Käätypolku 11, ensimmäinen oma kotimme Tällä tontilla asui alkujaan vanhan Ilvosen pariskunta. Sittemmin 60-luvulla, tontin puutarhoineen ja pienen mökkimäisen puutalon ostivat itselleen Heimo ja Sirpa Kuukkanen. 1969 tontti siirtyi Urpo Vaahtokarin perheelle, joka muutti siihen Sormuspolulta. Nyttemmin paikalla on tiilinen paritalo. Avioiduttuamme huhtikuulla -62 Sirpa ja minä (Heimo) asuimme aluksi entisessä yläkerran poikamieskämpässäni Käätypolku 8:ssa. Entisestä makuualko-ovista olin nyt tehnyt keittiön ja saman sivun laipioon oli jo aiemmin tehty makuutila. Laipion katto oli eristetty sen verran vahvasti, että seinän puolella nukkuessani löin herätessäni lähes aina pääni kattoon. No…se kehitti entistä kovapäisemmäksi. Syksyn lähetessä selvisi, että meitä on kohta kolme tässä perheessä ja asunnossa, joten tilantarve kasvoi. Aloimme vakavasti miettiä oman asunnon hankkimista, vaikka vain vuokra sellaisen. Seurasimme tiiviisti vuokraus- ja asunnonmyynti-ilmoituksia lähistöltä, sillä Vartiokylästä emme halunneet lähteä. Ullakkohuoneita, samanlaisia joissa jo asuimme, oli runsaasti tarjolla, mutta ne eivät tyydyttäneet meitä kokonsa puolesta. Arvelutti myös mennä täysin ”vieraan nurkkiin” kenties äänekkäänkin vauvan kanssa.
1963 kesällä, kun Jari poika oli alkuvuodesta syntynyt ja olin jo perustanut TV-ja radiohuolto T:mi H.Kuukkasen, saimme naapuristosta vinkin, että vanhempi Ilvonen, melkein vastapäätä Käätypolku 11:sta, oli myymässä tonttiaan ja taloaan vaimonsa kuoltua. Lähdin kyselemään asiasta ja sain samalla matkalla tietää hintapyynnön ja että vain käteistä rahaa vastaan hän sen myy. Tonttia oli se tämän alueen vakio 1500m2 ja mökki saunoineen liitereineen yhteensä vajaat 50m2. Ei ollut suuri tuokaan, mutta arvelimme sen meille kolmelle riittävän.
Nyt piti vain raapia rahat tyhjästä. Lantin lanttia ei ollut säästössä kummallakaan enää kodin perustamisen jäljiltä. Vanhemmiltamme saimme pikkusummat lainaksi kaupan juokseviin kuluihin, mutta tontin hinnan lainasimme kahdesta pankista: toisesta ”käsirahan” osuuden ja toisesta loput. Isäukko Viljo ja tontti takuina ja kaikki käteisenä tiskiin. Oli siinä kotimatkalla pankista hetken aikaa kroisosmainen olo, kun rahanippu, 20.000mk, pullotti kirjekuoressa povitaskussa satasen seteleinä. Kaupat teimme naapuri Kotamiehen (Käätypolku 13) todistaessa ja laskin setelit yksin kappalein kahteen kertaan. Vanha Ilvonen laski kolmanteen. Sitten kirjoitimme nimet kauppakirjoihin ja sovimme muuttopäivän. Illalla myöhemmin tuli vanha Ilvonen käymään meillä ja sanoi kaupassa olevan jotain hämminkiä; tuhat markkaa uupui summasta. Sanoin hänelle, että kolmeen kertaan ne laskettiin Kotamiehen nähden, mutta ei se auttanut. Hänen mielestään tuhat markkaa puuttui kauppasummasta. Lopulta menimme Kotamiehen kanssa mökille uudelleen ja Kotamies pyysi nyt katsomaan kaikki paikat joihin rahat olisivat voineet pudota tai hävitä. Piirongin laatikosta hän ne lopulta löysi ja tilanne rauhoittui anteeksipyytelyihin.
Muutimme syksyllä kahdeksikosta yhteentoista lyhyen, sadan metrin muuttomatkan ja aloimme remontin keittiöstä, johon piti saada ainakin asiallinen tiskipöytä ja likavedet ulos kantamatta. Kaivoin mökin taakse pari saostuskaivoa ja niistä putken rajaojaan silloiseen tapaan. Saunasta vedet menivät ennestään sellaisinaan suoraan ojaan. Saunaan sijoitimme myös pulsaattori- pesukoneemme. Keittiössä oli puuhella ja olohuoneessa öljykamiina lämmönlähteinä. Aivan ensimmäisiä opeteltavia oli siis myös tuon kamiinan huolto, sillä kylmien ilmojen alettua laite ei toiminut. Öljysäädin oli aivan täynnä möhnää ja putket myös. Perusteellisen puhdistuksen jälkeen se toimi kyllä mainiosti ja vienoon öljyntuoksuunkin tottui ajan kanssa. Hankalinta mökissä oli ulkohuussi, kun olimme molemmat jo sisävessoihin ehtineet tottua. Ulkohuussissa käydessään saattoi tosin samalla matkalla tuoda puita saunalle tai keittiön lieteen.
