Heimo-Vaijan tarinoita

    Kun vanhassa talossa on vanha huonokuntoinen huopakatto ja piippukin tuli purettua pois yösähkölämmitykseen siirryttyämme, niin tuli kohtuullinen kiire keksiä uutta katetta katolle.  Oli tulla myös henkilövahinkoja.

    Keväällä -76 huomasin kattohuovan reunojen repeilevän ja pahan näköisiä murtumia ja ryppyjä oli varsinkin Huhtasuontien puoleisella aurinkoisella sivulla.  Piipun kohdalle tekemäni paikkakin repsotti hieman reunoiltaan ja ainoalta fiksulta ratkaisulta tuntui aaltopeltikaton asentaminen. Se oli mielestäni edullinen ja nopea asentaa, kun oli yleensä vain nuo lyhyet viikonloput käytettävissä remontteihin. Arki-illat menivät näet työpaikalla Janakkalassa olevalla valaisintehtaallamme.  Tilasin siis pellit katon mittojen mukaan ja kuorman tuloa seuraavana viikonloppuna Jarin (13v.) kanssa naputtelimme pellit kiinni katolle.  Vesikourut olivat ruostuneet myös melko kadoksiin, joten ne olivat seuraavana vuorossa. Nyt iski kuitenkin huonon taloustilanteen vuoksi säästökuuri päälle ja ostokourut jäivät kaupan hyllyyn.  Sitten keksin oivan idean: Firman varastossa oli pois heitettäväksi tuomittua lasikuitumattoa ja -muovia erään päättyneen työn jäljiltä ja päätin tehdä rännit niistä.  Otin ehjimmän  kourun muotiksi ja  iltaisin töiden jälkeen laminoin harmaita kolmimetrisiä kourun pätkiä sen tarvittavan parikymmentä metriä. Vanhat syöksytorvet eivät olleet kovinkaan huonossa kunnossa ja ne saivat vain päälleen uuden maalin.  Lasikuitukourut osoittautuivat varsin kestäviksi: Kun keväällä lumet tai jäät painoivat kourua, se jossain välissä taittui kannakkeitten välistä, kippasi kuorman alas ja ponnahti takaisin alkuperäiseen asentoonsa.
    Pari vuotta myöhemmin huomasin, että aaltopeltikaton ja harjapellin väliin oli tunkenut koivun siemeniä ja lehtiä aivan umpeen.  Yritin ensin ronkkia niitä pois, mutta työ osoittautui hitaaksi. Seuraava vaihtoehto olisi ollut harjapeltien irrottaminen, mutta keksin mielestäni paremman:  Vedin roikan katolle ja aloin raahata pölynimuriamme sinne.  Pölynimuri toisessa kädessä ja toisella kädellä pystysuorista lautarakenteisista tikaspuolista nykimällä ylös. Yllätys oli täydellinen, kun tikkaiden ylin poikkilauta jäi käteeni ja aloin kaatua vajaasta viidestä metristä selälleni.  Alla oli kivikkoreunus ja sen välttääkseni ja myös etten putoaisi aivan selälleni potkaisin itseni irti portaista  Putosin lähes täysin jaloilleni, mutta maahan jääneistä, melkein kymmenen sentin syvistä kengän painumista päätellen pysäytys oli ollut raju ja toinen kenkäkin jäi painanteeseen. Selkä, niska ja jalkalihakset olivat kipeät monta päivää, mutta imuri säilyi ehjänä.  Poikkilautaa tutkiessani huomasin, että naulojen reiät olivat aivan lahonneet, mutta puu oli muuten melko kovaa. Siksi ei normaalissa kiipeämisessä vikaa huomannut, vaan se ilmeni vasta voimakkaassa ulospäin vedossa.  Myös nuohoojat kiipeävät varusteineen samalla tekniikalla, joten vahinkoni oli onni heidän kannaltaan. Tulipahan tikkaat perusteellisesti korjattua tuon jälkeen. Koivunroskat poistin sitten suosiolla irrottamalla harjapellit. Samalla kerralla porasin myös päätyihin, harjan alle, lähes kymmensenttiset aukot ilmanvaihtoa parantamaan.
    Kaukopääntien puoleisen päädyn ullakkotilaan muutti sitten tuosta ilmanvaihtoaukosta vuonna -81 lehtopöllöpari Lyyli ja Leevi, joista on oma tarinansa näillä sivuilla nimellä:  Pöllöjä Huhtasuontiellä 1981:   https://www.heimovanhin.fi/polloja-huhtasuontiella-81/

Kertoili, Heimo Kuukkanen