KK3  Koulukiusaamisia keskikoulussa

  Tässä tarinassa tapailen tapahtumia vuosiväliltä 1952- 1956.  Kävin silloin Kallion Yhteiskoulua vaihtelevalla menestyksellä, koulunkäynnin selvästi haitatessa harrastuksiani. Elin myös jonkinlaista kaksoiselämää, sillä kotipuolessa, Vartiokylässä, olin tussari-, pommi- ja rakettimies, mutta koulussa sarjakuvapiirtäjä, (taide)maalari ja näyttelijä tai esiintyjä. Luokat olivat myös ainakin tässä koulussa siihen aikaan suuria; lähelle neljääkymmentä ja ylikin keskikouluni aikoina eli luokat 1-5.

  Koulukiusaaminen jatkui täällä uudessa koulussa uusin kujein, mutta luokkahenki oli ehkä tyttöjen ansiosta hieman parempi.  Jutut luokassa ja koulun näytelmissä esiintymisistäni kulkeutuivat myös välitunneille suunsoiton aiheiksi. Lisäksi tuli uusi aihe, kun kuvaamataidon opettajamme, taiteilija Varma Juntto, otti minut “siipiensä suojaan” ja kehui estottomasti piirustustaitojani. Sekös sitten lellittelyjutut kirvoitti koko koulussa. Pahaksi meni parina jouluna, kun voimistelusalin yleisessä  piirustusnäyttelyssä minulla oli oma  näyttelyosasto.  Otin vanhat konstit käyttöön ja kiipeilin käsiksi käyviä karkuun voimistelusalin köysiin ja vietin siellä monet välitunnit.  Olin vielä silloin luokkani lyhimpiä poikia, joten houkutus kiusata oli varmaan suurempi niillä isommilla.

  Vessaan eli WC:hen meno oli myös täällä kova koettelemus, sillä “nahkakastajaiset” olivat koulun perinne, josta kenenkään alaluokkalaisen ei pitänyt jäämän paitsi.  Tapana oli kastella nämä “nahat” joko pesualtaan hanasta vettä niskaan laskemalla tai pahimmat tapaukset pää vessan pöntössä ja vettä päälle.  Olin periaatteessa moista hauskuutta vastaan enkä siis suostunut siihen vapaaehtoisesti, vaikka yrittäjiä kyllä riitti.  Pidin koulussa varta vasten mahdollisimman paksupohjaisia kenkiä eli läskipohjakenkiä. Niillä sai tehoa potkuihin. Useita kertoja selvitin itseni ulos vessasta niiden avulla. Pureminenkin auttoi ja perustelin sen oikeutettua  käyttöä miesylivoimaa vastaan. Purin kyllä kunnolla, mutta kukaan ei valittanut opettajille jostain syystä.

  Kerran oli sitten isompi koitos, kun yläluokkalaiset olivat oikein tosi tosissaan kastamassa tuon ”lellipoika” Kuukkasen. Kuusi isoa poikaa oli vessan oven sisäpuolella odottamassa ja ainakin saman verran katsomoa. Olin välittömästi vaaka- asennossa jalat irti maasta ja tilanne näytti huolestuttavalta osaltani.  Pesualtaan hana oli heti avattu täysille kokelasta odottamaan,  mutta juuri altaan reunalla lähin pitelijä horjahti, jolloin sain oikean käteni irti ja käänsin pääni hanan sivuun. Peukalon ja etusormen välinahalla ohjailin kovan suihkun taaksepäin pitelijöihini kunnes otteet heltisivät hieman.  Pääsin potkimalla ja riuhtomalla jaloilleni, mutta se ei auttanut kuin hetkeksi. Nyt oltiin matkalla vessanpyttyä kohti, mutta oviaukko oli onnekseni ahdas ja sain jalkani siinä vapaaksi. Potkin ja purin kaikkia kohdalle osuvia käsiä ja jalkoja ja tilaa alkoi tulla ympärille. Ahtaassa tilassa varsinkin jalkapöydälle ja varpaille polkaisut olivat tehokkaita. Ulos juostessani ehdin vielä huitaista pari kertaa nyrkilläkin käsiään ojentelevia.

  Ei minua sitten kastettu, niitä omia roiskimisiani lukuun ottamatta myöhemminkään, joten jäin ikuiseksi ”nahaksi” = kuivaksi nahaksi,  siitä koulusta.  Periaatekysymyksiäkö?  Useimmiten helpotusta noihin paineisiin toi aivan vieressä sijaitseva Kallion Kirjasto, jonne juoksin useammankin kerran välitunniksi pakoon, vaikka koulun alueelta poistuminen oli  rangaistava rikkomus. En jostain syystä  ”kärynnyt” kertaakaan ja kirjastovirkailijat käännyttivät meluavasti käyttäytyvät takaa-ajajat jo ovelta. Minä taas olin hiljainen tunnettu vakioasiakas joka kulutin kirjastokortin (100 lainausta) lukukaudessa.  Saattoivat he tietysti myös aavistaa syynkin näihin poikkeamisiini kesken koulupäivän.

