Kirstarilla 1955 -57

  Sattui taas sellainen kevätpäivä, että olin myöhästynyt viimeisestä mahdollisesta bussista, jolla olisin ehtinyt kouluun ajoissa ja siksi olin polkenut sen bussin (dösän) kanssa kilpaa koululle. Se onnistui siksi, että bussi joutui pysähtelemään joka pysäkillä ja minä sain sen aina silloin kiinni. Loppupäässä saatoin jo vähän oikaistakin ja ehdin ajoissa kouluun (Kallion Yhteiskoulu). Matkaa oli noin 10 kilsaa suuntaansa.

  Koulun jälkeen päätin saman tien poiketa kaveriani Tanea (Tauno Laakso) tapaamassa, kun kerran oli pyörä alla. Ajoin Kirstinkadulle (nyk.Kirstinkuja) ja soittelin Laaksojen ovikelloa. Taunon äiti tuli avaamaan ja vähän aikaa kuulusteltuaan kuulumisiamme, kertoi Taunon olevan tuolla talon takana, Alppikadun puolella,  poikien kanssa pelaamassa. Minä polkaisin sinne ja siellähän oli puolentusinaa tuttua kaveria Tanen kanssa Korona-peliä pelaamassa ( nykyäänkin sitä pelataan, mutta isommalla porukalla ja huono-onnisemmat sairastaakin sitä).  Vähän aikaa siinä vaihdeltiin kuulumisia, kunnes käynnissä oleva peli ratkesi ja voittanut kaveri sanoi, että “otetaanpa Heiska yksi matsi tässä, kun tänne asti tulit”. Estelin kovasti ja sanoin, että olen pelannut vain satunnaisesti Tammelundissa (Tammisalo) serkkulikkojen kanssa ja siellä on surkeakuntoinen lautakin ja taitonikin varmaan kovasti ruosteessa.

  Otettiin silti sitten matsi. Sain aloittaa ja muistelin pää savuten niitä parhaita aloituskulmia ja osumavälejä, mitä Tammiksen peleistä muistin. Sitten, ekalla lyönnillä, sain laudan liki tyhjäksi. Vain kaksi lyöntiä lisää ja peli oli minun puolestani pelattu. Kaveri löi omiaan vielä muutaman kerran ja sitten se oli siinä. “Voi helkkari, vai et ole pelannut”, sanoi tämä ja vaati sitten ehdottomasti uusintaa. Estelin kovasti, sillä arvelin onnea olleen osumissani. “Mun täytyy lähteä himaan, oon koulumatkalla ja varmaan kotona aletaan ihmetellä”. Ei auttanut. Yksi peli ainakin vielä ja niin pelattiin. Kun pääsin aloittamaan vuorollani oli rivini laidassa edelleen ehjä ja löin samanlaisen kovan lyönnin rivin keskelle ja taas oli kolmella lyönnillä lauta tyhjä. Porukka alkoi ja lämmetä katsomossakin ja vaativat kolmatta kierrosta, mutta nyt pidin pääni ja Tanelle morjestettuani fillaroin kotia kohti Vartiokylään. Olin satavarma, etten olisi takuulla onnistunut enää kolmannella kerralla “putsaamaan pöytää” ja siksi oli parasta livahtaa niin kauan, kun oli vielä onnea matkassa. Syytä oli ehkä myös tässä Kirstarin poikien huippuhyvässä pelilaudassa, sillä se, jolla olin aiemmin pelannut Tammiksessa oli todella tahmea ja vaati voimaa lyönteihin.

  Seuraava tapaaminen Tanen kanssa oli ehkä samana vuonna tai sitten seuravana. Tanella oli levysoitin ja melkoinen valikoima levyjä (savikiekkojakin, muistelen), mutta minun ihmeekseni hänen mielimusaansa oli jazz ja olisko ollut erityisesti dixie, mutta siihen minä ainakin ihastuin, kun kuuntelimme hänen levyjään tunnin pari. Myös Louis Armstrong oli minun mielisolistejani Tanen levyillä.  Vuotta paria myöhemmin ihastuin Vakkalan Kostin (Kosan) kanssa Elvikseen ja Bill Haley’hin ja niin dixiet ja Armstrongit unohtuivat.  Tanekin meni opiskelemaan autoinssiksi ja minä olin jo melkein valmis TV-mekaanikko. Vielä pari kolme vuotta ja minä olin naimisissa Sirpa- vaimoni ja firmani kanssa. Yhteydenpito ystäviin väheni, mutta ei katkennut. Tanekin seikkaili Marjansa kanssa Nokian hommissa pitkin Eurooppaa, mutta palasi hänkin jossain välissä kotomaahan. Minä en käynyt töissä kauempana kuin Hämeessä sen 18-vuotisen reissun, mutta opettavaista se oli sekin.

Tapailemme Tanen ja vaimonsa Marjan kanssa parisen kertaa vuodessa ja ollaan ihan niinkuin oltais’ tunnettu ikämme.

Muisteli, Heimo Kuukkanen

Tane

Tanen Synttärit v.60.  Kuvassa kulmien kundeja ja likkoja. Marja Lehto tuossa vasemmalla oli koulukaverini KYK:ssa, mutta ei ole Tanen Marja-vaimo. Tane itse ylärivissä äärimmäinen vasemmalla. Tunnen muitakin kasvoja ylärivistä, mutta nimet hukassa.