Joulunäytelmät Kallion Yhteiskoulussa 1955 (olen 14v)
Tuohon aikaan Kallion yhteiskoulussa oli tapana, että kolmannet luokat eli 3A ja 3B eli aamu- ja iltavuoro, järjestivät vuotuiseen joulujuhlaan ohjelman. Osa oli sooloesityksiä, kuten laulua ja lausuntaa, runojakin, mutta pääohjelman muodostivat näytelmät. Mistä sitä tietää vaikka olisi ollut jo pohjustavaa työtä nykymuotoiselle Kallion Ilmaisutaidon lukiollekin? Satu tyttäremme kävi juuri siellä lukionsa.
Näytelmiä harjoiteltiin äidinkielen tunneilla ja joskus koulun jälkeenkin, jos suinkin mahdollista. Olin saanut meidän luokkamme näytelmässä jonkinlaisen pääosan, olin muistaakseni joku kuningas jossain valtakunnassa ja läksyjen sijasta luin ulkoa näytelmän tekstiä. Luokkiemme luokanvalvoja ja uskonnonopettaja Matti Karstikko toimi molempien luokkien näytelmien ohjaajana ja kaikki tuntui menevän hyvin.
Tänään oli kutkuttava kenraaliharjoitus voimistelusalissa oikealla näyttämöllä aamulla ennen koulutunteja ja sen päätyttyä olin lähdössä luokkaan tunneille. Karstikko kuitenkin pysäytti minut ja kertoi, että 3A-luokan näytelmän pääosan esittäjä oli sairastunut. Oli yskää, nuhaa, päänsärkyä ja kovasti kuumettakin. Kouluhoitaja oli määrännyt hänet takaisin kotiin potemaan. No, mitä se minulle kuului, ehdin jo pohtia, kun Karstikko sanoi, että hän haluaisi minun näyttelevän sen osan. Joku Tonttulan Sanomien toimituspäällikkö oli kyseessä ja pääosa sekin. Aikaa illan esitykseen oli 5-6 tuntia. Sanoin, etten varmaan ehdi lukea tuota uutta osaani parissa tunnissa koulutuntien jälkeen ja olen aivan ”ulkona” koko esityksestä, kun en ole edes nähnyt muita näyttelijöitä osissaan. Karstikko sanoi, että lähdet nyt heti kotiisi (asuimme tuolloin Sakarinkadulla, noin 300m koululta) ja tulet viideksi koululle, niin ehdimme jotenkuten käydä näytelmän läpi ennen varsinaista esitystä. Hän lätkäisi samalla myös näytelmän tekstikopiot kouraani. Hän sanoi kertovansa muille opettajilleni syyn poissaolooni.
Tämä Karstikon luottamus mahdolliseen kykyyni selvitä moisesta haasteesta perustui kenties siihen, että esiinnyin kaikissa luokkamme omissa näytelmissä ja hupailuissa esitelmien lisäksi joita äidinkielentunneilla esitettiin. Pakollisten esitelmien lisäksi tarjouduin esittämään ylimääräisiä, jos joku oppilaista ei ollut tehnyt omaansa tai esitykset olivat niin lyhyitä, että tunnin loppuun jäi aikaa. Silloin opettaja kysyi, että olisiko jollain jotain valmiina vai siirrytäänkö kielioppiin? Minulla yleensä oli ainakin harrastuksiini liittyvää valmiina. Kerroin perhosten keräilystä, lennokkiharrastuksesta tai elektroniikkaharrastuksistani. Raketeista ja pommeista en kertonut. Pariin esitelmään luokka sai keksiä aiheen, josta minun piti esitelmöidä ilman valmisteluja ”lonkalta”. Opettajamme yhden kommentin noista esitelmistäni muistan: ”Sujuva, hauska esitys, vaikka en ymmärtänyt yhtään mistä siinä puhuttiin”.
Illalla 3A:n luokan esiintyjäporukka oli aivan hermona ja arvelivat näytelmästä tulevan täysi katastrofi, kun pääosan esittäjä oli vaihtunut tuiki tuntemattomaan eikä näytelmän läpikäyntiin jäänyt juuri mitään aikaa, sillä uudelleenjärjestelyt veivät sen melkein kokonaan. Koska ”Tonttulan Sanomien” lavasteissa oli enemmän kalustoa kuin omassamme päädyimme sen esittämiseen ensimmäisenä, jolloin sählääminen kulisseissa vähenisi. Muutimme hieman myös kulissien paikkoja näyttämöllä, sillä sanoin olleen aivan mahdotonta oppia koko tekstiä ulkoa tässä ajassa, joten halusin istua päätoimittajana ison toimistopöydän takana, jossa saatoin pitää tekstiä koko ajan silmissäni vaikkakin piilossa yleisöltä. Olin lukenut tekstin kokonaisuutena joten pysyin hyvin kärryillä myös muiden osista. Ongelma oli vain se, että en tiennyt kuka esittää mitäkin osaa. Kiireinen esityksen läpikäynti hieman helpotti tuolta kohden, mutta paljon jäi epävarmuutta ilmaan, kun yleisöä oli salin täydeltä ja esitys oli aivan pakko aloittaa.
Istuin ison toimistopöydän takana tärkeänä Tonttulan Sanomien toimituspäällikkönä paperipinojen, mappien, mustepullojen ja muiden tarvikkeitten takana esiripun auetessa ja näytelmä alkoi. Opettaja Karstikko toimi esiripun suojissa kuiskaajana ja minä tarkistin repliikkini aina valmiiksi ennen seuraavaa vuoroani. Joskus, kun vastanäyttelijä unohti tai sekoili repliikeissään, pystyin auttamaan helposti, kun teksti oli edessäni. Esimerkiksi yhdessä kohtaa, kun toimittajatonttu meni aivan kipsiin unohdettuaan repliikkinsä, kuului Karstikon kuiskaukset varmasti saliin asti, mutta ei auttanut. Sanoin silloin, esimerkiksi, että: ”No niin, toimittajatonttu, odotan sinulta selostusta Joulupukin reen pakkaustilanteesta, miten on, ehtiikö kaikki lahjat varmasti aattoillaksi?” Ja parissa tuollaisessa tilanteessa ”kipsi” aukesi ja tekstiin päästiin taas kiinni. Loppujen lopuksi tuo näytelmä taisi mennä paremmin kuin omamme eikä Karstikko säästellyt kehujaan meille ”näyttelijöille”. Kovasti helpottuneita näyttivät olevan muutkin, mutta en ehtinyt kuulemaan kommenttejaan, kun oma näytelmämme oli heti parin sooloesityksen jälkeen ja piti juosta vaihtamaan rooliasuni. Oma näytelmämme meni aivan nappiin, josta syystä en ilmeisesti muista siitä juuri mitään. En nimeäkään.
Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen
P.S. Matti Karstikko toimi hieman tämän jälkeen Kulosaaren Yhteiskoulun rehtorina vuodet 1956–1978 ja hänestä on yksi vähän erikoinen muisteloni tarinassa: https://www.heimovanhin.fi/rakettirempan-koulut/