  Luokallani oli lisäkseni pari muutakin poikaa, muistan Erkin ja Sakarin ainakin, jotka saivat myös tätä kyseenalaista huomiota liian usein. Yritimme parhaamme mukaan auttaa toisiamme, mutta se onnistui vain silloin, kun kiusaajia oli tarpeeksi vähän tai opettajat olivat hälytettävissä jollain kiljaisulla. Kantelu ei tullut kysymykseenkään. Olimme Ekin ja Saken kanssa myös niitä hiukan tyhmiä, jotka eivät osanneet sanoa ei, kun tytöt ja opettaja pyysivät osallistumaan erilaisiin luokan esityksiin ja jopa joulu- ja kevätjuhlanäytelmiin. Niistä riitti aina kuittailuja välitunneilla ja luokassakin ”taiteilijoita” muka. Katso: https://www.heimovanhin.fi/kallion-yhteiskoulussa-1954/

  Tyttöjä alettiin jo toisella ja kolmannella kiusata myös sukupuolisesti eli poikaporukka saattoi saartaa jonkun “valitun” nurkkaan ja kopeloida sitten tarkistaakseen muka rintojen aitouden ja kenties muutakin.  En voinut sietää sitä, mutta en sille mitään voinutkaan ellen saanut houkuteltua jotain ohimenevää opettajaa kurkkaamaan luokkaan. Tytöt eivät myöskään kannelleet näistä tapauksista. En ainakaan kuullut sellaisesta omana aikanani. En tiedä kuinka paljon ja minkälaisia rangaistuksia kiusaamisista koulussa jaettiin, mutta arvelen kovaa linjaa, jos kiinni olisi saatu itse teossa. Eräs  Simo- niminen poika luokaltani jäi kiinni lunttaamisesta ja luokanvalvoja antoi vaihtoehdoiksi käytöksen alennuksen tai  karttakepillä sormille.  Simppa valitsi karttakepin, kun oli käytösnumeroa jo kerran alennettu jostain muusta syystä. Keppi meni paloiksi lyönnin voimasta.  Simpan sormet olivat turvoksissa melkein pari viikkoa.  Nykyopettaja  joutuisi varmaan moisesta linnaan enkä tarkoita sitä presidentin.

  Muisteli,  Heimo Kuukkanen

  Hannuveli  kommentoi:

  Muistan näistä tapauksista kaikuja kotona kuulleeni mutta en minäkään käsittänyt tuolloin kuinka laajaa tuo kiusaaminen oli.
  Tähän samaan nippuun voi laittaa sen Vartiokylänlahden uimarannalla tapahtuneen tapauksen josta kerroin jutussani ” Se uimareissu kun Heimo ”hukkui” ”. Silloin olivat asialla Vartsikan omat pojat. Keitä porukassa sitten lieneekään ollut tuolloin. (kts.oma tarinansa: https://www.heimovanhin.fi/kun-heiskaa-hukutettiin/
  Muistan, kuinka Heiska käytti hyväkseen mm. Pia koiramme mustaa karvaista – arvaamatonta – ulkomuotoa, pelotellakseen Vartsikan poikaporukoita ihan omaksi turvallisuudekseen. Kuitusen pojilta olen nurkan kautta kuullut viestiä, että kyllä Piaa pelättiinkin (55kg ja 55km/h). Kuituset eivät kuuluneet kiusaajiin mutta laajempi tietoisuus oli tietysti hyvä turva.
  No sitten oli ne tussarit. Muistanko oikein – minulla on myös Vartsikasta sellainen kuva, että Heiska kerran sovitteli jotain raudanpalaa ”nyrkkiraudakseen”. Kyllä Heiskan kiusaajillakin oli varmaan toisinaan kuumat paikat.

  Kaikki kiusatut eivät ole niin kovaa luuta kun Heiska. Heikommat saavat elinikäisiä traumoja.

Lisäili, Hannu veli

  Muistan tuon nyrkkiraudan valmistaneeni ammattikouluaikoina, mutta en hirvinnyt sitä koskaan käyttää. Sensijaan useimmiten matkassani oli jonkinlainen ”piiska”, joka ei jättänyt niin pahoja jälkiä. Sitäkin jouduin käyttämään tosipaikassa vain yhden ainoan kerran siellä Riskutien nurkilla Vartiokylässä ja silloinkin oli kolme yhtä vastaan. Tarina siitä tapauksesta on mukana tuossa Hanskin edellä mainitsemassa, ”kun Heiskaa hukutettiin”, jutussa.  Kyllä nuo puskaradion tiedot Vartiokylällä niin nyrkkiraudasta, Pia-koirasta  kuin tussareistakin matkassani rauhoittivat tilannettani. Samoin auttoi Kosalta (Kosti Vakkala) ennakkoon saamani ”sisäpiiritieto” Kulosaaren Yhteiskoulun käytäviltä. Olin varautunut melkein kaikkeen jo Kallion Yhteiskoulussa, mutta täällä ”villissä idässä”  tiedusteluapu oli joskus todella tarpeen. P.S. noissa uittajissa ei ollut yhtään Käätypolunlaaksosta ja nimiä en välitä kertoa, kun pelästyivätkin niin pahasti. Mutta jotkut arvaavat,  jos kerron yhden olleen tuleva pankinjohtaja. Olisiko ollut enteellistä tulevaa yrittäjää kohtaan ?
  Tuossa tarina tussareista: https://www.heimovanhin.fi/tussarit-noin-v-54/

Tarkensi; Heimo

Viimeksi päivitetty 30.01.2016 18:13

Tässä tuo pelottava Pia-koira, 55 kg ja mitattu huippunopeus saman verran 55 km/h  ja Juha-velisemme 2v.