vakuudeksi toimistamme.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen
