Kontion retkiä Pilvijärvelle.

Heimo Kuukkanen 05.02.-09
Ensimmäinen retkeni kontion porukan mukana suuntautui Sipoon Målnträsk’ille, joka nykyisessä suomenkielisessä Sipoossa on tietenkin Pilvijärvi.  Vuosi oli todennäköisimmin 1957 – 58 ja heinä-elokuuta.
Matkaan lähdettiin kokoontumispaikaksi määrätystä Mannosen valintamyymälän pihasta Vartiokylän keskustasta ja kun olin hieman myöhässä nukuttuani pommiin, osuin porukan loppupäähän Vartiokylän apteekin kohdalla. Olin liikkeellä hiljan ostamallani Hermes- kilpapyörällä ja poljin nopeasti alkupään kiinni Valkoisenristin mäen alla. Jutteli Soikan kanssa muutaman sanan eli ilmoittauduin, kun hän oli kerran minut sinne mukaan houkutellut.  Ihmettelimme siinä porukalla hetken letkamme venymistä ja lupasin mennä katsomaan, missä loppupää viipyy.  Ajoin takaisinpäin ja tavoitin kolmen tytön porukan, joka eteni turhan hitaasti.  Kyselin syytä ja tytöt kertoivat tämän vaalean tytön olevan Maija ja hän on ollut kipeänä ja siksi meno on vähän vaisua.  Kysyin, että voisinko auttaa vaikka pakkarista työntämällä ja kohtuullisen vastustelun jälkeen lähdimme paremmalla vauhdilla matkaan.  Östersundomin kappelin kohdilla saavutimme muun porukan ja saatoin vetää vähän henkeä.  Puolivälissä matkaa päätimme tankata limut ja muut juotavat paikallisella kyläkaupalla, olisiko ollut Varuboden, siinä Björkhagan kohdilla.  Kauppa taisi olla se, joka paloi sitten myöhempinä vuosina ja nyt siinä on joku kone- ja venekaupan varasto. Porukka käveli kaupan ovesta sisään ryhmänjohtaja Arska Salorannan johdolla. Parikymmentä henkeä täytti hetkessä koko puodin ja Arskan kaupanteko tyssäsi heti alkuun, kun myyjärouvat eivät osanneet tai halunneet palvella suomeksi. Ruotsin kieltä oli ainoastaan tarjolla ja sitäkin kovin ynseästi.  Arskan pinna paloi melko nopeasti ja muutaman sananvaihdon jälkeen hän ilmoitti hyvin kuuluvasti, että mehän emme sitten täältä lähde ennenkuin saamme ostaa ostoksemme Suomessa suomeksi. Porukan periltä kuului Soikan tarjous, että hän voi toimia tulkkina, mutta Arska hylkäsi sen välittömästi ja vaati myyjiltä edelleen suomenkielistä palvelua. Tilanne seisoi hetken uhkaavana, sillä Arskan ääni oli jo koventunut ja naama alkoi punoittaa. Arskaa vähemmän tunteneille kerrottakoon, että Arska oli iso mies ja vähän Remu Aaltosen tyyppinen. Sitten kaupan takavarastosta löytyi nuori myymäläapulainen, jonka myyjät ilmoittivat osaavan suomea ja osasihan hän. Kovasti murtaen ja tankaten puolin ja toisin kauppa alkoi käymään. Hidastahan se oli, kun tyttöparka ei ennen ollut ollut selvästikään myyntitehtävissä, mutta pikakoulutusta tuli nyt kahden vanhemman myyjän opastaessa kasvot punoittaen. Soikan vuoron tullessa Arska vielä varoitti, että “eikä sitten sanaakaan ruotsia, tää on nyt periaatekysymys”.   Loppumatka meni sopuisasti ja minä auttelin ylämäissä Maijaa.
Noihin aikoihin Pilvijärvi oli melko kapean ja vaikeasti havaittavan polun päässä, joka kulki järvestä laskevan puron vartta. Vesi oli melkoisen kirkasta, vaikka toisessa päässä järveä oli suolampareita. Tällä puolella, jonne leiriydyimme, oli melko jyrkästi kohoavat kalliot ja mäntyvaltaista metsää. Matkalla, polun varrella, oli kylttejä, joissa ilmoitettiin alueen olevan luonnonsuojelualuetta ja laskuojassa kuului olevan rapuja, miksei siis järvessäkin. Tästä ihan eri juttunsa eli “Ravustamassa poliisien kanssa”.
Teltat pystytettiin kallion laelle muutamille tasaisemmille länteille ja pikapikaa lähes kaikki juoksivat uimaan.  Illalla paisteltiin makkaraa pienellä suojaisella nuotiolla, koska pelkäsimme, että  alueen vahdit saattaisivat havaita tulen ja asennoitua nuotion olemassaoloon kielteisesti. Minulla oli matkassa vain pieni kahden hengen teltta, jossa nukuin viimeiset aamuyön tunnit ja aamupäivän.  Sunnuntaina iltapäivällä teki tuo tulomatkan tyttöporukka kotiinlähtöä ja päätin eväitteni loputtua seurata esimerkkiä. Kotimatka sujui samoin kuvioin kuin tulokin. Maijan kääntyessä kotiteilleen sovimme ehkä tapaavamme Kontion majalla. Ja niin tavattiinkin.
Seuraava Pilvijärven reissu oli ehkä paria viikkoa myöhemmin, mutta nyt Maija ei päässyt mukaan perhesyistä, mutta olivathan muut porukan jäsenet tulleet jo tutummiksi. Arskan ja Soikan lisäksi olivat ainakin Järvisen veljekset hyvin edustettuina eli Pive, Ape ja Upi. Tämä Maijan kaveri Titta oli muuttanut hiljan takaisin Suomeen ulkomailta ja hänen kanssaan riitti juttua pitkin iltaa. Oli siellä kaikkineen tuo sama vajaan parinkymmenen nuoren porukka kuin viimeksikin, mutta puoliakaan en näköjään enää muista. Dementian oireitako ?
Illan pimetessä ja nuotion sammuttua porukat hipsivät vaivihkaa teltoilleen ja minä sille pienelle kahdenhengen.  Hämärissä, hieman syrjässä kalliolla, istui joku vielä kovin kumarassa ja poikkesin kurkkaamaan. Titta se oli ja selvisi, että heidän teltassaan oli tullut “ sattuneesta syystä ahdasta” ja hän päätti viettää yön siinä kalliolla. Sanoin, että jos ohut telttapatja ja viltti kelpaa, niin yhdelle olisi paikka vapaana. Siitä sitten seurasi keskustelu, mitä Maija siihen sanoisi ja niin edelleen, mutta arvelin, ettei mitään, jos et kovasti kuuluttaisi asiaa. Sovimme myös, että kyseessä olisi yksinomaa nukkuminen, “eikä mitään muuta sitten”. Aamuyö oli kuitenkin pitkällä ennenkuin jutustelumme päättyi. Aihetta antoi hänen perheensä muutto ulkomaille ja takaisin sekä sinne jonnekin kauas jäänyt poikaystävä.  Titta heräsi seuraavana aamuna kuitenkin varhain ja pääsi hiipimään omaan telttaansa huomiota herättämättä. Asia ei minun tietääkseni vuotanut ulkopuolisten tietoon. Tai jos vuoti, niin ei sitten enää minun tietooni.
Pysyimme hyvinä kavereina Titan kanssa, vaikka melko harvoin enää nähtiin.