Sauna olikin seuraava remontin kohde, sillä siellä oli puhkiruostunut kiuas ja saman kuntoinen pata. Uuden kiukaan tein käytetystä 200-litran tynnyristä ja padan muurasin uusiksi. Sen valurautainen sisus oli kelvollinen puhdistuksen jälkeen. Sisuksen muuraukseen tein uusimman mallin mukaisesti liekin kierron, jolloin pata lämpeni nopeammin ja taloudellisemmin. Tirkkosen Erkki naapurista (Käätypolku 9) kävi aina välillä tarkastuskäynneillä ja neuvoi varsinkin kiukaan hitsauksessa ja kokoonpanossa, hitsari kun oli itse. Padan muurauksesta hän oli erityisen kiinnostunut ja tyytyväinen lopputulokseen. Lämminvesihuolto oli nyt turvattu.
Sitten oli jo pakko painaa töitä lähes yötä-päivää, sillä pankin lainanmaksun erät painoivat päälle ja piti ne sukulaislainatkin maksaa pikaisesti pois. Onneksi työpaikka oli lähellä eli vanhempieni kellarissa (siinä entisessä rakettipajassa) ja sieltä oli helppo ja nopea käydä kotona aamu- tai iltapalalla ja mennä takaisin töihin. Päiväthän kuluivat asiakkaissa kiertäessä eikä ruokataukoja tullut pidettyä ellei asiakas ”pakottanut” kahville ja pullalle tai jopa syömäänkin joskus. Sirpa- vaimo toimi päätoimisena lapsen, kodin, talon ja tontin hoitajana ja lisäksi täysipäiväisenä puhelinsihteerinä ja kirjanpitäjänä. Aivan ensimmäisenä talvena hänelle sattui tietämättömyyttään ikävä vahinko: kevään liukkailla hän päätti suolata betonilaatoitetun käytävämme ruokasuolalla sillä seurauksella, että laatat murenivat pinnasta pahasti. Myös muutamat kukat käytävän molemmin puolin ottivat itseensä ja nuukahtivat. Kesän sateet laimensivat suolan ja kohta kaikki viheriö taas entisellään. Irtobetoni lakaistiin pois.
Itse tontti ja sen vehreys olivat suoranainen idylli: oli puuta ja oli pensasta. Marjoja montaa lajia ja omenoita samoin. Vain pahasti ylipitkäksi päässyt 3-4m korkea ja puolitoista metriä leveä orapihlaja-aita oli ikävä, sillä se piti tontin liian kosteana, kun tuulenvirekään ei päässyt käymään. Päätimme lyhentää sitä. Tirkkosen Erkin kanssa neuvoteltuamme päädyimme lyhentämään alas asti eli jätimme vain 20cm:n kannat jäljelle näistä orapihlajaPUISTA.
130 metriä tuon korkuista orapihlaja-aitaa kaadettuaan tietää mitä on metsänraivaus ja naarmuinen nahka pahimmillaan. Onneksi mökin takana alkoi ”joutomaa” eli ei kenenkään- tontti ja sinne raahasimme tuon ”metsän” puut. Pitkin syksyä ja seuraavaa kesää pätkin niitä polttopuiksi saunalle ja pikkuhiljaa kasa aleni. Pienet oksat poltettiin parina syksynä nuotiossa. Juuri kun edellisen jätteet oli vihdoin hävitetty, niin meillä oli taas jo uusi metrinen orapihlaja-aita kasvanut muotoiltavaksi. Uutta perheenlisäystä odottaessamme 1969 tuli paineita taas isompaan asuntoon. Töitteni vuoksi en voinut kuvitellakaan, että rakentaisimme tälle tontille, vaan piti saada valmiimpaa, jossa voisi asua esim. remontin ajan. Sirpa kävi näytöillä ja parhaiksi havaitsemiaan kävin minäkin katsastamassa. Löysimme mieleisemme talon Huhtasuontieltä, johon lainalimiittimme juuri ja juuri riitti ja muutto sinne tapahtui syyskesällä Jyryn synnyttyä ja Sirpa serkkupoikansa Pentin kanssa hoiti muuton pääasiassa. Vain iltamyöhään tai viikonloppuisin pääsin talkoisiin osallistumaan. Käätypolun tontin ja mökin osti meiltä Vaahtokarin Upi perheineen. Kirjoitteli, Heimo Kuukkanen 
Kuvassa Sirpa, Heimo ja Jaripoika n.2v oman kodin portailla. Kuvaaja: Jyry Louhisto (v.1965) Takana vinhaa vauhtia kasvanut orapihlaja-aita.