Kasvien keräilyä.

  Kouluaikanani innostuin kasvien keräämisestä ja niiden tunnistuksesta.  Tosin ammuin ehkä vähän yli siinäkin, sillä ensimmäisenä kouluvuonna keräsin kyllä nuo vaaditut 50 kasvia, mutta seuraavana innostuttuani jo 150.  Kolmantena vuotena kasviossa oli prässättynä ja nimettynä 350 kasvia eli reilusti kaksi kertaa enemmän kuin olisi ollut pakko kerätä. Meneillään oleva vuosi oli kutakuinkin 1955 ja kouluni Kallion Yhteiskoulu, nykyinen Ilmaisutaidon Lukio.

  Nuo viidenkymmenen ja sadanviidenkymmenen kasvin tentit selvitin edellisvuosina hienosti ja se teki luonnonhistorian numerolleni hyvää, mutta sitten oli tulla tenkkapoo, kun raahasin kolmantena vuotena polleana näytille luokkaan kaikki 350 kasviani (se oli melkoinen nippu).  “Hienoa, hienoa”, kehui opettaja, “ensi tunnilla sitten vain tentit kaikki 350 kappaletta”. Sehän tarkoitti, että hän vaati muistamaan tieteellisen nimen, kasvin heimon ja suomenkielisen nimen mistä tahansa satunnaisesti valitusta kymmenestä kasvista.  Se oli kaiketi ensimmäinen ja ehkä viimeinenkin kerta, kun tein annetun kotiläksyn antaumuksella. Opettajan vaatimukseen, että tenttisin koko kasvistoni, oli ehkä syynä se, että tutkitutin hänellä kolmisenkymmentä kasvia, joita ei löytynyt Otavan värikuvakasviosta joka oli oppikirjojamme. Sellaisia lajeja löysin Kulosaaren sillan pielestä, Herttoniemen junarahtiasemalta ja Hernesaaren rannasta. Noissa paikoissa käsiteltiin paljon rahtia  pohjoismaista ja jopa Keski- Euroopasta. Opettajakin joutui kertomansa mukaan tunnistuttamaan joitain yliopistolla.
  Sitten tietysti koitti tuo koettelemuksen päivä ja muutaman hermoja kysyvän tuokion jälkeen jouduin kuulusteltavaksi aiheesta.  Eikä mitään hätää.  Paukutin vakuuttavasti tiedot tutuiksi käyneistä kasveista, mutta kymmenennen kasvin kääntyessä esiin minulle tuli aivan täysi katkos. En muistanut siitä kyseisestä heinäkasvista yhtään mitään. Ääntelin kait sekunnin pari jotain siihen malliin, että kohta tulee, kun opettaja pamautti kansion kiinni ja sanoi: “näyt sinä nämä osaavan”. Tentti oli ohi ja kymppi tuli. HUH, HUH, mutta läheltä piti ysi!  Se kasvi oli muuten Nuokkuhelmikkä, Melica nutans, suku Poaceae, heinäkasvit, helmikät.  Muistan sen nyt vielä 65-vuoden jälkeenkin. Kaunis heinä.
  “Siskolikka” Soikka aidan takaa (ei ole sukua, mutta omasi holhoavan asenteen puolisen vuotta vanhempana)  ei ollut yhtä innostunut kasvien kerääjä ja samana syksynä hän tuli vaivihkaa kyselemään, että voisinko lainata muutamaa kasviani hänen kasvistoonsa, kun jäi vähän myöhäiseksi tuo hänen aloituksensa ja tentti olisi ylihuomenna.  Hän katseli hetken siinä kasvejani ja osoitteli mielestään tutuimpia, mutta huomasi sitten, että niissä on minun käsialallani nimikkeet ja ovat kuulemma liian hyvin prässätytkin. Olisiko minulla ollut jotain vähän vaatimattomampia ja ilman etikettiä ?  Löytyihän niitä ja saimme Soikalle tarvittavan määrän täyteen.
  Kääntelin tuossa päivänä muutamana “kotimuseomme” hyllyjä ja huomasin tuon vanhan kasvion. Nykyään siinä on Sirpan ja minun yhteiset ja joka kerralla katsoessani harvenevat kasvit. Ne ovat alkaneet hajota pahasti tai värit hävinneet ja muutamista vain muruja on enää teipillä kiinni paperissa. Melkein itkua vääntäen niitä on pakko heittää pois, mutta viimeisenkin raivauksen jäljiltä on vielä koossa lähes sata kasvia.  Kun kävelemme Sirpan kanssa ulkona kasveja tarkkaillen, kilpailemme nimien muistamisesta. Minä muistan ehkä hieman enemmän lajien suomenkielisiä nimiä, mutta Sirpa muistaa tosi monesta myös tieteellisen.
  Kun pojanpoika Jakke oli noin viiden vanha, olimme mökkitontillamme viikonloppua viettämässä. Kuljimme rantaan sellaisen viidensadan metrin matkan erästä oikopolkua, jolla oli runsaasti kukkivia kasveja. Yritin opettaa siinä kulkiessamme muutaman nimen Jakellekin ja hän oppikin puolen tusinaa. Viimeisellä uimareissullamme Jakke halusi kulkea tien kautta, vaikka matka oli pitempi. Miksi ?  “No, kun tuo Vaija aina kyselee niitä kukkien nimiä. Se on ihan kuin Muumien Hemuli”.

Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen

Viimeksi päivitetty 27.10.2015 18:10  

Valkovuokko ja Kevättaskuruoho v.1955 Sirpan o.s. Juurinen- kasviosta
Hentokiurukannus ja Leskenlehti  minun Heimon ja Hannu-veljeni kasvioista v.1954-55. Hieman tosin epäilen Hannun osuutta, kun hän oli tuolloin vasta 7v., mutta niin siinä etiketissä selvästi lukee. Hannu aloitti siis aikaisin tämänkin harrastuksen… 3kk ennen koulun alkua.  Nämä molemmat on ehkä kerätty äitienpäivän aamuyöllä Mustavuoren lehdosta, jossa kävimme aina äitienpäiväkukat keräämässä. Kimppuun tuli kaikkia siihen aikaan siellä kukkivia luonnonkukkia. Klo 7 olimme jo kahvia keittämässä äitimuorille. Ylläolevia kasveja kasvaa kotipihallamme vieläkin, muistoina harrastuksestamme.