Huom. Muutamat nimet on muutettu.

Eräs retki Pilvijärvelle oli vähän muita pidempi, sillä osa porukkaa ei ollut töissä, vaan jäivät arjen alkaessa lomailemaan sinne. Kävin kuitenkin arki-iltaisinkin siellä aikaani viettämässä heti töiden jälkeen ja Pia- koira juoksi polkupyärän vieressä 17km:n matkat mennen- tullen.  Perjantai- iltapäivän menomatkalla se kuitenkin ensin hidasti juoksuaan ja sitten hävisi.  Ajelin takaisinpäin ja huutelin sitä, kunnes näin sen läheisen ladon nurkalla kyljellään läähättämässä. Kutsuin, mutta ei reaktiota. Menin viereen ja yritin auttaa ylös ja vain vinkaisu oli vastauksena. Arvelin jaloissa olevan piikin tai muuta vastaavaa ja katsoin anturat … kaikki puhki ja verillä.  Hiekkainen asfaltinreuna oli kuluttanut ne rikki.  Käskin Pian jäädä siihen ja lähdin Pilvijärvelle kyselemään, olisiko kellään autoa matkassa. No, oli. Järvisen Pivellä oli Skoda Octaviansa ja hän lupasi tulla kuskiksi. Kannoimme yhdessä jalkavaivaisen koiran autoon ja Pilvijärven kosteilla poluilla se jo käveli itse kankaisissa “tossuissaan” jotka sille virittelimme autossa räteistä ja trasselista. Maanantain tullen Pive kyseli, että veisikö hän Pian kotiin, mutta tytöt pyysivät sitä “kaverikseen” vielä viikoksi ja niin sovittiin, että tuon sille päivittäin syötävää ja muillekin, jos oli tarvetta.  Sillä viikolla oli ollut armeijan sotaharjoitus ympäristössä ja varusmiehiä sinkoili ympärillä, mutta tälle leiripaikalle ei tultu, kun näkivät Pian mustanpuhuvan hahmon ja kuulivat uhkaavat matalat haukahdukset.

Kirjoitti, Heimo Kuukkanen

Mellunkylän Kontion retkellä Pilvijärvellä. Vasemmalta; Soikka, Soili Kari. Arska, Aarre Saloranta.  Upi, Urpo Järvinen, Kikka, Kirsti ? ja  Reima Ahonen.

 

 

Pia Pilvijärvellä vahtina